LÄSKIKAPINA Sarjassa pureudutaan liikalihavuuden aiheuttamiin terveysriskeihin Suomessa ja maailmalla. Mistä ylipaino johtuu? Missä seuraukset näkyvät? Onko tälle pahenevalle ongelmalle tehtävissä jotain?

"Olin Atkinsin luona, ja hän oli lihava.

Atkins opetti alakarppaamaan

Vähähiilihydraattiset ruokavaliot olivat miljardien laihdutusvillitys

 Kun tohtori Robert C. Atkins kaatui, löi päänsä jäiseen katuun ja kuoli huhtikuussa 2003 New Yorkissa, hän kuoli maineensa huipulla.

Atkinsin tuorein dieettikirja oli The New York Times -lehden bestseller-listan ykkösenä ja elintarvike- ja laihdutusyhtiöt syytivät markkinoille vähähiilihydraattisia tuotteita.

Mielipidemittauksen mukaan 70 miljoonaa amerikkalaista kertoi noudattavansa vähähiilihydraattista ruokavaliota eli alakarppaavansa, kuten englannin kielen sanoista low carb suomeen tullut ilmaisu kuuluu. 30 miljoonaa amerikkalaista eli runsas kymmenesosa maan väestöstä ilmoitti laihduttavansa nimenomaan Atkinsin oppien mukaan.

Samaan aikaan runsashiilihydraattisten perunoiden ja sitrushedelmien kasvattajat säikähtivät ja alkoivat puolustaa elinkeinoaan kymmenien miljoonien dollareiden mainoskampanjoilla.

Parin vuoden ajan Atkins- ja alakarppausmania jylläsivät. Sitten muoti-ilmiö loppui yhtä äkisti kuin se alkoi. Heinäkuussa 2005 Atkins-brändistä vastannut Atkins Nutritionals -yhtiö teki vararikon.

Alakarppaus ja sen laihduttava vaikutus on tunnettu 1800-luvulta lähtien, mutta Atkins teki alakarppauksesta kaikkialle levinneen muoti-ilmiön. Tässä mielessä alakarppaus henkilöityy Atkinsiin, vaikka vastaavia dieettiohjelmia ovat aikojen saatossa kehittäneet lukuisat lääkärit ja laihdutusyrittäjät.

Pientä sydäntautien hoitoon keskittynyttä praktiikkaa New Yorkissa pyörittänyt Atkins innostui dieetistä 1960-luvulla, kun hän luki lääketieteellisestä aikakauskirjasta artikkelin, jossa suositeltiin vähähiilihydraattista ruokavaliota diabetes-potilaille.

Atkins kokeili ruokavaliota itseensä, koska oli omasta mielestään ylipainoinen. Atkins oli 183 senttiä pitkä ja painoi 102 kiloa. Jos mittana käytetään nykyaikaista painoindeksiä, Atkins oli "huomattavasti ylipainoinen".

"Dieetti vaikutti siltä, että siitä voisi nauttia", kovaksi syömäriksi itseään luonnehtinut Atkins kertoi myöhemmin lehtihaastattelussa.

Juuri nautinnossa piilee Atkinsin dieetin ja ylipäänsä alakarppauksen tenho.

Vakiintunut lääketiede lähtee siitä, että ihminen lihoo, jos hänen kehoonsa kertyy enemmän energiaa kuin mitä energiaa kuluu. Jotta energiatasapaino kääntyisi negatiiviseksi, syömistä pitää vähentää eli ruokavaliosta pitää kurinalaisesti karsia nautintoa antavat rasvaiset ja sokerit ruoat.

Sen sijaan Atkinsin dieetissä saa nauttia ja syödä herkkuja kuten pihvejä, hummereita, kananmunia ja jopa voita periaatteessa rajattomasti. Vain hiilihydraatteja tulee välttää: riisi, pasta, leipä ja kaikki sokeria sisältävät elintarvikkeet ovat kiellettyjä.

Kun ihminen karttaa hiilihydraatteja ja saa energian proteiineista ja rasvoista, hänen elimistönsä menee ketoosiin. Ketoosissa lihaksistosta ja maksasta poistuu nestettä, ja elimistö polttaa sinne varastoituneet hiilihydraatit.

Näiden oppien ja omien kokemustensa pohjalta Atkins kirjoitti kirjan Tri Atkinsin dieetti-vallankumous, joka julkaistiin vuonna 1972. Kirjaa myytiin yli 10 miljoonaa kappaletta.

Lääkäriyhteisö tyrmäsi Atkinsin hiilihydraattidieetin, koska koululääketieteen oppien mukainen näyttö dieetin toimivuudesta puuttui – ja puuttuu yhä – liki kokonaan. Äärimmillään dieetti tuomitaan terveydelle vaaralliseksi, koska rasvojen syönnin katsotaan esimerkiksi lisäävän alttiutta sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.

Atkinsin maine humpuukitohtorina voimistui, kun hän ryhtyi markkinoimaan dieettiään vaihtoehtohoidoksi syöpäpotilaille.

Ristiriidoista huolimatta kiinnostus Atkinsin dieettiin kasvoi sitä mukaa kuin amerikkalaiset lihoivat. Noin puolet amerikkalaisista oli ylipainoisia 1970-luvun alussa. Vuosituhannen vaihteessa ylipainoisten osuus oli kasvanut 65 prosenttiin amerikkalaisista.

Kysyntää siis riitti, ja 2000-luvun alussa alkoi todellinen Atkins-buumi.

Atkins- ja koko alakarppausmania pistivät elintarviketeollisuuden koville. Ihmiset olivat toki innostuneet muotidieeteistä aiemmin, mutta kun kymmenet miljoonat ihmiset yksipuolistivat kertaiskusta ruokailutottumuksensa, miljardien dollareiden rahavirrat muuttivat suuntaa.

Proteiinipitoisten ruokien kuten lihan ja kananmunien myynti lisääntyi. Vastaavasti alakarppauksessa kiellettyihin ruokiin kuuluvien perunoiden, sitrushedelmien, leivän ja pastan myynti supistui.

Hätääntyneet perunanvalmistajat aloittivat Yhdysvalloissa laajan mainoskampanjan, jossa kehuttiin perunan "hyviä" hiilihydraatteja ja korkeaa c-vitamiinipitoisuutta.

Yhdysvaltain appelsiinimehutuottajat haastoivat Atkinsin dieetin kaltaisen South Beach -laihdutusohjelman kehittäneen tohtori Arthur Agatstonin oikeuteen tämän tuoremehun vastaisten lausuntojen vuoksi.

Elintarvikevalmistajat toivat markkinoille uusia vähähiilihydraattisia tuotteita. Tutkimusyhtiö ProductScan Onlinen laskujen mukaan vuosina 2002–2004 markkinoille tuli lähes 4 000 vähähiilihydraattista tuotetta.

Esimerkiksi Unilever kehitti uuden vähähiilihydraattisen laihdutustuoteperheen, jonka myynniksi se arvioi vuonna 2004 700 miljoonaa dollaria. Vuodelle 2005 ennustettiin miljardin dollarin myyntiä.

Olutvalmistajat toivat markkinoille vähähiilihydraattisia oluita. Ensimmäisenä markkinoille tuli olutjätti Anheuser-Buschin Michelob Ultra, joka siivitti yhtiön kaikkien aikojen myyntiennätykseen vuonna 2003.

McDonald's ryhtyi tarjoamaan vähähiilihydraattisia aterioita. Burger King toi markkinoille salaatinlehtien välissä tarjottavan täyslihahampurilaisen.

Jättifirmojen varjossa myös Atkinsin oma elintarvikeyhtiö Atkins Nutritionals kasvoi. Omien tuotteiden valmistamisen lisäksi se teki bisnestä myymällä Atkins-brändin käyttöoikeuksia eri tuotteisiin.

Marraskuussa 2003 tohtori Atkinsin leski Veronica Atkins myi enemmistöosuuden Atkins Nutritionalsista kahdelle pääomasijoittajalle noin 850 miljoonalla dollarilla.

Usko kasvuun oli kova: yhtiö palkkasi työntekijöitä, markkinoi Atkins-brändiä näkyvästi ja kehitti ja lisensoi uusia tuotteita.

Mahdollisuuksia kasvuun näytti myös olevan: markkinatutkimusyhtiö AC Nielsenin mukaan vuoden 2004 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana vähähiilihydraattisia tuotteita myytiin 1,6 miljardin dollarin edestä.

Mutta kun vuosi 2004 eteni, alakarppausmania alkoi menettää suosiotaan.

Koululääketiede toisti aiempaa viestiään: kestävä näyttö alakarppauksen tehosta laihdutuskeinona puuttui.

Havainnot viittasivat kyllä siihen, että ihmiset menettivät kiloja alakarppauksen alkuvaiheessa, mutta pysyvää painonmenetystä ei tapahtunut.

Laihtuminen alkuvaiheessa johtui kahdesta syystä. Toinen oli ketoosin vaikutus ja toinen se yksinkertainen seikka, että kun ihmiset lopettivat hiilihydraattien syönnin, he vähensivät nauttimiensa kalorien määrää ylipäänsä. Kun energiansaanti supistui, ihmiset laihtuivat.

Yksipuolinen proteiinikuuri alkoi rapauttaa maallikoiden uskoa alakarppaukseen.

"Miljoonat amerikkalaiset istuvat kotonaan television edessä, syövät vähähiilihydraattista suklaata ja ahmivat pihvejä, ja he ihmettelevät, mikseivät he ole laihtuneet. On vain ajan kysymys, kun he tajuavat syyn tähän", investointipankki UBS:n sijoitusanalyytikko Andrew McQuilling sanoi Fortune-lehden haastattelussa ja neuvoi ostamaan vakiintuneita laihdutuskeinoja markkinoivan Painonvartijat-yhtiön osakkeita.

McQuilling ennusti oikein. Ihmiset kyllästyivät alakarppaamiseen.

"En usko lainkaan sitä roskaa, että Atkins olisi kuollut liukastumiseen", New Yorkin pormestari Michael Bloomberg sanoi PR-tilaisuudessa newyorkilaisella paloasemalla – tajuamatta, että pienen paikallisen televisioyhtiön kamera nauhoitti vieressä.

"Olin pari vuotta sitten Atkinsin luona varainkeruutilaisuudessa ja hän oli lihava" Bloomberg naureskeli.

Hän kertoi palomiehille, että Atkinsin tarjoama vähähiilihydraattinen ruoka oli syömäkelvotonta.

"Otin yhden suupalan ja jouduin jälkeenpäin sylkemään ruuan serviettiin."

Tv-kanava esitti nauhan Bloombergin puheista. Bloomberg kieltäytyi pyytämästä Atkinsin leskeltä anteeksi ja kiistasta tuli iso uutinen.

Atkins oli ollut dieettinsä keulakuva. Heräsi kysymys, oliko Atkins ollut todellisuudessa lihava ja toimiko dieetti.

Kiista sai makaabereja piirteitä. Atkins-dieetin kriitikko, nebraskalainen lääkäri Richard Fleming pyysi Atkinsia hoitaneesta sairaalasta Atkinsin kuolinsyyraportin.

Sairaala toimitti raportin vahingossa Flemingille, vaikka se oli luottamuksellinen. Raportin mukaan Atkins painoi kuollessaan 117 kiloa, eli hän olisi ollut vaikeasti ylipainoinen. Myös Atkinsin sydämestä löytyi vaurioita.

Kuolinsyyraportti vuodettiin Wall Street Journal -talouslehteen, joka julkaisi sen helmikuussa 2004.

Totuus jäi selvittämättä. Atkinsin perhe ilmoitti, että Atkinsin paino lisääntyi, koska kooman aikana hänen kehoonsa kertyi ylimääräisiä nesteitä.

Lääkäreiden mukaan Atkinsin vuonna 2002 kärsimä sydänkohtaus johtui bakteeriperäisestä tulehduksesta.

Joulukuussa 2004 New York Times kirjoitti Atkins- ja alakarppausbuumista otsikolla: "Onko vähähiilihydraattibuumi ohitse?"

Kyllä se oli. Artikkelissa haastatellut alan yrittäjät valittelivat, että tuotteiden kysyntä supistui nopeasti. Tulot eivät riittäneet enää kasvua varten otettujen velkojen maksuun.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.talous@sanoma.fi