31.3.2011 9:44 | Päivitetty: 31.3.2011 10:49
Stepan Sarpaneva kuvattiin työpajassaan Kaapelitehtaalla.
"Elän kokonaisvaltaisesti kellomaailmassa", kelloseppä Stepan Sarpaneva kertoo. "Tämä on duuni, harrastus ja elämäntapa. Jos en tee omia, tutkin toisten kelloja."
Sarpaneva on ainoa suomalainen kelloseppä, joka elättää itsensä omien kellojen designilla ja tuotannolla. Hän ottaa vastaan Kaapelitehtaalla nuhjuisella pajalla, jota ei heti uskoisi kymmeniätuhansia euroja maksavien luksuskellojen valmistuspaikaksi.
Sarpaneva on ylpeä siitä, että kellot valmistuvat Helsingissä. "Nykyisin aletaan ymmärtää, että laadukkaita kelloja tehdään muuallakin kuin Sveitsissä."
Sarpaneva ajautui kellojen pariin puolivahingossa. Hän hakeutui lukion jälkeen kelloseppäkouluun saadakseen "jonkin ammatin". Suoritettuaan tutkinnon hän jatkoi opintoja Sveitsissä.
"Siellä innostuin alasta kunnolla. Valmistuin priimuksena kurssilta ja hain töihin kolmeenkymmeneen mestaan. Pääsin vain yhteen paikkaan: huippukelloja valmistavan Piaget'n tehtaalle."
Vuoden mittaiseksi aiottu oleskelu Sveitsissä venyi yhdeksään vuoteen, kun matka jatkui muiden laatukellojen tehtaille. Vuonna 2003 Sarpaneva perusti oman yrityksen Helsinkiin.
Innoitusta estetiikkaansa Sarpaneva saa höyryjunista, moottoripyöristä, valurautaisista silloista ja holvikirkoista. Johtoteema on kuitenkin kuu, joka toistuu visuaalisena elementtinä monissa kelloissa.
Sarpaneva on myös kehittänyt uudenlaisen teknisen sovelluksen kuunkierron lukemiseen.
Kuuhun liittyvät ikiaikaiset uskomukset kiehtovat Sarpanevaa.
"Kuulle on ylistetty ja uhrattu. Kuunkierto on myös yksi kellojen haasteellisimmista teknisistä sovelluksista. Se on ollut taskukelloissa 1700-luvun lopulta. Halusin tuoda palan alkukantaista kellohistoriaa omaan lookiini."
Kelloissakin muotivirtaukset tulevat ja menevät.
"Viime vuosina muodissa olivat paksut kellot, joissa on älyttömästi teknisiä sovelluksia ja osoittimia. Nyt mennään takaisin klassiseen muotokieleen ja ohuisiin tuotteisiin."
"Yritän pysyä omanlaisessa jutussa, vähän sivussa muoti-maailmasta."
Sarpaneva myy suurimman osan kelloistaan suoraan pajalta. "Tapaan usein sekä ulkomaalaiset että suomalaiset ostajat itse. Tyypillisesti asiakas viettää viikonlopun Helsingissä. Haen kentältä, hoidan hotellin, käydään illastamassa, katsotaan nähtävyydet. Joskus lennän asiakkaiden luo."
Luksuskellon ostajalle kello on muutakin kuin väline, josta mitata aikaa. Business-maailmassa uniikki rannekello on small talkin virittäjä ja merkki vauraudesta. Designkellot saattavat myös päätyä keräilijän lasikaappiin – arvokello on sijoitus.
"Asiakkaita viehättää se, että he tuntevat kellon tarinan", Sarpaneva tähdentää. "On kasvava trendi tukea independent-tekijöitä, jotka voivat kertoa, miten, miksi ja missä kello on tehty."
Mutta mikä Sarpanevaa itseään kelloissa viehättää?
"Kello on 250 vuotta vanha kapistus, jonka teknisillä hienouksilla kellosepät kilpailevat keskenään. Ja se kestää aikaa. Voit ottaa 100 vuotta vanhan tuotteen, laittaa siihen vetoa ja käyttää edelleen."
Stepan Sarpaneva on herättänyt kiinnostusta maailmalla persoonallisilla kelloillaan. Tällä hetkellä Sarpanevan yrityksessä työskentelee hänen lisäkseen yksi työntekijä.
Menestynyt designkilpailuissa Yhdysvalloissa ja Saksassa. Isä korutaiteilija Pentti Sarpaneva, setä lasitaiteilija Timo Sarpaneva. Stepan Sarpaneva on herättänyt kiinnostusta maailmalla persoonallisilla kelloillaan.
Tällä hetkellä Sarpanevan yrityksessä työskentelee hänen lisäkseen yksi työntekijä.
Menestynyt designkilpailuissa Yhdysvalloissa ja Saksassa.
Isä korutaiteilija Pentti Sarpaneva, setä lasitaiteilija Timo Sarpaneva.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.
THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.
YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.