12.5.2008 0:00
Nokialle vuoden alussa muuttanut Kati Mykkänen on 35 kiloa kevyempi kuin puolitoista vuotta sitten.
Kunnonkohotuksen ja painonpudotuksen mallia näyttäneen läskikapinaryhmän jäsenet ovat kuin peilikuva kaikista maailman laihduttajista: joku jaksaa jatkaa uutta elämäntapaa, joku suunnittelee uutta kuuria, osa on antanut periksi.
Helsingin Sanomien viime vuoden alussa aloittamassa läskikapinassa viiden ihmisen mäntsäläläis-helsinkiläinen kapinaryhmä laihdutti julkisesti yhteensä 70 kiloa liikunnan ja aiempaa terveellisemmän ruuan avulla.
Puolitoista vuotta kapinan alkamisen jälkeen ryhmäläiset muistavat läskikapinan hyvänä innoittajana.
Erityisnuorisotyöntekijä Kati Mykkänen otti kapinan suurimman haasteen. Lähtöpaino oli 135 kiloa, ja heti alkuun hän sai niin hyvän vauhdin, että paino putosi rivakasti 19 kiloa.
Mykkänen määritteli, että aikoo jatkaa ohjelmaansa "pitkälle tulevaisuuteen". Hyötykävely ja iltalenkit sujuivat sitä kevyemmin, mitä enemmän kanssaihmiset ihailivat painon putoamista.
Kiireinen reissunainen on tämän vuoden alussa muuttanut Mäntsälästä Nokialle.
Paino on pudonnut alkuperäisestä kaikkiaan peräti 35 kiloa. "Plus miinus kaksi kiloa, siinä se vaihtelee. Vielä en täällä uudella paikkakunnalla ole saanut järjestetyksi tarvitsemaani tukea työterveyshuollolta", Mykkänen kertoo.
Mäntsäläläinen aviopari Sampo ja Sirpa Lammenranta jatkoi kunnonkohotusta viime kesään asti. Kun he palasivat kesälomalta heinäkuussa, kotona odotti vesivahinko.
Sen jälkeen Sampo myös ajoi autonsa romuksi. Hänelle itselleen ei käynnyt kuinkaan, mutta pakollista kävelyä tuli koko pereheelle.
Sampo Lammenranta laihtui kapinan aikana 20 kiloa ja pääsi tavoitepainoonsa eli 78 kiloon. Olo keveni, nukkumisen laatu parani ja liikkuminen helpottui.
Sirpa Lammenrannan lähtöpaino, 98 kiloa, putosi 13 kilolla. Suunniteltu verenpainelääkitys kävi tarpeettomaksi.
"Kapinan loputtua paino on heitellyt. Remonttikapina vei täysin voiton läskikapinasta", Sirpa Lammenranta raportoi.
Sampolla paino on pysynyt kevennetyssä kuosissa. Lammenrantojen lähipiirissä on ollut surua, ja laihduttaminen tuntuu nyt maailman pienimmältä asialta, pariskunta kertoo.
Vesa Latostenmaa opiskeli viime syksynä ja talvella uutta tieto- ja mittaustekniikan ammattia Siikarannassa. Opiskelupaikka oli laihduttajalle paha. "Oli hyvää ruokaa ja säännöllisesti."
Paino oli aloituspunnistuksessa 103, viime toukokuussa 93 kiloa, elokuussa 92 kiloa ja nyt 99 kiloa.
"Aika paljon", hän itse kommentoi.
Muuten kaikki on hyvin, eikä vähiten siksi, että Latostenmaat saivat joulun alla toisen lapsenlapsensa, tyttärentyttären.
Helsinkiläinen Taisto Vainila sanoo, että alkukantainen laiskuus on voittanut alaa. "Paino on hyvässä nousussa."
Kun kapina alkoi tammikuussa vuonna 2007, paino oli 84 kiloa, ja kapinan lopussa toukokuussa 79 kiloa.
Tämän jälkeen seuraa Vainilan tunnustus: "Nyt 90 kiloa on mennyt rikki."
TAUSTAKapinakunnan ryhmä näytti mallia 12.5.2008
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi