lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
LÄSKIKAPINA

Lihavuustutkija arvioi laihdutustuotteita

5.2.2007 0:00

Laihdutuskengät MBT M. Walk

Lupaus: Lisäävät verenkiertoa joka askeleella, edistävät imunesteen kiertoa ja sitä kautta vaikuttaa rasvanpolttoon.

 "Jalkapohjassa on toki akupunktiopisteitä, joiden avulla voidaan vaikuttaa esimerkiksi kipuun. Sen sijaan väite, että stimulaatiolla voisi vaikuttaa energia-aineenvaihduntaan, on yhtä huuhaata kuin laihduttavat silmälasit. Hyviä kenkiä kyllä suosittelen, sillä ne ovat laihduttamisen a ja o. Ne auttavat kävelemään!"

Laihdutussortsit Medisana micromassage

Lupaus: Kliiniset tutkimukset osoittavat, että puristustila, nopeutunut verenkierto ja kohonnut lämpötila vähentävät selluliittia.

 "Puristava vaate ei lisää verenkiertoa vaan estää sitä. Hikoilu vie osan kehon nesteestä, mutta kaikki, minkä näiden housujen kanssa hikoilee, tulee vuorenvarmasti takaisin. Rasvanpolttoa hikoilu ei edistä missään määrin. Kaikenlaisia laihdutushousuja, -sortseja ja -sukkia on ollut maailman sivu, mutta en tiennyt, että niitä on vieläkin."

Laihdutusopas "Syö oikein oman tyyppisi mukaan" (WSOY)

Lupaus: Ruoka-aineet tulee valita oman veriryhmän perusteella. Lihan syöminen lihottaa A-veriryhmään kuuluvia ihmisiä, mutta laihduttaa B-ryhmään kuuluvia.

 "Aivan täyttä humpuukia. Tutkimuksien mukaan veriryhmällä ei ole minkäänlaista yhteyttä ihmisen lihavuuteen. Tämä kirja oli useana vuonna ehdolla Suomen lihavuustutkijoiden jakaman Laihdutuslimbo-palkinnon saajaksi. Monena vuonna oli vielä pahempaa humpuukia tarjolla, mutta vuonna 2003 kirja viimein selvisi voittajaksi."

Laihdutustee Wu-long

Lupaus: "Polttaa 2,5 kertaa enemmän rasvaa kuin tavallinen vihreä tee, vähentää hiilihydraattien lihottavaa vaikutusta."

 "Vihreässä teessä on monia elimistöä ikääntymiseltä suojaavia ominaisuuksia. Pitkällä aikavälillä osalla näistä ominaisuuksista voi olla aivan marginaalinen vaikutus myöskin energiatasapainoon. Soisin vihreän teen kuuluvan niin laihduttajien kuin muidenkin ruokavalioon, mutta mikään rasvanpolttaja tämä tuote ei ole."

Laihdutuspillerit Hoodoba Hoodia

Lupaus: Hoodia gordonii -kasvista valmistetut pillerit vaikuttavat hypotalamukseen ja helpottavat ruokahalun hallintaa.

 "Väite on täysin päätön. Tämä kuuluu ihmeaineen ympärille rakentuviin humpuukidieetteihin. Hypotalamuksessa on tärkeitä ruokahalun säätelykeskuksia, mutta jos löytyisi sellainen kemiallinen aine, joka todella helpottaisi ihmisen syömisen säätelyä, se olisi Nobel-palkinnon ansaitseva juttu. Tämä on toki asia, jota erittäin innokkaasti lääketieteessä tutkitaan."

Selluliittivoide Karin Herzog Silhouette

Lupaus: Voiteen sisältämä happi antaa huonosta aineenvaihdunnasta kärsiville kudoksille mikrohierontaa ja pilkkoo rasvakeräymiä.

 "Useimmat voiteet ovat aivan tehottomia, koska ne eivät kykene tunkeutumaan paksun ihokerroksen läpi. Joidenkin voiteiden avulla voi mennä jokunen sentti, mutta se on kosmetiikkapuolta. Laihdutustuotteita voiteet eivät ole. Selluliittivoiteiden laihdutusvaikutus perustuu lähinnä siihen, että kuluu vähän energiaa, kun voidetta hivelee ihoon."

Laihdutusvyö Sauna belt

Lupaus: Auttaa hikoilemaan pois ylimääräisen rasvan, hävittää selluliittia ja pudottaa painoa. Tuloksia jo yhdessä tunnissa.

 "Tämänkin tuotteen vaikutus perustuu veden poistamiseen elimistöstä. Ihmisen elimistöstä 2/3 on vettä, ja kyllä siitä voi puristaa osan pois tilapäisesti. Mutta samalla tavalla kuin jos pesusienestä puristaa vettä pois, se muuttaa muotonsa, kun sen seuraavan kerran kastelee."

Ihmedieetti Hollywood

Lupaus: Juomalla tätä juomaa pääset 48 tunnissa eroon viidestä kilosta.

 "Elimistöstä voi eri konstein puristaa vettä pois noinkin suuria määriä. Useimmiten se on vaaratonta leikkiä, mutta joillekin nopeat nestetasapainon heittelyt saattavat olla vaarallisia, ja voi tulla esimerkiksi rytmihäiriöitä. Nestedieetit ovat yleensä onneksi niin mahdottomia, että ihmiset eivät pysty niitä kauan noudattamaan. Silloin haitatkin jäävät vähäisiksi muulle kuin kukkarolle."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.