Obaman valinta

Viime toukokuussa presidentti Barack Obama julkisti ensimmäisen ehdokkaansa Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen. "Olen päättänyt nimittää innoittavan naisen, josta uskon tulevan suuren tuomarin", Obama hehkutti valintaansa.

Nainen oli Sonia Sotomayor, 55-vuotias newyorkilaisen vetoomustuomioistuimen tuomari. Kun senaatti elokuussa vahvisti valinnan, hänestä tuli korkeimman oikeuden ensimmäinen latinotaustainen tuomari ja kolmas naistuomari.

Korkeimman oikeuden nimitykset herättävät valtavasti intohimoa, sillä Yhdysvalloissa monet moraaliset ja poliittiset kiistat ratkaistaan oikeudessa.

Tuomarinvalinnat ovat aina politisoituneita, mutta harvoin niiden yhteydessä nähdään samanlaista mediadraamaa kuin Sotomayorin tapauksessa.

Kun Obama oli julkistanut valintansa, tv-kanavilla alkoi välittömästi pyöriä pari Sotomayoria koskevaa arkistopätkää. Niiden perusteella Obama oli tehnyt kyseenalaisen valinnan. Berkeleyn yliopistossa pidetystä puheesta poimitussa pätkässä Sotomayor sanoi, että "viisas latinonainen" tekisi tuomarina elämänkokemuksensa ansiosta parempia päätöksiä kuin "valkoinen mies". Duken yliopiston paneelissa hän puolestaan naureskellen tokaisi, että vetoomustuomarit tekevät politiikkaa.

The Atlantic -aikakauslehden kokenut toimittaja Mark Bowden seurasi hämmentyneenä pääkanavien, kuten CNN:n, ABC:n, MSNBC:n ja CBS:n uutisia. Kaikissa toistuivat samat filminpätkät. Ne saivat Sotomayorin näyttämään ylimieliseltä liberaaliaktivistilta, joka aikoi tehdä politiikkaa tuomarinkaavussa. Miten kanavat olivat saaneet näin nopeasti käsiinsä näin kuumaa kamaa? Miksi kaikki kanavat olivat päättäneet tiivistää Sotomayorin kolmenkymmenen vuoden juristinuran juuri näihin kahteen kiusalliseen sitaattiin?

Bowden alkoi kaivella tapausta. Hänelle aukeni karmaiseva kuva siitä, mihin media on menossa.

Selvisi, ettei "uutisfilmien" takana ollutkaan toimittajia, vaan "poliittisia palkkamurhaajia", Bowden kirjoittaa The Atlantic -lehdessä. Siinä ei ole mitään uutta, että politiikan ammattilaiset syöttävät medialle tietoa. Mutta näännyttävän nopeassa 24/7-mediassa tämä tieto on Bowdenin mukaan yhä enemmän korvaamassa journalistien tiedonkeruuta ja paikalta raportointia. Yhdysvalloissa vaikutus näkyy erityisen dramaattisesti, sillä suuret mediatalot ovat vähentäneet väkeään laumoittain. Tilalle astuvat verkon innokkaat tee se itse -toimittajat.

Bowden onnistui jäljittämään miehen, joka oli tuottanut Sotomayor-videot verkkoon. Hän on tietokonekonsultti Morgen Richmond, joka pyörittää vapaa-aikanaan konservatiivista VerumSerum.com-verkkosivua. Muutaman tunnin surffauksella Richmond vaikutti olennaisesti yleisön kuvaan Sonia Sotomayorista. Lähdekritiikin laiminlyöneet toimittajat toistivat filmiä selvittämättä, missä yhteydessä Sotomayor oli sanonut kuumottavat kommenttinsa.

Jos videot olisi katsottu kokonaan, olisi selvinnyt, että tuomarin valtaa koskeva kommentti oli opiskelijalle kerrotusta esimerkistä, jossa Sotomayor vertasi akateemisen ja tuomioistuinuran eroja. Latinonaisen paremmuudella Sotomayor oli tarkoittanut nimenomaan tapauksia, joissa oli kyse etnisestä tai sukupuolisesta syrjinnästä.

"Post-journalistisessa maailmassa ei ole välinpitämättömiä ääniä. On vain voittajia ja häviäjiä", Bowden kirjoittaa. Hänen mukaansa oikein tehty journalismi on hyvin vaikutusvaltaista, koska se ei etsi valtaa. Se etsii totuutta.

Kotimaisen vaalirahakeskustelun tuoksinassa alkavat nyt voimistua äänet, joiden mukaan media on osapuoli, joka hamuaa poliittista valtaa itselleen.

Media voi vastata tähän kritiikkiin vain yhdellä tavalla. Tekemällä työnsä entistäkin rohkeammin ja paremmin.

Kirjoittaja on sunnuntaitoimituksen toimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi