Markkinahäirikkö

Muutosta oli odotettu, mutta sen rajuus yllätti kaikki. Pum! Äkkiä käyrät sekosivat, ja estradin valtasi pieni porukka, joka kahmi kannattajia isoilta toimijoilta. Isot hermostuivat. Ne syyttivät pientä epäreilusta suosionkalastelusta.

Mutta pienen suosio vain kasvoi. Isot tajusivat, että niiden on vastattava samalla mitalla. Alkoi hillitön tarjouskilpailu. Pienen pomo hykerteli tyytyväisenä, kun kilpailijat yrittivät laulaa häntä suohon. Kansalaisetkin nauroivat. Hehän saivat vain houkuttelevampia tarjouksia.

Sellaista oli teleoperaattoreiden taistelu, joka alkoi heinäkuussa 2003, kun Suomessa astui voimaan uusi viestintämarkkinalaki. Sen myötä numeroa ei tarvinnut enää vaihtaa operaattorinvaihdon yhteydessä.

Puolessa vuodessa yli 300.000 suomalaista vaihtoi liittymää, ja kahdessa vuodessa vaihtajia oli 1,5 miljoonaa. Bisnestä olivat siihen asti hallinneet suuret TeliaSonera ja Radiolinja, josta tuli myöhemmin Elisa. Mutta hintasodassa ne menettivät asemiaan pienelle haastajalle Saunalahdelle, entiselle Jippiille, josta tuli suunnannäyttäjä.

Tapaus palasi mieleeni, kun luin markkinoinnin suunnittelijan Minna Ritoluoman kommentin viikko sitten HS:sta: ”Poliittisilla puolueilla on menossa hintakilpailu, kuten takavuosina teleoperaattorisodassa. Silloin yhtiöiden kaikki energia meni hintakilpailuun eikä tuotekehittelyyn jäänyt mitään.”

Politiikan Saunalahti on tietysti perussuomalaiset, jonka nousukiito aiheuttaa hengenahdistusta kaikissa kilpailijoissa. Saunalahtea syytettiin hintahäiriköinnistä ja sijoittajien harhauttamisesta, osin aiheesta.

Perussuomalaisia puolestaan syytetään politiikan markkinahäiriköinnistä – populismista ja sisällönpuutteesta, osin aiheesta.

Mutta seuraako persujen noususta väistämättä aatteiden alennusmyynti? Niin voi käydä, ainakin hetkellisesti. Silloin edessä ovat vaatehuonevaalit, joissa ohjelmat pelkistyvät ysiysipolitiikaksi.

Silti Timo Soini tekee tuplapalveluksen demokratialle.

Perussuomalaisten suosio nostaa äänestysaktiivisuutta, sillä puolueen kannattajista viidesosa on niitä, jotka eivät äänestäneet edellisissä eduskuntavaaleissa.

Persujen suosio ja Soinin nokkeluudet pakottavat muut myös kirkastamaan omaa viestiään. Selkokielisyys ei ole populismin synonyymi. Tehokkaimmin muut haastaisivat perussuomalaiset osoittamalla puolueen sisällölliset puutteet konkreettisin esimerkein ja kertomalla kansankielisesti oman vaihtoehtonsa. Epämääräiset populismisyytökset eivät oikeastaan eroa itse populismista millään tavalla.

Bisneksessä asiakas on aina oikeassa, mutta politiikassa kansalainen on aika usein väärässä. Hävettävän usein ”näkemyksemme” perustuvat harhaluuloihin ja mielikuviin, Soinin tapauksessa kielikuviin.

”Kyllä kansa tietää” on paljon imartelevampi iskulause kuin ”Ota selvää ennen kuin äänestät”.

Luulemme yleensä asioiden ”menevän koko ajan huonompaan suuntaan, kun ne todellisuudessa pysyvät ennallaan tai jopa paranevat”, toteaa filosofi Tommi Uschanovyhteiskunnallista tietämättömyyttä käsittelevässä kirjassaan Suuri kaalihuijaus.

Vähiten maan asioista tietävät Turun yliopiston tutkimuksen mukaan juuri perussuomalaisten äänestäjät. Se ei tietenkään vähennä yhdenkään äänen arvoa. Ääni on ääni.

Markkinahäirikön voi joskus vaientaa vain rahalla.

Perussuomalaisten edeltäjän, Smp:n, eduskuntaryhmä hajosi 1972, kun Veikko Vennamon”seteliselkärankaisiksi” pilkkaamat edustajat loikkasivat omaan ryhmäänsä. Saunalahti taas päätyi islantilaisen Thor Björngólfssonin kautta Elisalle.

Operaattorisodan tarjouspommituksissa kaikki tekivät miljoonatappioita, myös Saunalahti. Sodan seurauksena operaattoreista tuli alimitoitetun asiakaspalvelun ja epäluotettavuuden symboleja. Uskottomimpia olivat Saunalahden asiakkaat, joista puolet vaihtoi toiseen halpisoperaattoriin.

Asiakas oli sen hintasodan viimeinen uhri.

Kirjoittaja on sunnuntaitoimituksen toimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi