Melkein ammattiskeittari

"Skeittari on ammattiurheilija, valokuvamalli ja bisnesmies samassa paketissa. Siis vähän sellainen 2000-luvun duuni."

Näin paketoi skeittiveteraani Kärä Korhonen ammattiskeittauksen luonteen vuonna 2001.

Helsinkiläinen puoliammattilainen Samu Karvonen, 24, kuuluu Korhosen jälkeiseen skeittarisukupolveen. Mutta aivan samoin muistuttaa Karvonenkin: lautailu ei ole perinteistä urheilua, jossa kilpaillaan otsa rypyssä ja joka aloitetaan ja lopetetaan tietyssä iässä.

Se on filosofia ja elämäntapa, jonka parissa jatketaan yleensä tavalla tai toisella senkin jälkeen, kun polvet ja nivelet eivät enää kestä kolauksia.

"Ei mulla ole varasuunnitelmia. Harva pystyy elättämään itsensä enää 35-vuotiaana pelkkiä skeittitemppuja tekemällä. Sen jälkeen ryhdyn todennäköisesti opiskelemaan. Audiovisuaalinen ala kiinnostaa, kokemusta on skeittivideoiden kuvaamisesta", Karvonen pohtii.

Mutta eipä mennä asioiden edelle. Samu Karvosella on vielä ainakin kymmenen vuotta aikaa elättää itsensä lautailulla. Ja skeittitemppujakin on vielä oppimatta. Erittäin vaativa Backside Lien Air -niminen ramppihyppy kiusaa miestä.

"Tarkoitus on päästä ilmaan skeittirampin kaaren yläpuolelle niin, että katse on maahan päin ja selkä taivasta kohti ja pitää etummaisella kädellä laudan nokasta kiinni. Olen treenannut sitä tosi kauan, mutta se ei suju vielä niin tyylipuhtaasti kuin haluaisin."

Karvosen skeittiura alkoi 12 vuotta sitten Helsingin Ruskeasuolla.

"Meidän talossa oli yksi poika, jolla oli lauta. Se sitten kiersi kaverilta toiselle. Pian löydettiin skeittilehtiä ja videoita. Aukesi kokonaan uusi maailma, ja sillä tiellä ollaan yhä."

Skeittaus on jättänyt alleen kaiken muun: "Kaveripiiri ja elämä perustuu lautailuun. Jos haluaisin irtaantua tästä elämäntavasta, multa pitäisi katkaista jalat."

Tällä hetkellä Karvonen on skeittauksen puoliammattilainen. Se tarkoittaa sitä, että hän saa sponsoreilta vaatteet ja kengät sekä hiukan rahaakin – mutta päivätöitäkin on tehtävä. Ainakin silloin, kun ollaan Suomessa.

"Lautailija ei tarvitse rahaa vapaa-aikaan, koska ei meillä ole erikseen työ- ja vapaa-aikaa. Skeittaus on sekä sitä mitä teet että mitä olet."

Ammattilaisuudessa on eri asteita. Jos esimerkiksi jotakuta sanotaan Suomi-proksi, se voi tarkoittaa, että tällä on nimikkolauta Suomessa, mutta ei välttämättä sitä, että hän elää lautailulla. Eli lautavalmistaja – joka on skeittitarvike-firma – antaa uudelle lautamallilleen jonkun lautailijan nimen.

"Täysammattilaisuutta ei kannata pitää tavoitteena, koska jos se ei toteudu, voi pettymys viedä fiiliksen koko lautailusta. Itselleenhän sitä kuitenkin skeittaa, ei niille sponsoreille."

Kevyemmässä skeittisponsoroinnissa on myös se etu, että byrokratia jää vähäiseksi. Se sopii Karvoselle.

"Skeittaus on etsimistä. Paras fiilis on se, kun löytää uuden paikan, joka tarjoaa mahtavat mahdollisuudet lautailuun – ja saa haltuun sen, saa haltuun ympäristönsä."

Samu Karvonen on syntynyt Helsingin Meilahdessa vuonna 1986 ja kasvanut Ruskeasuolla. Asuu nykyään Pohjois-Haagassa.

Karvonen on Torkkelin kuvataidelukion ylioppilas. Ennen skeittausta hän on harrastanut mm. telinevoimistelua, miekkailua ja itsepuolustuslajeja.

Skeittaus on sittemmin syrjäyttänyt muut lajit. Suomessa ollessaan Karvonen työskentelee Lamina.fi-skeittikaupassa varastomiehenä ja graafikkona.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi