18.4.2007 0:00
KÖÖPENHAMINa. Vähemmän, mutta parempaa. Tanskalainen makeisyhtiö Toms on uudistanut Tanskassakin kuohuvan ylipaino- ja ruokavaliokeskustelun innoittamana strategiaansa niin, että se aikoo tulevaisuudessa keskittyä laatusuklaisiin.
Se aikoo kasvattaa liikevaihtoaan myymällä pienempiä pakkauksia, joissa on nykyistä laadukkaampaa ja kalliimpaa suklaata.
Tähän asti Toms on muiden makeisfirmojen tapaan lanseerannut suuria mega- ja gigapusseja, jättisuklaalevyjä ja lakritsipaketteja.
Nyt suunta muuttuu. Tomsin toimitusjohtaja Jesper Møller kertoi julkisuudessa yhtiön uudesta strategiasta ja sanoi, että jättipussit ovat väistyvä trendi. Møllerin arvio yllätti monet alaa seuraavat, vaikka Suomessakin on ruvettu taas myymään karkkeja pikkupusseissa.
Makeisvalmistajien on turha toivoa, että keskustelu ylipaino-ongelmasta ja epäterveellisestä ruokavaliosta haihtuisi, Møller perusteli. Pikemminkin päinvastoin. Alan mainontaakin aletaan säädellä yhä tarkemmin. Makeisyritysten täytyy miettiä, mitä ne tekevät, kun kuluttajat alkavat syödä nykyistä vähemmän karkkia.
"Siksi meidän tuskin kannattaa kehittää kolmen kilon viinikumipussia, vaan sen sijaan ennemminkin hienostettua suklaata", Møller sanoi Børsen-lehdelle. Toms aikoo panostaa myös sokerittomiin tuotteisiin.
Tomsin tuotepalettiin kuuluu jo luksussuklaabrändi, sillä yritys valmistaa Anthon Berg -suklaita. Uuteen strategiaansa Toms aikoo ottaa mallia tanskalaisesta viihde-elektroniikkafirma Bang & Olufsenista, eli yhtiö aikoo keskittyä kalliisiin herkkuihin. Ylellisillä suklailla Toms suuntaa erityisesti Yhdysvaltoihin ja Japaniin.
Tomsin muuttuneet asenteet näkyvät myös yhtiön nettisivuilla, joilla voi perehtyä liikunnan ja ruokavalion merkitykseen terveydelle. Yritys painottaa, ettei makeisia ole tarkoitettu pääelementiksi päivittäiseen ruokavalioon.
Møller arvioi, että muutos kohti terveellisiä ruokatapoja ja nykyistä pienempiä pakkauksia etenee vähitellen. Makeisala pienenee verkkaiseen tahtiin tupakkateollisuuden tapaan.
Helsingin Sanomat | hs.kuluttaja@sanoma.fi