Kaksi ruhtinasta

Jos ihminen pyrkii aina tekemään oikein, hän jää väärintekijöiden sankassa joukossa väkisinkin tappiolle. Mikäli ruhtinas siis haluaa säilyttää asemansa, hänen täytyy opetella tekemään vääryyttä ja käyttämään sitten tätä taitoaan tarpeen mukaan.

En tiedä, oliko Pekka Herlin alleviivannut tätä kohtaa Niccolò Machiavellin Ruhtinaasta. Joka tapauksessa John Simon valitsi sen motoksi kirjoittamaansa Herlin-elämäkertaan Koneen ruhtinas. Se tiedetään, että Ruhtinas oli Pekka Herlinille niin tärkeä teos, että hän luki sen useampaan kertaan. Eikä Kone Oy:n menestyksen rakentanut Herlin tyytynyt lukemaan, hän myös sovelsi Machiavellia. Aivan kuten toinen saman aikakauden Ruhtinas, presidentti Urho Kekkonen.

Herlin tunsi Kekkosen appensa Kustaa Vilkunan kautta ja sai kutsun Kekkosen seurueeseen Lapin-hiihtoretkelle. Se jäi yhteen kertaan. Ääneensanomattoman säännön mukaan Kekkosta ei saanut ladulla ohittaa, mutta Herlin ei kestänyt perässähiihtoa vaan viiletti ohi. Herlin osallistui toisinaan myös Kekkosen saunailtoihin, mutta sielläkin hän rikkoi rituaalit eikä ollut kiinnostunut pesemään presidentin selkää. Se olisi ollut paitsi intiimiyden myös alistumisen merkki.

Herlin ja Kekkonen saattoivat käyttäytyä kuin ruhtinaat, koska olivat poikkeuksellisen suvereeneja: älykkäitä ja juonikkaita, tarvittaessa häikäilemättömiä ja julmia. He hankkivat tietoa vihollisesta ja taistelukentästä. He osasivat hajottaa ja hallita ja usuttaa alaisensa kilpailemaan keskenään.

Herlinin asema oli ruhtinaallinen, koska Kone oli perheyritys ja hän sen pääomistaja. Kekkonen puolestaan teki idänsuhteiden avulla itsestään korvaamattoman.

Machiavelli kirjoitti Ruhtinaan vuonna 1513, kun hänet oli karkotettu maatilalleen. Teoksen avulla hän yritti päästä Firenzeä hallinneiden Medicien suosioon. Herlin puolestaan pakeni paineitaan vapaaehtoisesti maatilalleen Thorsvikiin.

Hän oli ”ihmishirviö”, kuten Niklas Herlin on isäänsä kuvannut. Maanis-depressiivinen, paranoiasta ja skitsofreniasta kärsinyt alkoholisti. Empatiakyvytön narsisti. Koneen ruhtinas on peittelemätön kuva Herlinin pimeästä puolesta. Siksi kirja on saanut ansaitsemansa huomion. Mutta teos on myös kiehtova kuvaus vallan vaikutuksesta ihmiseen.

Herlinin ja Kekkosen kaltaisia ei enää juuri löydy vallan kabineteista. Jos pörssiyhtiön toimitusjohtaja joisi yhtä paljon viinaa ja käyttäytyisi kuin Herlin huonoimmillaan, hän joutuisi nopeasti sivuun, vaikka olisi firman pääomistaja.

Entäs presidentti? Nykyinen ei saa tietoa Suomen joukkojen liikkeistä. Hänen lautasensa ei meinaa mahtua huippukokouksen illallispöytään. Häneltä on viety valtakunta ja voima.

Pienemmätkin pomot on pantu ruotuun. Jos joku käyttäytyisi kuin ruhtinas, hänet passitettaisiin nopeasti tunnejohtamisen, henkisen johtamisen tai armojohtamisen kurssille. Uusin ismi, armojohtaminen, on sitä, että pomo hyväksyy työntekijöidensä vajavaisuuden ja suostuu epätäydellisyyteen, kunhan työyhteisöllä on vain hyvä olla, opastaa pastori Antti Kylliäinen kirjassaan Armoa työhön.

Vähempikin riittää, sanoo Armojohtaja, kun alainen on tappaa itsensä työllä.

Vähempi ei riittänyt ruhtinaille. Heille tärkeintä oli lopputulos. Keinoilla ei ollut niin väliä. Kuten Machiavelli opetti: johtajalle on edullisempaa olla pelätty kuin rakastettu. Kekkonen sai tavallaan molemmat: häntä rakastettiin pelätä.

Herlin vei vallan väärinkäytön vielä pitemmälle. Pimittämällä vallanperimyssuunnitelmansa hän lopulta tuhosi lastensa välit.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi