3.4.2007 0:00
Jarmo Lahti ei pidä omaa kokoansa minään ongelmana, mutta häntä harmittaa, että lihavia ihmisiä sorsitaan mediassa.
Tikkurilan urheilutalon lattialankut notkahtelevat. Jarmo Lahti, bisnesmies ja sumopainija, kävelee voimistelusalin reunaa pitkin. Noin 185 kilon vartalo on näky missä tahansa, mutta pelkkä sumovyö päällä se herättää melkoisesti kunnioitusta.
Sumopainijan oletetaan olevan isokokoinen, maailman huiput painavat 150–230 kiloa. Mutta eikö läskistä ole terveydellistä haittaa?
"Lääkäri sanoi minulle, että olen terve läski", Lahti virnistää. "Minulla ei ole huonoja kolesteroliarvoja tai verenpainetta. Ehkä ihannepainoni olisi silti jotain 120–130 kiloa", 198 senttimetriä pitkä Lahti sanoo.
Suuri syy Lahden hyvään terveyteen on se, että hän on entinen huippu-urheilija.
Lahti pelasi 17 kautta amerikkalaista jalkapalloa Roostersin ja Taftin riveissä. Suomen mestaruuksia kertyi viisi. Aktiiviura loppui 1998. Silloin elopainoa oli 165 kiloa. "Sen jälkeen painoni on noussut parhaimmillaan 198 kiloon."
Sumopainija hänestä tuli kolme vuotta sitten. Se teki hyvää liikkumaan tottuneelle Lahdelle. "Minulle tuli sydämen rytmihäiriöitä, kun lopetin jenkkifutiksen jälkeen kaiken liikkumisen kuin seinään."
Lahti löytää toisenkin syyn, miksi liikkuminen on hyväksi erityisesti isokokoiselle ihmiselle.
"Jos on paljon elopainoa, eikä urheile, ei ole lihaksia rungon tukena."
Lahti ei pidä omaa kokoansa minään ongelmana, mutta yksi asia harmittaa: Lihavia ihmisiä sorsitaan lehtien kirjoitteluissa.
"Lihavat ihmiset yleistetään usein tyhmiksi."
Moiset kommentit aiheuttavat ylipainoisille ihmisille itsetunto-ongelmia. Lahti, 41, ei siihen porukkaan kuulu.
"Ensinnäkin olemme muiden jenkkifutista pelanneiden kavereideni kanssa sitä mieltä, että olemme vain isoluisia. Ja olemme menestyneet elämässä, joten itsetunto-ongelmia meillä ei ole."
Lahden menestys on jatkunut myös sumopainissa. Hän on Suomen mestari ja amatöörien MM-kisojen seitsemäs. Amatöörisumossa on painorajat, ammattilaiset ottelevat vain avoimessa luokassa.
Lahti paini MM-kisoissa yli 115-kiloisten sarjassa. Vaikka painoa saisi olla siinä sarjassa vaikka kuinka paljon, niin Lahti laihdutti 15 kiloa kisoihin.
"Jos on liian iso, tulee hitaaksi. Todella isot kaverit eivät pysty väistämään heitä kohti ryntäävää ottelijaa."
"Ihmiset luulevat, että minun kokoiseni ei pysty kunnolla edes kävelemään. Mutta itselläni ei ole tullut vastaan mitään liikuntarajoitteita. No, ehkä juoksu ei kuulu vahvimpiin lajeihini."
Lahti harrastaa sumopainin lisäksi kävelyä ja uintia.
Suuresta elopainosta ei tule mieleen kuin yksi haitta. "Lentokoneessa penkit ovat vähän ahtaat."
Ilme kirkastuu kuitenkin saman tien. "Lennän yleensä bisnesluokassa", Ruotsin postin tytäryhtiössä Hit Finlandissa leipänsä liiketoimintajohtajana ansaitseva Lahti sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@sanoma.fi