Luuydinkysymys

Amerikkalaiskokki Anthony Bourdain etsi vuosituhannen alussa maailman parasta ateriaa. Hän löysi sen lontoolaisesta St. John -ravintolasta, jonka paahdetut luuytimet saivat Bourdainin heittäytymään harlekiininimeläksi: "Enkelit laulavat, taivaalliset trumpetit tuuttaavat."

Yritin runsas viikko sitten päästä maistamaan St. Johnin luuydintä, mutta paikka oli täynnä. Sain Lontoossa suuhuni sentään luuydintä vasikanmaksan kera. Ei trumpetteja, enkeleistä puhumattakaan. Korvissa soi Let it Be.

Maailman tunnetuin basisti Sir Paul McCartney vetosi pari viikkoa sitten lihansyöjiin: ryhtykää viettämään lihatonta maanantaita. Idean keksi amerikkalaisjärjestö jo 1980-luvulla, mutta eihän sitä kukaan huomannut. Nyt moni on karsinut lihansyöntiään ilman vetoomustakin. Se johtuu sekä olosuhteiden pakosta – lihan hinnasta – että aidosta huolesta. Lihakarjan tuotanto on pahempi uhka ilmastolle kuin liikenne.

Lehmät päästelevät ilmaan metaania, joka on paljon haitallisempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.

"Olen aina sanonut, että yksi lehmänpieru vielä menettelee, mutta kun niitä on miljardeja, olemme pulassa", Sir Paul sanoi tv-haastattelussa.

Kampanja sai koiranleuat liikkeelle. The Sunday Times -lehden ravintolakriitikko A.A. Gill muistuttaa, että maailmassa on liikaa piereskeleviä lehmiä, koska maailmassa on liikaa piereskeleviä ihmisiä, jotka haluavat syödä lehmiä.

Meidän pitäisi siis syödä ihmisiä, Gill ehdottaa. Mutta ihmisten syöminen on väärin. Se on väärin, koska ihmiset ovat lihansyöjiä – emmekä syö toisia lihansyöjiä, vaan lähinnä kasvissyöjäeläinten lihaa.

Tiikerit, kotkat, leijonat, sudet ja muut pedot saavat olla rauhassa. Voisimme siis ryhtyä syömään kasvissyöjäihmisiä, Gill irvailee: "Se olisi helppo tapa poimia osa kaikkein ärsyttävästi tekopyhimmistä ja säälittävästi uikuttavimmista maailman ihmisistä, ja tehdä samalla jotain hyvää."

Satiiri sikseen. Miksi edelleen syömme eläimiä, jos lihantuotanto on niin vakava uhka ympäristölle? Koska lihansyönti on tehnyt meistä kehittyneimmän lajin, väittää evoluutiotietoinen karnivoori.

Apinaihmisestä alkoi kehittyä ihminen pari miljoonaa vuotta sitten, kun ravinto muuttui lihapitoisemmaksi ja mahdollisti aivojen kasvun.

Mutta nyt liha ei olisi meille enää välttämätöntä. Proteiinit saa tankatuksi muistakin lähteistä. Jäljelle jää moraalisesti arveluttavampi perustelu: Voin syödä eläinten lihaa, koska olen arvokkaampi kuin eläimet ja niiden kärsimys. Saati ympäristö. Perustelu kuulostaa kosmetiikkafirman kulutuskäskyltä: Koska olet sen arvoinen.

Keskiverto suomalainen lihansyöjä, kuten minä, tunkee kitaansa vuodessa elopainonsa verran lihaa, liki kahdeksankymmentä kiloa. Eurooppalaisittain se on melko vähän. El torojen maassa Espanjassa syödään vuodessa 130 kiloa per henki.

Minulla ja Miguelilla olisi varaa vähentää lihansyöntiä muutenkin kuin maanantaisin. Mutta kun raakakypsytetty pamplonalaispihvi tömähtää grillille, alkukantaisuudelleen antautunut ihminen unohtaa sirpaulien ja anttinylenien uikutuksen.

Liha on heikko ja lihansyöjä vielä heikompi.

Vuonna 1929 150 hengen suomalaisryhmä muutti Brasiliaan. He seurasivat puutarha-arkkitehti Toivo Uuskalliota, joka oli perustanut Fazenda Penedo -nimisen utopiayhteisön. Siellä noudatettiin naturalistista ideologiaa ja vastustettiin kaikkea maallista: tanssia, juomista, hekumaa ja ylellisyyttä.

Täydellisen vegetarismin ohella uuskalliolaiset kannattivat muun muassa nudismia. Penedossa paistinpannuistakin oli luovuttava, sillä siunattua syötävää oli vain se, minkä aurinko paistaa.

Pian paratiisiin luikerteli käärme. Penedoon perustettiin Tuhannen riemun kahvila ja Punaisen alushameen kahvila, joissa nautittiin kiellettyjä aineita: lihaa, kahvia ja viinaa.

Ei sentään luuydintä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi