Niukkuudesta jäi makean nälkä

Suomalaisten kokemukset nälästä siirtyivät meihin sukupolvien yli

 Kodin perintö vaikuttaa myös painonhallintaan.

Syvään juurtuneet arvostukset aiheuttavat vääriä valintoja ja lihavuutta, sanoo tutkija Merja Sillanpää. Hän on perehtynyt suomalaisen ruokakulttuurin historiaan.

"Suomessa syötiin pettua ja akanoita vielä kansalaissodan vuosina 1917–1918. Kokemukset siirtyivät yli sukupolvien ja traumatisoivat varsinkin seutuja, joilla kuolleisuus oli suurinta ja joilla oli koettu paljon traagisia tapahtumia."

Sotien välinen aikakin oli vielä niukkaa. Ravinnon laadun ratkaisi varallisuus. Varakkaissa talouksissa pöytään pantiin kaloripitoisia ruokia: lihaa, voita ja maitoa, jotka olivat myös statussymboleita.

Sillanpää viittaa vanhoihin valokuviin. Niissä hyvin toimeen tulevat miehet ovat usein tukevia. Lihavuutta ei pidetty pahana.

"Ja kyllähän miehet usein myös kuolivat nuorina, raskaan liikemiesuran jälkeen", Sillanpää sanoo.

Rasvaisen ruuan yhteyttä sydänverisuonitauteihin ei vielä tunnettu.

Tavallisten talonpoikien keskuudessa ei sen sijaan ollut lihavuusongelmaa. Elämä oli hyvin fyysistä, ja ruuasta oli yhä pulaa.

Sillanpää viittaa myös 1930-luvulla tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan aliravittujen ja alipainoisten lasten osuus oli yhä suuri. Sen ansiosta Suomeen saatiin lakisääteinen kouluruokailu.

Kun elintarvikkeista oli sotien aikana pulaa ja voi ja sokeri olivat säännösteltyinä lähes kymmenen vuotta, ei ollut ihme, että 1950-luvun elintason nousun myötä makean ja voin kulutus lisääntyivät jyrkästi.

Se näkyi niinkin, että lapsille oli tapana tarjota herkkuja, jos oli vähän ylimääräistä rahaa, Sillanpää tietää. Lapsia rakastettiin ruuan avulla.

Jos lapsella oli paha mieli, häntä hyviteltiin jollain makealla. Kun koulun jälkeen tuli kotiin, tupa oli tulvillaan tuoreen pullan tuoksua.

Sillanpäällä on omastakin lapsuudestaan muistikuvia, että ihannelapsi oli pulska: pulleus oli vain terveyden merkki.

"Oli myös normaalia muistuttaa, että syö nyt, kun isoisäsi joutui näkemään nälkää. Vielä 1950- ja 60-luvuilla monissa perheissä oli nälänhädän itse kokeneita."

Sillanpään lapsuusaikoina vielä 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussakin kuljettiin jalan tai suksilla kouluun ja töihin mentiin usein polkupyörillä. Lihavia lapsia ei juuri näkynyt.

Kun liikkuminen ja ruumiilliset työt vähenivät, rasvan ja sokerin kulutus puolestaan kasvoivat. Paljosta eläinrasvojen käytöstä alkoi tulla kansanterveydellisiä ongelmia.

Ruokailutottumuksia on kuitenkin vaikea muuttaa, hän sanoo. Yksi syy on se, että lapset oppivat jo ennen kuudetta ikävuotta, mikä on sopivaa ja mikä ei.

"Jos antaa kolmevuotiaalle matoja niin se vielä onnistuu, mutta jo viisivuotias kieltäytyy niistä. Tällaisella oppimisella on tietysti lajikehityksen kannalta säilyttävä merkitys."

Mutta lapsi oppii myös vääränlaisia uskomuksia. Moni suuriin ikäluokkiin kuuluva on saanut lapsena kuulla toistettavan, että syö voita, niin näkö säilyy hyvänä. Tai läski miehen tiellä pitää.

Kuvio toimii Sillanpään mukaan myös globaalisti. Elintason nousun tuomaa ylenmääräistä lihomista näkee nyt esimerkiksi Aasian kehittyvissä maissa.

Kun tulot nousevat, eläinkunnasta saatavan ravinnon kulutus lisääntyy.

Filosofian tohtori Merja Sillanpää aloittaa toukokuussa Työtehoseuran tutkimus- ja kehittämispäällikkönä.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi