lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
LÄSKIKAPINA

Läskikapinasta sanottua

13.2.2007 0:00

Läskikapina jatkui maanantai-iltana tempauksella Mäntsälän monitoimitalolla.

Kuutisenkymmentä mäntsäläläistä oli tullut monitoimitalolle kuuntelemaan esityksiä ravinnosta ja liikunnasta.

He tapasivat myös viisi kapinallista painonpudottajaa, jotka olivat päässeet vahvaan alkuun.

"

Mitä enemmän ruokaa on tarjolla, sitä enemmän me syömme. Mitä vähemmän ruokaa on tarjolla, sitä vähemmän me syömme. Aika jännä juttu."

"

Sekin on hyvä, että kapinasta on tullut myös negatiivista palautetta, sillä sellainen palaute voi kääntyä positiiviseksi."

"

Jokaisessa mäntsäläläisessä kokouksessa tulee puheeksi Läskikapina. Mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon kunta pudottaa painoaan."

"

Luulin, että liikunta aloitetaan niin, että verenmaku suussa ja pipo märkänä lähdetään vetämään sauvakävelyä. Ei se niin ollutkaan, oikeastaan yllättävän varovaisesti aloitettiin."

"

Tuplaviski vastaa kolmea ja puolta nakkia."

"

Hyvä kun välillä ruoka-asiat tulevat puheeksi. Sillä tavoin tulee itsekin katsottua, mitä syö."

"

Mäntsälässä me olemme tottuneet näihin kapinoihin."

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.