LÄSKIKAPINA

Älyttömät ihanteemme

Yksi pitää lihaksikkaasta selästä, toinen solakoista reisistä, kolmas rakastaa pitkiä käsivarsia. Sanontakin sen tietää, että kauneus on katsojan silmässä. Teemme kuitenkin valintamme tietoisina aikamme ideaaleista. Vartaloihanne, jonka näemme toistuvan jatkuvasti mainoksissa, elokuvissa ja tv:ssä, on kovasti yhdenmukainen.

Nainen: äärimmäisen hoikka, silti isorintainen, hienostuneen atleettinen, pitkäjalkainen. Mies: leveäharteinen, kapealanteinen, juuri sopivasti lihaksikas.

Toisaalta toinen sanonta tietää, että kauneus ei ole ikuista. Kaikki aiemmatkin vartaloihanteet ovat tulleet vanhanaikaisiksi, korvautuneet uusilla. Päärynävartalo vaihtui runsauteen, tiimalasi tikku-ukon vartaloon.

Taidehistorioitsijan on helppo muistaa ilmiöiden vaihtuvuus, Jyväskylän yliopiston taidehistorian professori Annika Waenerberg sanoo.

"Olen tietoinen erilaisista variaatioista ja otan tämän vallitsevan anorektisen mutta rintavan mallin yhtenä historiallisena ilmenemismuotona. Ajattelen, että aha, tuollainen on menossa nyt."

Jos Waenerberg ajattelee ihanteen mahdollista vaikutusta erityisesti nuoriin, nousee mieleen myös huoli: millaista mallia oikein tarjotaan?

"Toivoisin, että ihmiset tiedostaisivat tämän olevan vain yhden hetken malli. Siinä taidehistoria voi auttaa: osoittaa sen, millaisia – usein älyttömiä – ideaaleja on ollut."

Nykyinen ihannevartalo on siinä määrin epärealistinen, ettei monen ole sitä mahdollista saavuttaa.

"Kulttuuri-ilmastossamme laihduttamisesta on tullut muotia", sanoo lääketieteen tohtori Anna Keski-Rahkonen. "Aiemmin on voitu suosia lihavaa tai laihaa, mutta itse muutos – siis laihduttaminen – ei ole ollut muodissa ennen kuin nyt."

Keski-Rahkonen on väitöskirjassaan tutkinut suomalaisten nuorten aikuisten vartaloihanteita ja häiriintynyttä syömistä.

"Alituinen laihduttaminen ei ole sairaus, mutta pitäisin sitä yhtenä häiriintyneen syömisen muotona. Silloin ihminen ajattelee ruokaa ja syömistä enemmän kuin olisi tarpeen."

Aiheuttaako median kauneusihanne laihdutuspaineita?

"Median vaikutuksesta on näyttöä Fidzisaarilta, joilla amerikkalainen tutkija Anne Becker vietti aikaa ennen television tuloa ja sen jälkeen", Keski-Rahkonen kertoo.

"Ennen televisiota saaren kauneusihanne oli rehevä ja runsas, meidän silmissämme ylipainoinen. Kun tv tuli kalifornialaisine blondeineen, alkoivat varsinkin nuoret naiset laihduttaa. Kauneusihanteesta tuli hoikempi, ja bulimiaa alkoi esiintyä."

Madridin muotimessuilla asetettiin viime vuonna malleille paino- ja ikäraja. Keski-Rahkonen tervehtii ilmiötä ilolla.

"Vaikka kaikki alipainoiset eivät ole sairaita, ei tällä hetkellä ole hyvä idea nostaa ihanteeksi tervettäkään laihaa ihmistä. Tämän hetken iso ongelma on lasten ja nuorten ylipaino, ja jos sitä lähdetään ratkomaan väärillä keinoilla, on tuloksena itseensä tyytymättömiä nuoria."

"Mediassa on hyvä näyttää monennäköisiä ihmisiä. Erityisesti kasvuikäiset nuoret tarvitsevat monenlaisia roolimalleja", Keski-Rahkonen sanoo.

Aikamme kauneusihanne ei siis ole kiistaton. "Sitä kohtaan esitetään nykyään paljon kritiikkiä", dosentti Leena-Maija Rossi toteaa.

Erityisesti hoikkuusvaatimusta ei enää useinkaan oteta itsestäänselvyytenä. Mainoskampanjoita boikotoidaan, yrityksille annetaan palautetta.

"Tuntuukin, ettei äärimmäinen laihuus enää ole ihanne. Kun katsoo nuoria naisia ympärillään, niin aika monet näyttäisivät ajattelevan, että on ok olla lihaa luiden päällä."

Miksi ihminen ylipäätään hakee ideaalia?

"Mikään ei ole ikuista, vaan kaikki häviää tai muuttuu. Voisikin ajatella, että kauneusihannetta on usein haettu suunnasta, joka ei voi olla ikuinen: nuorten naisten ja miesten vartaloista tai hedelmällisyyttä kuvastavasta naisen vartalosta", Annika Waenerberg vastaa.

"Näin kauneusihanteesta on saattanut tulla yksi tapa kuvata sitä, mitä ikuinen onni olisi."

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi