19.8.2010 13:06
Maija Kaunismaa kuvattiin Helsingin uimastadionilla.
"Itsensä tappaminen töillä olisi aika vanhanaikaista, mutta minulla tuppaa olemaan aina monta rautaa tulessa. En oikein osaa olla tekemättäkään, se on minun tapani olla olemassa", sanoo säveltäjä, muusikko, näyttelijä ja laulaja Maija Kaunismaa, 36, punavuorelaisen ravintolan terassilla.
Titteleiden paljoudesta voi päätellä, ettei Kaunismaa ole levännyt laakereillaan. Kymmenen viime vuotta hän on työskennellyt suomalaisten eturivin muusikkojen, näyttelijöiden ja kirjailijoiden kanssa ja säveltänyt musiikkia näytelmiin ja konsertteihin.
Teatteri Takomon Leipäjonoballadi, Q-teatterin Siniväriset, Teatteri Avoimien Ovien Taloyhtiömusikaali – Kaunismaan nimen on voinut löytää viime vuosina useiden sellaisten näytelmien käsiohjelmista, joissa musiikilla on keskeinen rooli. Kiivasta tahtia kuvastaa se, että helteisimpään kesäloma-aikaan säveltäjällä on viisi projektia tekeillä.
Kaunismaan sävellyksissä on kuultu vaikutteita suomalaisesta kansanmusiikista, ranskalaisesta chansonista ja saksalaisesta teatterimusiikista. Genrerajoista piittaamattomalle taiteilijalle kaiken lähtökohta on kuitenkin aina teksti. Pystyäkseen rakentamaan teoksen musiikillisen maailman hän sulattelee kirjailijan tai runoilijan sanomaa rauhassa ja istahtaa sitten pianon ääreen.
"Hyvään tekstiin on aina kätketty sävellys, se pitää vain etsiä."
Kaunismaata on armoitettu myös näyttelemisen lahjalla. Hän on kipuillut persoonallisuushäi-riöiden repimän perheen tyttärenä Taina Westin Narsistissa ja huudellut yleisölle seksistisiä törkeyksiä Sofi Oksasen High Heel Societyssä, nykynaiseutta peilaavassa musiikkinäytelmässä.
Kaunismaa ei kuitenkaan kutsuisi itseään näyttelijäksi. "En ole opiskellut alaa. Onneksi olen saanut tehdä ammattilaisten kanssa töitä ja oppinut heiltä."
Mutta ovat näyttelijätkin oppineet Kaunismaalta – nimittäin laulamista. Monet estraditaiteilijat Laura Malmivaarasta Matleena Kuusniemeen ovat olleet hänen harjoitettavinaan. Kompetenssia riittää, sillä säveltäjä valmistui kasvatustieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopiston Musiikin laitoksesta vuonna 2005.
Kaunismaa on laulaja myös itse. Mikrofonin varressa hänet nähdään jälleen elokuun lopussa, kun Kaj Chydeniuksen kanssa toteutettu Haaskaa!-sävellyskonsertti saa ensi-iltansa Kom-ravintolassa.
Kaunismaan leipä koostuu muiden freelancereiden tavoin monista aineksista: Teosto-, tilaus- ja käyttökorvauksista, keikkapalkkioista ja apurahoista. Rikastumaan pätkätyöllä ei pääse. "Mutta elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin raha", säveltäjä sanoo.
Vapaus on niistä yksi. Koska säveltää voi missä vain, Kaunismaa lähtee pari kertaa vuodessa kaukomaille työskentelemään. Pääsääntöisesti reissut suuntautuvat Intian Pohjois-Goalle, jossa hänen vanhemmillaan on asunto piskuisessa Grand Chinvarin kylässä.
Kaunismaa ei kuitenkaan usko reissuilta tarttuneen säveliä töihinsä. "Intiassa paistaa aurinko ja rannallekin pääsee. Mutta musiikilliset juureni ovat visusti Suomessa."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
AMMATTILIITOT uhkaavat järjestää lakkoja, jollei hilloja ala näkyä.
THAIMAAN seksituristeille on määrätty pakollinen tulvasana.
YLE FST:STÄ tuli Yle Fem ja nyt teinit odottavat vesi kielellä, milloin Yle Sex käynnistyy.
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.