LÄSKIKAPINA

Todelliset asiantuntijat

Jotkut syövät elämännälkään

 Psykologi Lea Polso tuli aikoinaan tunnetuksi tutkimuksesta, jossa hän haastatteli ylipainoisia naisia. Se sai huomiota, olihan se niin harvinaista. Yleensä ylipainoisilta itseltään ei kysytä tästä asiasta mitään.

"Lääkäritkin puhuvat potilaan ylipainosta usein kierrellen. Tai sitten he saattavat kysyä, oletko koskaan ajatellut laihduttaa, kun ihminen on varmaan 50 kertaa laihduttanut", Polso sanoo.

Monet ylipainoiset ovat laihduttaneet koko ikänsä. Mutta tulokset eivät pysy, kilot palaavat ennemmin tai myöhemmin, ja usein niitä kertyy entistä enemmän.

Polso onkin oikeasti tullut siihen tulokseen, että ylipaino-ongelma ei poistu laihduttamalla.

"Minään aikana ei ole laihdutettu niin paljon kuin nyt ja syöty niin paljon kevyttuotteita. Jos se olisi ratkaisu, se olisi jo tepsinyt."

Ylipaino on yleistyvä ongelma myös Polson mielestä. Hänestä siihen yritetään nyt koko ajan etsiä liian helppoja selityksiä ja ratkaisuja.

"Pelkkä valistus ei auta, ylimielistä besserwisser-asennetta on kuultu jo liikaakin. Ei auta myöskään yksinkertaistaa, että nyt vain kaikki iloisesti laihduttamaan", hän sanoo.

Hänestä pitäisi ymmärtää, että ylipaino on monitasoinen ongelma. Hankalaksi asian tekee se, että sen syyt ovat aina yksilölliset.

Osittain lihomiselle altistavat yhteiskunnan rakenteeseen liittyvät asiat, selittää Polso. Ruokaympäristö on muuttunut terveydelle vaaralliseksi: kaikkea on tarjolla koko ajan ja isoissa pakkauksissa. Perusliikuntaa on entistä vähemmän. Hoikkuutta korostava kauneusihanne tuo paineita. Myös kiireinen elämänrytmi altistaa lihomiselle.

"Mennään lujaa, eikä jää aikaa kuunnella itseään. Moni menettää kosketuksen sisimpäänsä, tunteiden käsittely on vaikeaa. Jotkut syövät elämännälkään", Polso selittää.

Monet laihtuvat, kun oppivat ymmärtämään laihduttamiseen liittyviä tunteita ja tarpeita. Polso vetää Tampereella Iloinen syöjätär -ryhmiä, joissa sitä harjoitellaan. Usein ihmiset löytävät omasta henkilöhistoriastaan jonkin tietyn elämänvaiheen, johon lihominen liittyy.

Polso ei itse enää laihduta lainkaan, vaikka on aiemmin sitä tehnyt.

Polson mielestä ylipaino on vähän kuin päänsärky: siihenkin on monia syitä.

"Entä jos päänsärky nähtäisiin yhtäkkiä yhteiskunnallisena ongelmana ja siihen yritettäisiin etsiä yksi yhteinen ratkaisu? Syyllistettäisiin kaikki ne, joilla on päänsärky, ja väitettäisiin, että se on niiden oma vika?"

Ylipaino on suojamuuri

 Muistatteko vielä, kun viihdetaiteilija Anneli Saaristo valittiin 1989 Euroviisuihin edustamaan Suomea kappaleella La dolce vita? Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Hauru kirjoitti silloin, että siellä "pyylevä valkotukkainen maatuska" astuu lavalle. Ulkonäön parjaus levisi jopa ulkomaiseen mediaan. Saaristo teki rikosilmoituksen, mutta veti sen pois, kun sitä ei otettu vakavasti. Sanottiin, että julkkiksen pitää kestää ulkonäön arvostelu.

"Nyt olen jo grand old lady, eikä ulkonäöstä enää tule kielteistä palautetta. Olen henkisesti kasvanut niin, ettei uskalleta huomautella. Mutta raakaa se on ollut", hän sanoo.

Hän kaipaa suvaitsevaisuutta ja oikeutta olla oma itsensä. Valistus, jossa lihavuus on itsekurin puutetta, sisältää hänestä syrjinnän ja fasismin siemenen.

"Odotan, milloin alkaa läskien kapina. Ärsyttää ihan hirveästi, kun meitä kohdellaan kuin alemman luokan kansalaisia."

Ilmapiiri on hänestä kiristynyt. Vielä runsas vuosi sitten kauhisteltiin, kun Esko Aho ehdotti, että ylipainoisten pitäisi maksaa terveydenhuollosta enemmän.

"Nyt siitä ollaan kohta jo lakia laatimassa. Niin muuttuu maailma, Eskoseni."

Saariston mielestä ylipaino on monimutkainen psykofyysinen asia. Hän on itse taistellut ylipainoa vastaan ja taistelee edelleen.

"Minulle ylipaino on suojamuuri, jonka olen kehittänyt ulkomaailmaa vastaan. Se on korvien välissä oleva asia, jonka syy on hyvin henkilökohtainen. Sen tajuaminen on ollut pitkä prosessi terapiassa. Tiedän nyt syyn, ja siksi ärsyttää, että ylipainoiset leimataan saamattomiksi, jopa tyhmiksi."

Nyt hän laihduttaa taas, mutta terveyden takia. Hän ei halua diabetesta, johon hänellä on taipumus. Muut saavat hänestä olla sellaisia kun haluavat.

Saaristo tietää olevansa isojen naisten idoli. Hän on aina pukeutunut näyttävästi. On pitänyt teettää upeita vaatteita, kun ei ole saanut standardivaatteita, hän sanoo.

"Nyt olen lopettanut itseni peittelyn ja menen lavalle jopa käsivarret paljaana. Monet ikäiseni saavat minusta voimia."

Pilaisiko laihtuminen imagon?

"Voi olla. Mutta ei karismani ole kiinni ruumiinkuvasta, vaan elämänkokemuksesta, siitä, mitä sieluuni on tarttunut. En saa itseäni mallimittoihin. Mutta haaveissa olen se hoikka Anneli, joka olin nuorena."

Viisi vuotta sitten hän pudotti painoa 34 kiloa. Ne palasivat. "Olen renessanssi-ihminen, syön usein ulkona. Ja ruoka on ainoa nautinto, joka on varma", hän nauraa.

Takana 500 kiloa laihdutusta

 Toimittaja Aarno Laitinen on haukkunut julkisesti suomalaisten naisten ulkonäköä. Hän sanoo nyt, ettei ole tehnyt sitä kovin vakavissaan. Mutta kosto on elänyt: myös hänen ulkonäköään on moitittu julkisesti.

Laitiselle oman ulkonäön arvostelu ei ole uutta. Niin kuin monet muutkin ylipainoiset, hänkin on saanut lapsesta lähtien kuulla olevansa lihava.

"Aina joku pilkkasi läskiksi, vaikka omasta mielestäni olen lapsuudenkuvissa ihan hoikka."

Laitinen sanoo laihduttaneensa elämänsä aikana varmaan 500 kiloa. Silti hän kertoo kärsivänsä tällä hetkelläkin ylensyönnin, alkoholin ja tupakan seurauksista. Hän sairastaa diabetesta ja arvelee, että se on suureksi osaksi itse aiheutettu. Diabeteksen takia häneltä on amputoitu varvas. Haava ei ole parantunut. Nyt siihen on iskenyt pöpö, ja Laitinen on siksi sairaalassa.

Lääkärit ovat käskeneet laihduttaa, ja on hän pahimmista päivistä painoaan pudottanutkin. Tupakoinninkin hän lopetti. Mutta lääkärit sanovat hänelle myös, että pitäähän elämästä nauttiakin.

"Kun menetin varpaan, ajattelin kaikkea hauskaa, mistä olen hyvän ruuan ja viinin parissa nauttinut. Kyllä siitä hyvästä yksi varvas voi mennäkin."

Laitinen on aina haukkunut terveysterroristeja, jotka tekevät hallaa moralisoimalla ja paasaamalla ja syyllistämällä. Vaikka hyvää ne tarkoittavat, hän sanoo.

Hän ei usko valistukseen. "Olen itse ollut yli 50 vuotta alkoholin, tupakan ja ruuanvastaisen propagandan uhri. Ja tässä ollaan. Olisin lopettanut tupakoinnin jo aikaisemmin, ellei minua olisi riiponut niin paljon se syyllistäminen."

Laitinen pysyi kunnossa niin kauan kuin urheili vähintään kaksi tuntia päivässä. Vähempi ei hänen ruokatottumuksillaan riitä kaloreiden kuluttamiseen. Nyt menetetty varvas rajoittaa urheilemista, mutta ruoka maistuu yhä. Se on ikävä yhtälö.

Laitinen on pysähtynyt vakavasti pohtimaan ylipainonsa syitä ja taustoja.

"Olin sota-ajan lapsi. Söin karamellia ensi kerran viisivuotiaana. Jäätelöä sain ekan kerran lääkärin määräyksestä nielurisaleikkauksen jälkeen samassa iässä. Luulen, että makeanhimo on jäänyt minulle lapsuudesta. Olen perso jälkiruuille."

Sitten kapinahenki nousee taas. Hän siteeraa Pentti Saaritsan runoa 1970-luvulta: "Kuka kuori Chilen lasten maidon? Señora, se oli koppalakkimiesten armeija . . ."

Suomessa ylpeillään nyt, että lapset juovat rasvatonta maitoa. Ennen sitä olisi pidetty rikoksena.

Lihavuus on kuin ilmastonmuutos

 Valokuvaaja Lauri Eriksson on kuvannut muotia, mainoksia, glamouria, mutta hän herätti huomiota myös kuvattuaan ylipainoisia nuoria suomalaismiehiä.

"Kaikki ne kundit tietävät ylipainon syyt, ruokavalion ja liikunnan merkityksen. Mutta ylipaino on vähän niin kuin ilmastonmuutos: siihen reagoidaan vasta kun on pakko", hän sanoo.

Vieläkin kiistellään, paljonko ilmastonmuutos on ihmisen omaa syytä. Samaa voisi kysyä lihomisesta, miettii Eriksson.

"Lihominen on länsimaissa tapahtunut järjettömän nopeasti. Itse olen taipuvainen uskomaan, että tietyt ruoka-aineyhdistelmät vaikuttavat metabolisen oireyhtymän lisääntymiseen. Miksi muuten yhdessä hetkessä kaikki ovat lihoneet?"

Hänestä liikunnanpuute ja hampurilaiset ovat liian yksinkertaisia selityksiä.

"Siinä on jotain mystistä. Siksi ihmisten on vaikea reagoida, vaikka he näkevät peilistä, että lihovat koko ajan. Ehkä joskus 200 vuoden kuluttua tiedetään, mistä se johtuu. Tai ehkä elintarviketeollisuus vedetään joskus vastuuseen kuin Jenkeissä tupakkateollisuus."

Eriksson uskoo myös geenien merkitykseen. Hän on riskiryhmää: isä oli ylipainoinen, sairastui diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin.

Ilmastokin vaikuttaa meillä tv:n ja sipsipussin eduksi. Terveellinen ruoka on kallista. Eikä Suomessa ulkonäköä edes arvosteta, terve itserakkaus puuttuu, joten sekään ei motivoi laihduttamaan.

"Yksittäisen ihmisen päätöksentekoon vaikuttaa myös se, että laihatkin kuolevat. Olen itsekin ymmälläni tämän edessä."

Eriksson laihdutti kerran kymmenen kiloa. Se oli mieletön duuni, hän sanoo. Melkein uskonto. Yhden keksin takia on poljettava paljon kuntopyörää. Pitsasta puhumattakaan. "Sairaalloista."

Hän alkoi elää terveemmin, kun sai tyttären ja halusi pysyä hengissä. Suhteessa hän oli lihonut, kuten monet miehet.

"Mulla on alipainoinen tyttöystävä, joka jättää pitsasta suurimman osan syömättä – ja mä söin aina sen lopun, oman pitsani lisäksi. Nyt tilataan yksi yhteinen pitsa."

Erikssonin mielestä lihavia pidetään usein laiskoina ja epäsiisteinä, mutta hänestä he ovat säntillisiä, stressaavat asioista ja ovat huolissaan. "En ole tavannut lihavia, jotka antavat mennä vaan."

Laihduttaminen vaatii hänestä niin ison elämänmuutoksen, ettei motiiviksi riitä terveellinen elämä. Hänen sukupolvensa on jo menetetty ja ehkä pari seuraavaakin. Muutos on pitkä prosessi ja vaatii samanlaista yhteishenkeä kuin maaseudun urheiluseuratoiminta tai kansanhiihdot aikoinaan.

"En syyttäisi ketään. Tämä on historiallinen vaihe", hän sanoo.

Joko syöminen tai umpihulluus

 Kirjailija Eila Jaatinen on tehnyt useita lastenkirjoja, pakinakokoelmia ja runoteoksia, mutta parhaiten hänet muistetaan teoksista Lihavan matamin laulu ja Iloiset kilot sekä Totta ja tarua tuhdeista tytöistä.

Jaatinen sanoo, että ylipaino oli ennen häpeä, stigma, josta vaiettiin. Hän on tyytyväinen, että siitä voidaan nyt puhua.

"Mutta muuten atmosfääri on kiristynyt. Kauhistuttaa lapsena laihdutuksen aloittavat tytöt, jotka jatkavat sitä ehkä koko elämänsä. Ja ne, jotka poistuvat tästä maailmasta, kun eivät tule hyväksytyiksi."

Jaatisen mielestä ylipaino on liian tärkeä asia vaiettavaksi.

"Mutta pitäisi erottaa tapalaihduttajat, jotka pudottavat viittä kiloa yhä uudelleen, ja kovasti ylipainoiset, niin kuin minä, joille se on selvä ongelma. Toisilla on kyse muutamasta harmittomasta kilosta ja toisilla henkeä uhkaavasta ylipainosta."

Hänellä on diagnosoitu syömishäiriö, joka on saanut alkunsa jo vauvaiässä. Hänelle on selitetty, että vaihtoehtoina ovat olleet vain syöminen tai umpihulluus. "Se on pelottavan monimutkaista", hän sanoo.

Juuri siksi lihavuuteen pitäisi hänestä saada kokonaisvaltaista psykofyysistä hoitoa. Joskus hän tässä mielessä kadehtii Yhdysvaltain ja Ruotsinkin tilannetta.

"Lihavuus on minun kohtaloni, ja se on tuottanut minulle kärsimystä", Jaatinen sanoo. Välillä hän on mennyt asian pohdinnassa hyvinkin syvälle. "Mietin lihan myöntämistä tai kuoleman kieltämistä. Minähän vastustan elämänhallinnan konseptia, koska jokainen kuolee kuitenkin."

Voiko painon vartioiminen ja terveyden vaaliminen olla siis kuolemanpelkoa?

Jaatinen miettii, millä filosofialla lihavuutta pitäisi lähestyä. Ei ainakaan niin, että ihmisen pitäisi inhota ja vihata itseään, vaan että hän koettaisi ymmärtää, mitä kantaa ja mitä syö: "Ihminenhän ei syö ruokaa, vaan jotain muuta."

Valistusta tarvitaan kansanterveyden tasolla, mutta yksilönä kaivataan monenlaista apua. Nyt ylipainon kanssa on yksin. Käsketään vain ryhdistäytymään ja lukemaan jouletaulukoita.

"Aika vähän tämä kuitenkaan on tietokysymys", hän sanoo. "Uneksin kokonaisvaltaisesta luentosarjasta, jossa ylipainoa ei käsitellä vain yhden yksilön ravinnon sisäänoton kannalta, vaan mietitään nuorten syrjäytyneiden lihavuutta, ravinnon suhdetta köyhyyteen, maailmantalouteen, globaalisaatioon ja sitä, miten Yhdysvaltain mahtava ruokateollisuus pyyhkii meitä kuin tiskirättiä. Kuka enää jaksaa jauhaa jouletaulukoita?"

Helsingin Sanomat | hs.sunnuntai@sanoma.fi