Kakola University

Ylen TV1:llä alkoi perjantaina Tuomas Enbusken toimittama ohjelmasarja

Sivistyksen käsikirja, joka kertoo, "mitä sivistyneen ihmisen pitää maailmasta tietää". Ohjelma on kähveltänyt perusideansa ja jopa nimensä saksalaiselta Dietrich Schwanitzilta, jonka teos Sivistyksen käsikirja – kaikki, mikä tulee tietääilmestyi suomeksi vuonna 2003. Eurooppalaisen kulttuurin historian ja klassikot esittelevä kirja teki niin syvän vaikutuksen entiseen pääministeriin Paavo Lipposeen, että hän kirjoitti vuonna 2008 sen innoittamana oman sivistyspamflettinsa Järki voittaa.

Lipponen julkisti kirjassaan oman älykkölistansa ja kohotti kunniaan myös kaksi tv-ohjelmaa, Ylen Lauantaiseuran ja Uutisvuodon, jotka hänestä "nousevat intellektuaalisesti sellaiselle tasolle, että niitä voi katsella ilokseen".

Perinteisen selityksen mukaan sivistys on oman sivilisaation historian pääpiirteiden, filosofian ja tieteen sekä taiteen muotokielen ja pääteosten tuntemista. Ja intellektuaalisten tv-ohjelmien, voisi tähän lipposlaisittain lisätä. Lipposen oman määritelmän mukaan "sivistyneisyys on syvimmillään nöyryyttä, tarkoittaen tietoisuutta ihmisen rajallisuudesta".

Mutta sivistys on myös sosiaalinen peli, jota Schwanitz vertaa jalkapalloon. Siinä olennaista ei ole tieto siitä, onko pallo tehty nahasta vai keinokuidusta, vaan pelin lukeminen ja syöttötaito. Sivistyneen vaikutelman antaa henkilö, joka tarkkailee palloa kuljettavaa pelaajaa ja pallon saadessaan syöttää takaisin tälle. Jos seurueen keskushenkilö tokaisee teatterin väliajalla "Oikeastaan jo Pirandello loi pohjan metateatterille", voi keskustelua jatkaa vaikkapa näin: "Riippuu toki metateatterin määritelmästä. Miten itse määrittelet sen tässä kontekstissa?" Ei ole välttämätöntä tietää, mitä metateatteri tarkoittaa tai mitä näytelmiä Luigi P. kirjoitti. Tarkkaavaisuus vaikuttaa jopa aidommalta, jos asiat ovat vieraita.

Suomessa sivistys samastetaan koulutukseen. Valitettavasti maailman koulutetuimmat kansalaiset eivät ole maailman sivistyneimpiä. "Koulutusyhteiskunta ei inhimillisellä tasolla merkitse muuta kuin nuorten ihmisten rääkkäämistä sulkemalla heidät pariksikymmeneksi vuodeksi erimuotoisten oppilaitosten syövereihin", kirjoitti Pentti Linkola esseessään Oppi ojaan kaataa vuonna 1971.

Linkolasta nuorten pitäisi loikoa niityllä, soudella järvillä ja poimia lumpeenkukkia, laulaa ja naida ja rakastaa – sen sijaan että heidät sullotaan oppilaitoksiin opiskelemaan asioita, joita enimmäkseen ei ole mitään syytä tietää.

Olen Pentin kanssa samaa mieltä, varsinkin lumpeiden osalta. Suomalaislapset pärjäävät Pisa-tutkimuksissa, mutta eivät viihdy koulussa. Meillä ajatellaan, ettei koulussa ole tarkoituskaan viihtyä vaan oppia. Mutta jos oppiminen ei ole uteliaisuutta ruokkivaa ja viihdyttävää, siihen syntyy välineellinen ja velvollisuudentuntoinen suhde. Ja sellainen suhde näivettyy, kun oppivelvollisuus on täytetty. Todellinen sivistyksenjano ei sen sijaan sammu edes vankilassa.

Matti Wuoren setä Eero A. Wuori oli vuoden 1918 sisällissodassa vastuutehtävissä punaisten puolella, vaikka oli sodan syttyessä vasta 17-vuotias. Wuori vältti kuolemantuomion, mutta joutui vuosiksi Tammisaaren vankileirille ja Kakolan vankilaan, missä hän toimi kirjastonhoitajana.

Myöhemmin hänestä tuli SAK:n puheenjohtaja, ministeri ja suurlähettiläs.

Toisen maailmansodan jälkeen Wuori oli diplomaattina Lontoossa. Hän oli jos mahdollista Lippostakin sivistyneempi demari, jonka kielitaito herätti ihastusta diplomaattipiireissä. Britannian ulkoministeriöstä tiedusteltiin kerran, missä yliopistossa Wuori on opiskellut. "The Kakola University", hän vastasi.

Pian Suomen ulkoministeriöön saapui virkateitse viesti, jossa pyydettiin tietoja tästä oppilaitoksesta. Britannian ulkoministeri etsi tyttärelleen sopivaa huippuyliopistoa. Sähkeessään hän pohti, miten kovat mahtavat olla Kakola Universityn pääsyvaatimukset ja pääsevätkö naiset sinne ollenkaan.

Kyllästyttääkö kakofonia ällöttääkö älämölö? Tällä palstalla kolumnisti etsii hälinän keskeltä säväyttäviä ilmiöitä ja hiljaiseksi vetävää puhetta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi