17.6.2010 13:03
Pyhät Tepot: Gustavo Älytapio (vas.), Sipe Sontaläjä, Niisku-Makke ja Elton Bolton Poppa. Kitaraa soittava kadunmies ei kuulu yhtyeeseen.
Kesän kynnyksellä ilmestynyt Pyhät Tepot -yhtyeen ensialbumi oli kuin rämisevä herätyskello tosikkomaisen ja unettavan suomalaisen keskitien rockin seassa.
Täältä tulee Pyhät Tepot -levyllä tarttuvat rockrallit seuraavat toisiaan, säkeistöissä kerrotaan karun ironisia tarinoita kadulla dokaavien tyhjätaskujätkien arjesta ja yhdessä hoilotetuissa kertosäkeissä valetaan uskoa siihen, että luusereiksi pilkatut Tepot ovat parempia kuin rahasta ja urasta kiinnostuneet ylenkatsojat.
Ja katso, nyt Pyhät Tepot -yhtyeen parikymppiset edustajat saapuvat haastatteluun aamupäivädrinkeiltä ja pyytävät kohteliaasti aamupalaa, onhan jo iltapäivä. He elävät kuten laulavatkin.
"Levyllä kahta biisiä lukuun ottamatta kaikki on tulleet oikeasta elämästä", vakuuttaa yhtyeen laulaja ja lauluntekijä Sipe Sontaläjä otsalla roikkuvien hiustensa takaa.
"Kaksi muuta on fiktiivistä paskanjauhantaa. Esimerkiksi Kiasman Alkolta Kisahalliin on tapahtunut."
Kappaleessa lauletaan, kuinka "poliisi pidätti mut, ne ei ymmärrä että oon sammunut" ja "mä en oo tehnyt mitään pahaa, pelkään mun sellikaveria, se hakkaa seinää".
Pyhät Tepot on siis nuori, mutta vanhanaikainen punkbändi. Sellaisia on Suomessa muitakin, mutta ne eivät ole tehneet levytyssopimusta Idols-artistien kotitallina tunnetun Sonyn kanssa. Sopivampaa olisi ollut lähestyä pieniä ja kotikutoisia levymerkkejä ja suhtautua torjuvasti kaikkeen valtavirran musiikkiteollisuuteen.
"Miksi me sellaista tehtäisiin", Sontaläjä kysyy. "Me halutaan, että bändi saa paljon näkyvyyttä ja hyviä keikkoja ja että me saatais tästä rahaa."
Sony löysi Pyhät Tepot pian sen jälkeen, kun kännäilyvitsinä alkanut yhtye oli kypsynyt oikeaksi aloittelevaksi bändiksi ja vaihtanut päihdevetoisimmat jäsenet pätevämpiin soittajiin. Uusi kitaristi Niisku-Makke oli tehnyt vaikutuksen opettelemalla 15 kappaletta vain kaksilla harjoituksilla.
"Me sanottiin Sonylle, että Niisku-Makke on ollut bändissä puoli vuotta ja että me on tehty jo parisataa keikkaa", Sontaläjä paljastaa. "Uskoihan ne, kun me sanottiin se kirkkain silmin."
"Ihan välilöissä ollaan niiden kanssa oltu", rumpali Gustavo Älytapio sanoo sopimuskumppanistaan. "Välillä ne sanoo, jos meillä lähtee vähän lapasesta, ja me sanotaan, että sorry, nyt täytyy vähän rajoittaa."
Kevyestä viinan hajusta ja järjettömistä taiteilijanimistään huolimatta Pyhät Tepot ei kykene täysin peittämään pinnan alla piilevää lahjakkuuttaan ja kunnianhimoaan.
Sipe Sontaläjän nimi on väännetty Apulannan Sipe Santapukin mukaan, mutta kyse ei ole pilkanteosta. Pyhät Tepot olisi alun perin halunnut Santapukin tuottamaan levyäänkin, mutta kuuluisampi kaima oli jo käynnistänyt talonrakennustyömaansa.
"Vanha Apulanta on vaikuttanut Teppojen syntyyn aika paljon", Sontaläjä sanoo ja kertoo pitävänsä myös Eros Ramazzottista ja Irwin Goodmanista.
Ulkopuolinen kuulee musiikissa myös Tehosekoittimen romanttista rehvastelua, mutta Tepot eivät lämpene Tehis-vertailuille.
"Paitsi, että nekin soitti aluksi aika huonosti, mutta kehittyi myöhemmin", Sontaläjä myöntää. "Toivottavasti meillekin käy niin. Tehtäis monipuolisempaa musiikkia."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.
THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.
YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.