Tavisten Suomi

Perussuomalaiset muuttivat englanninkielisen nimensä muotoon The Finns, siis suomalaiset. Se aiheutti tuohtumusta.

Nimi on kieltämättä röyhkeä, mutta osittain sen paheksunta myös vähän huvittaa. Ei poliittisen kentän millään laidalla ole pelätty julistautumista koko kansan edustajiksi. Niin oikealla kuin vasemmallakin ollaan mielellään suomalaisempia kuin suomalaiset ja kansanomaisempia kuin kansa.

1800-luvun lopun Suomessa kansasta rakennettiin runebergilainen, ihannoiva ja romanttinen kuva. Se oli pragmaattista: jotta voitaisiin rakentaa kansallisvaltio, tarvittiin ensin kansa. Ja vasemmisto on tietenkin usein kokenut johdattavansa kansan barrikadeille, eikä ole aina muistanut kurkistaa taakseen tarkistaakseen, onko siellä ylipäänsä ketään.

Kansa on kätevä ideologinen väline. Puheella kansasta on pyritty hallitsemaan kansaa.

Nykyään kansan on korvannut puhe ihan tavallisista suomalaisista. En tiedä, keitä he ovat.

Ainakin ominaista puheelle on, että todellinen kansa ja aidot suomalaiset ovat aina jossain toisaalla. Vähän kuten New Yorkistakin jaksetaan aina toistella, ettei se ole todellista Amerikkaa, myös esimerkiksi helsinkiläiset hyväksyvät nöyrästi sen, että eivät edusta todellisia, aitoja suomalaisia.

Vaikka kun viimeksi vilkaisin karttaa, siellä ne molemmat kaupungit olivat, maittensa rajojen sisälle merkittyinä yhtä lailla kuin Austin tai Alavus. Ihan yhtä olemassa, ihan yhtä todellisina.

Toimittajille kansa on fetissi. Poliitikkojen lailla rakastamme rehvastella sillä, kuka on aidoimmin kosketuksessa todellisiin suomalaisiin, on osa heitä ja liikkuu luontevimmin heidän parissaan. Mediapomotkin ovat kehottaneet toimittajia jalkautumaan Esson baareihin, tavallisten ihmisten luokse.

Heille voisi toki huomauttaa, että Esson baareja ei enää ole, eikä ainakaan pienen lapsen autottomalla yksinhuoltajaäidillä ole syytä eikä aikaa istuskella huoltoasemilla.

Senkin voisi sanoa, että tavallinen suomalainen on myytti siinä missä ajatus yhtenäisestä kansastakin.

Me emme elä enää Suomi-filmiä, jossa ylioppilas on eliittiä ja maisteri on herra. Espoolaisen it-yrityksen controller on yhtä aito suomalainen kuin eurajokelainen kouluavustaja. Käpylä, Herttoniemi ja Kivenlahti ovat aivan yhtä todellista Suomea kuin Kärkölä, Hirvensalmi ja Kyyjärvi.

Ja kuten myyttinen kansa, myös hellitty ajatus todellisesta, aidosta ja rehellisestä tavis-Suomesta palvelee ja hyödyttää aina jotain maailmankuvaa ja jotain politiikkaa.

Silti me hyväksymme hämmentävän helposti ajatuksen: me kaikki olemme suomalaisia, mutta jotkut meistä ovat suomalaisempia kuin toiset.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi