Rauhoittunut räppäri

Like a mothafucking glove! Kovinta settiä Suomesta englanniksi vuosiin. Todella päräyttävä. Aivan järkyttävän kova biisi. Hemmetin bueno.

Kun helsinkiläinen räppäri Gracias julkaisi lokakuun alussa internetissä omakustannesinkkunsa HKI, sosiaalisessa mediassa ja verkon keskustelupalstoilla alettiin kohista.

Rennolla otteella räppäävän Graciaksen flow’ta hehkutettiin ja levyn biitit tehnyttä András ”Nada” Nadásia kiiteltiin.

Osansa hypestä sai Ezra Gouldin ohjaama video. Siinä kameraa kuljetetaan kongolaistaustaisen Graciaksen mukana ympäri Helsinkiä niin, että Pasilan ankeat betonipihatkin näyttävät hohdokkailta.

Gracias, oikealta nimeltään Deogracias Masomi, 23, ojentaa kohteliaasti kättään tervehdykseen Kirjasto 10:ssä. Hän on pukeutunut siniseen ruutupaitaan, lahkeista käärittyihin housuihin ja mustaan takaraivopipoon ja näyttää räppärin sijaan punavuorelaiselta designerilta. Hän puhuu kohteliaasti matalalla äänellä ja käyttää sivistyssanoja. Miten miellyttävä nuorimies!

Mutta mitä muuta voisi odottaakaan ihmiseltä, jonka nimi tarkoittaa latinaksi Jumalan kiitosta?

Kolme vuotta sitten oli kuitenkin toisin. Masomi olisi kävellyt haastatteluun reteästi lippalakki vinossa. Silloin, julkaistessaan ensimmäisen omakustannealbuminsa Luminaten nimellä, hän kertoo olleensa rap-artistin stereotyyppi lökäpöksyineen ja uhoamisineen.

”Olin nuori ja niin sanotusti räppipäissäni. Tein musiikkia sellaisella haistattelumeiningillä. Jos joku arvosteli rakentavastikin, se oli mulle heti vihaamista.”

Nykyään Masomi ei enää välitä siitä, kuinka moni ihminen tulee taputtamaan selkään.

”Ehkä mä oon kasvettuani vähän rauhoittunut ja alkanut olla itseni kanssa sujut.”

Masomi löysi hiphopin teininä. Hän jaksoi katsella tuntikausia musiikkikanava Vivaa räppivideoiden näkemisen toivossa.

15-vuotiaana Masomi ryhtyi sorvaamaan itsekin räplyriikoita ja heitti ensimmäiset keikkansa nuorisotalossa Malmilla. Lähiön muista hiphop-diggareista löytyi oma, tärkeä viiteryhmä.

”Se oli hienoa, miten musiikki yhdisti ihmisiä.”

Yhteisöllisyys oli Masomille merkittävää, sillä lapsena hänen siteensä moniin läheisiin ihmisiin katkesivat. Masomin perhe tuli talvella 1992 turvapaikanhakijaksi Kinshasasta Suomeen.

”Mellakat, ne mä muistan.”

Tuon enempää synnyinkaupunkia koskevia muistikuvia Masomi ei välitä kaivella. ”Itse asiassa se on ollut mulle aina mysteeri, että miten Suomeen tulomme tapahtui. Ei ole tullut kysyttyä vanhemmilta. Mutta onko sillä enää väliäkään.”

Niin, ei kai sillä ole väliä. Suomen kansalaisuuden saanut Masomi on helsinkiläinen henkeen ja vereen, ja hänen HKI-sinkkunsakin on kirjoitettu kunnianosoituksena rakkaalle kotikaupungille.

Lisää materiaalia on luvassa vuoden alussa, jolloin Graciaksen omakustanne-EP on tarkoitus julkaista.

Saamastaan hehkutuksesta huolimatta räppäri ei aio lähteä kolkuttelemaan isojen levy-yhtiöiden oville. ”Haluan pitää vapauteni omissa käsissä.”

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi