perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Oy Perhe Ab

28.2.2010 3:00

Onko sillä väliä, kenen tilille lapsilisät maksetaan?

Amerikkalainen taloustieteilijä Duncan Thomas tutki parikymmentä vuotta sitten brasilialaisia perheitä. Kun lapsilisät maksettiin isälle, perheen ravintolamenot ja alkoholinkulutus kasvoivat. Mutta kun rahat ropsahtivat äidille, käytti perhe enemmän rahaa ruokaan, ja lasten paino ja pituus kasvoivat.

Yksi äidille annettu dollari tuotti lapselle saman hyvinvoinnin kuin 18 isälle maksettua dollaria. Minkä mies viinassa tuhlaa, sen saippuassa säästää.

Taloustiede on siitä kiehtova ala, että se paljastaa meistä ja brasilialaisfaijoista asioita, joista toiset tieteet puhuvat sievistelevin kiertoilmauksin.

Taloustieteen silmissä ihminen on omaa etuaan tavoitteleva otus, Homo economicus, joka pyrkii tekemään itseään hyödyttäviä valintoja. Taloustiede ei arvota ihmisen mieltymyksiä hyviksi tai huonoiksi.

Otetaanpa vaikka parisuhde ja perheen perustaminen. Mikä saa ihmiset muodostamaan kotitalouksia – rakkauden lisäksi? Sehän on paitsi riskialtista myös arvaamatonta puuhaa.

Ja näin vastaa taloustieteilijä: tärkeimmät syyt perheiden perustamiseen ovat suurtuotannon edut ja säästö hyödykkeiden hankinnassa. Puuron keittäminen viidelle hoituu samalla työpanoksella kuin yhdelle, ja samaa tiskikonetta voi käyttää koko perhe. Se taas on taloustieteen tarkastelussa kuin tehdas.

Sukupuolten käyttäytymistä, perhettä ja muita perinteiselle taloustieteelle vieraampia aiheita käsitellään tuoreessa artikkelikokoelmassa Naiset, miehet ja talous. Kauppatieteen tohtori Olli-Pekka Ruuskanen pohtii kirjassa sitä, miten kulutus, aika ja hyvinvointi jakautuvat perheen sisällä.

Perhetehtaan raaka-aineita ovat aika ja hyödykkeet. Tuotos on kotitalouden jäsenten saama hyvinvointi. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on kaikkea muuta. Lattiatason ongelmat eivät avaudu pelkkien tilastojen avulla.

On huomioitava esimerkiksi se, ehtiikö niitä hyödykkeitä lainkaan käyttää. Isän lapsilisillä ostamasta Playstation 3:sta ei ole lapsille mitään iloa, jos se pölyttyy kaapissa.

Tähän hätään amerikkalainen taloustieteilijä Gary Becker on kehittänyt kotitalouden tuotantoteorian, jonka mukaan kuluttaja saa hyvinvointia hankkimistaan hyödykkeistä vasta sitten, kun hän käyttää aikaa niistä nauttimiseen. Perheenjäsenen on siis huomioitava hinnan lisäksi myös hyödykkeen jalostamiseen ja kuluttamiseen käytettävä aika. Ei Final Fantasy XIII -pleikkapeliä saa haltuun missään varttitunnissa. Ja tästä päästäänkin useimpien perhetehtaiden ykkösongelmaan.

Mitenkään rahan arvoa vähättelemättä väitän, että useissa perheissä kovin taistelu käydään siitä toisesta raaka-aineesta. Mutta kuinka tasa-arvoisesti aika jakautuu perheissä? Sitä on selvitetty ajankäyttötutkimuksilla myös Suomessa. Niiden mukaan miehet käyttävät naisia enemmän aikaa ansiotyöhön ja naiset vastaavasti enemmän kotityöhön kuin miehet. Se ei yllätä.

Mutta tämä yllättää: ajankäyttötutkimusten mukaan miehillä on elämänvaiheesta riippuen viidestä seitsemään tuntia enemmän vapaa-aikaa viikossa kuin naisilla.

Selitys piilee siinä, että tutkijat erottivat "puhtaasta vapaa-ajasta" henkilökohtaiseen hygieniaan, kauneudenhoitoon ja nukkumiseen käytetyn ajan. Niihin taas tutkimusten mukaan naisilta kuluu miehiä enemmän aikaa.

Lopuksi pari ratkaisuehdotusta perhetehtaan työtaisteluihin. Lopettakaa tuponeuvottelut ja kokeilkaa vaihteeksi paikallista sopimista. Sä et koskaan ja mä aina -meiningillä tehtaan työilmapiiri romahtaa nopeammin kuin urheiluhallin katto lumisateella.

Ulottakaa palkitsemisjärjestelmä koko tehtaaseen, myös lapsiin. Katsokaa tulevaisuuteen yhtenä tulosyksikkönä. Jos firman johto on tyytyväistä, se säteilee myös duunareihin. Viettäkää siis firman virkistäytymispäivää ja menkää kahdestaan ulos syömään. Ja maksakaa lasku lapsilisillä.


Kirjoittaja on Helsingin Sanomien sunnuntaitoimituksen toimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.