lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
LÄSKIKAPINA

Mäntsälän nelikymppiset miehet hälyttävän huonossa kunnossa

Kuntokartoitusta tehnyt terveyskeskus: Aika kova tulos

12.2.2007 0:00

 Nelikymppiset mäntsäläläismiehet eivät voi hyvin. Tämä käy alustavasti ilmi Mäntsälän terveyskeskuksen ja Uudenmaan Sydänpiirin tekemästä kartoituksesta, johon on kutsuttu kaikki vuonna 1966 syntyneet Mäntsälässä asuvat miehet.

Miesten elämäntavoissa olisi paljonkin korjattavaa. He liikkuvat liian vähän, tupakoivat ja syövät liian rasvaista ruokaa.

Toistaiseksi on tutkittu 54 nelikymppistä miestä 162:sta. Vaikka syynissä on käynyt vasta kolmasosa kutsutuista, pitää kartoitusta vetävä terveyskeskuksen osastonhoitaja Pertti Sopanen tuloksia "hälyttävinä".

Puolella tutkituista on melko suuri tai suuri riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin tai aikuisiän diabetekseen.

"Aika kova tulos. Se on jo nyt yllättävä", Sopanen sanoo.

Kuntokartoitus aloitettiin viime syyskuussa, ja se valmistuu keväällä. Miehiltä mitataan kolesteroli, verenpaine ja painoindeksi sekä kartoitetaan liikuntatottumukset, ruokavalio ja tupakointi. Tulosten perusteella heille annetaan riskipisteet.

Jopa 20 nyt tutkituista miehistä on passitettu lääkärin puheille terveydentilan kohentamiseksi. Vain seitsemällä tutkituista ei ollut tarvetta lääkäriin tai terveysneuvontaan.

Sopasen mukaan tuloksia on tarkoitus käyttää nelikymppisten miesten terveysongelmien ennalta ehkäisyyn.

"Ravinto-ohjaus on ollut todella tarpeen", Sopanen sanoo.

Osastonhoitaja Sopasen mukaan noin puolet tutkituista miehistä on selkeästi ylipainoisia. Liikuntaakin harrastetaan liian vähän.

Miesten oma käsitys terveydentilastaan ei aivan vastaa todellisuutta.

Omasta mielestään he ovat hyvässä kunnossa, kertoo Sopanen.

 


Helsingin Sanomien Läskikapina-tilaisuus Mäntsälän monitoimitalossa maanantaina 12. 2. klo 17–19. Ohjelmassa muun muassa luentoja hyvästä ravinnosta ja riittävästä liikunnasta.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.