On totuuden aika

Tuhansilla työpaikoilla lukitaan taas kopiohuoneita ja tilkitään ikkunoita. Turhaan. Kun kvartaaliahdistuksen nostattama tunnetaifuuni törmää tuhannen hehtopascalin myrskyrintamaan, siinä eivät auta minkään valtakunnan varotoimet. Pöydälle pomppii niin epämiellyttäviä totuuksia, ettei niihin koske edes Al Gore.

Tervetuloa pikkujouluihin.

Juhlahuoneisto Kruununhaassa. Sylvian joululaulu soi taustalla. Tunnelma on kuin lakkautettavan varuskunnan upseerikerholla, synkkä mutta miehekäs.

– No niin, seuraavaksi luvassa olis pieni leikki, johon tarvitaan naisia. Missäs Sinikka on?

– Ei Sinikkaa ole kutsuttu. Eihän se oo enää töissä täällä.

– Eikö? En mä oo huomannut. Olikos Sinikka viime vuonna pikkujouluissa?

– En osaa äkkiseltään sanoa. Voi olla, ettei muistettu kutsua.

– Juhlitaan sitten Sinikatta. Seuraavaksi jaetaan EKP:n ohjauskorkoveikkauksen palkinnot. Ketkäs ovat palkintotonttuja? Eki, Pena ja Seppo? Rohkeesti tänne eteen ja lakit päähän.

– Ja kaikki yhdessä: Hei tonttu-ukot hyppikää!

Työpaikkaruokala Tukholmassa. Bjällerklang, bjällerklang, hördess dingle-dång. . . Rekiralli helkkää stereoista, mutta tunnelma on kuin nuoren vainajan muistotilaisuudessa.

– Hur är det möjligt, Sten-Åke?

– Vad då, Bengt?

– No, se että Malmössä kaveri saatiin kiinni melkein verekseltään, mutta meillä ei ole mitään. Inga tips. Ingenting.

– Miten niin? Meillähän on miljoona sivua asiakirjoja.

– Jätteroligt. Olen antanut Palme-tutkinnalle kaksikymmentäneljä parasta vuottani, ja mitä olen saanut? Paperiviiltoja kouriini ja häpeän, joka ei lähde edes juomalla.

– Olihan meillä Pettersson.

– Helvetes alkis, joka vei totuuden hautaan. Tajuatko, miltä tuntuu kuunnella suomalaiskyttien kuittailua poliisikonferensseissa: "Onkos teillä uusia johtolankoja kurdeista?"

– Rauhallisesti nyt, Benkku. Tiedän, että alkava pimeä vuodenaika nostaa ikäviä muistoja pintaan. Mä tilaan taksin.

– Ei, kun nyt sä tilaat tarjottimellisen akvaviittia!

Kattohuoneisto Espoossa. Seinille on ripustettu aitoamerikkalaisia joulusukkia ja disneyhenkisiä joulukoristeita.

– Jösses, miten tylsää. Vielä jäykempää kuin Oopeen aikana.

– Kallen vuosina väkijuoma sentään virtas kuin Vantaanjoki.

– Tekopirteetä jenkkijoulustelua. Kuuntele musaakin: Ei itkeä saa, ei meluta saa. Santa Stiiven voi tulla ikkunan taa.

– Jos itket tai meluat, työnantaja voi lukea sähköpostisi.

– Tää uus kaveri ei taida pitää suomalaisista jouluruoista. Ei maistanu kinkkua ja on syövinään lanttulaatikkoa, mut mä näin, miten se sujautti laatikot suustaan lautasliinaan.

– Oopee rakasti perinneruokia. Mämmiä ja klimppisoppaa.

– Meidän kurssi laahaa niin pahasti, että ens vuonna ollaan varmaan jossain Shanghaissa. Guudbai Suomi ja Keilaniemi.

– Missäs Jorski on? Kartanossaan mököttämässä?

– Tai kepun pressapalaverissa. Ei hitto, Iiloppi lähestyy.

– Guys, Merry Christmas! Enjoying yourselves?

– Jees, jees. Guud paati. Guud guud. So Stiiven, hau you like Finnish kristmös foods?

– Oh, I just love'em!

– Mii tuu, mii tuu. Espessöli ham. Änd lanttulaatikko.

– Mitä sä sitä mielistelit? Yritätkö ylennystä?

Kabinetti Helsingin keskustassa. Tunnelma on lämmin kuin skotlantilaisessa pukukopissa tammikuisena lauantaina.

– Voisitsä Sauli ojentaa tän lahjan Stuartille.

– Diör Stuuart. Palloliiton puolesta haluamme antaa sinulle perinteisen suomalaisen juoma-astian, so called kuksan.

– Thank so much you, Sooli. This is an honour.

– Oisivat antaneet monot. Ois britti tajunnut symboliikan.

– Hölmö, englanniksi potkut on fired, eikä monot.

– No, oisivat sitten antaneet tulitikkuaskin.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien toimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi