26.6.2009 3:00
Saimi Hoyer kokeilee jännittäviä pitkiä housuja. Muotisuunnittelija Tiia Vanhatapio katselee taustalla.
Putiikin ovi aukeaa vauhdikkaasti Helsingin Viiskulmassa Laivurinkadulla.
Punatukkainen juontaja-malli Saimi Hoyer tupsahtaa sisään ja halaa muotisuunnittelija Tiia Vanhatapiota.
"On kuin hyppäisi toiseen maailmaan – satumaahan ja ajassa taaksepäin", langanlaiha nainen hihkaisee matalalla, käheällä äänellä.
Vaaterekit roikkuvat mustien silkkinauhojen varassa. Nauhojen päissä on tietysti komeat rusetit. Silkkikankaalla päällystetyillä ripustimilla on toinen toistaan jännittävämmän näköisiä juhla- ja arkivaatteita.
Vanhatapion studion ovea peittävät punaiset verhot. Seinällä komeilee suuri valokuva 1930-luvun diivasta. Nainen muistuttaa ällistyttävän paljon liikkeen omistajaa.
Saimi Hoyer katselee ympärilleen keskellä liikettä: "Täällä on ranskalaisen budoaarin fiilis. On monenlaisia muotoja, seksikkyyttä, ihanaa teatraalisuutta ja dramatiikkaa. Parhaimmillaan vaatteiden ostosta voi tulla sirkusesitys."
Lähes yhtä mukavan tunnelman Hoyer kertoo aistivansa Fredan ja Annankadun pikkuliikkeissä.
Helsinki alkoi hänen mielestään eurooppalaistua 2000-luvulla. Ensin tulivat pikkukahvilat ja ravintolat ja niiden perässä alkoi putkahdella persoonallisia pikkuputiikkeja.
Vain viimeisen päälle pelkistetyt, valkoiset liikkeet eivät häneen vetoa. "Oikein moderni skandinaavisuus alkaa ahdistaa."
Hoyer nappaa rekistä pitkät mustat housut. Niiden lahkeissa on laskoksia, jotka kiinnitetään neppareilla.
Sovituskopista kuuluu: "Nää on reisien kohdalta ehkä liian väljät."
Malli astelee Vanhatapion eteen. "Niinpä näyttää, ehkä niistä pitäisi ottaa hieman sisään."
"Jos vaate ei istu, sanon aina asiakkaalle", muotisuunnittelija lisää.
Hoyer kertoo pitävänsä sellaisia myyjistä, jotka antavat asiakkaan katsella rauhassa vaatteita. Hyvä myyjä on hiljaa taustalla, mutta auttaa tarvittaessa ja myös ehdottaa jotain muita malleja ja sanoo suoraan jos jokin ei sovi."
Kuuntele Saimi Hoyerin haastattelu Radio Helsingistä internetissä osoitteessa www.radiohelsinki.fi
TIETOKULMAKäy myös näissä 26.6.2009
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi