Vanha popsielu

Jos Ville Ahosen musiikkia pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se voisi olla syksy. Sillä surumielinen on aika klisee, ja syksyssä on jotain enemmän.

Ville Ahosen musiikista voi kyllä sanoa pari sanaa enemmän.

Ahosen ensimmäinen levy on juuri ilmestynyt. Kannessa on minimalistinen valokuva Ahosesta ja vieressä teksti: Minä ja Ville Ahonen.

Se on Ahosen bändin nimi.

Ja se onkin aika ovela nimi, ikään kuin bändin keskushenkilö olisi nostettu siinä esiin. Mutta nimessä on myös se minä. Kukas se sitten on?

Joku bändin jäsenistä? Kuulija?

Hällä väliä. Ahosella on ollut ajatuksena perustaa bändi, joka toimii mahdollisimman demokraattisesti. Hän ei ole keskushenkilö, hän vain säveltää biisit ja laulaa ne.

Tarina alkaa kuitenkin Ahosesta. "Olen tehnyt lauluja yksinäni monen monta vuotta", hän aloittaa.

Ahonen myös esiintyi yksin kitaransa kanssa. Kerran toinen kitaristi, Jani Hietanen, näki hänen keikkansa. "Hän tarttui matkaan."

Tarina jatkui.

Ahonen ja Hietanen esiintyivät viitisen vuotta sitten kitaraduona ja soittivat "riisuttua akustista musiikkia".

Silloin Ahonen myös sävelsi toisten runoja, mutta mukaan tarttui vielä toinenkin kumppani, Jussi Moila, jonka kanssa Ahonen alkoi kirjoittaa sanoituksia.

"Innostuin Jussin tyylistä kirjoittaa. Siitä levy sai kipinän."

Kuva laajeni, kun Ahonen alkoi perustaa bändiä. Mukaan tuli kolme muusikkoa, joilla kaikilla on toisistaan poikkeavat musiikkimieltymykset.

"Halusin, että jokaisella on jotakin annettavaa yhteiselle projektille. Turhan usein bändi vain komppaa keskushenkilöään."

Bändin basisti on Tuomas Skopa, tuttu Sydän, sydän -yhtyeestä. Rumpali Aliina Toivanen puolestaan soittaa Ristossa. Kosketinsoittaja Masi Tiitta on monipuolinen tyylitaituri.

Tarina ei pääty vielä tähän. Vielä tarvittiin lisäpotkua Kauko Röyhkältä, joka tykästyi bändin demoon. Ja lopulta päästiin Johanna Kustannuksen studioon äänittämään.

Ahosen bändi oli viimeinen, joka sai levyttää legendaarisissa tiloissa Hämeentiellä. Universal Music osti Johannan huhtikuussa. Love Records -patut Pekka Aarnio ja Otto Donner osallistuivat levyntekoon.

Se sopi Ahoselle, joka on ilmiselvästi vanha sielu, ainakin suomalaisen populaarimusiikin ikäinen.

"Nyt olisi meidän sukupolven aika tehdä samanlaisia tekoja kuin se Loven vanha jengi", hän lausuu juhlallisesti.

Levy julkaistiin hienoissa kansissa ja kohta myös vinyylinä. "Pidän siitä, että levy on konkreettinen esine."

Sanoitukset on liitetty kanteen kirjasena, joka on oikeastaan kuin pieni runokirja. Sanoissa eli runoissa nousevat esiin levyn keskeiset teemat: rakkaus ja kuolema.

Vanhaa levyssä on myös se, että se on melkein teemakokonaisuus, jossa biisien järjestys on tarkkaan mietittyä.

Nyt levyn ilmestyttyä bändin kollektiivisuus kehittyy edelleen. "Nykyään vien biisini bändille vähän keskeneräisempinä kuin ennen, jolloin bändi vaikuttaa enemmän niiden rakenteisiin."

Ehkä jonakin päivänä kaikki ovat yhtä Ville Ahosta – ja minua.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi