Petetty sukupolvi

Viime joulu oli synkkä Vigon kaupungissa Luoteis-Espanjassa. Kolmetuhatta työläistä oli lempattu pihalle Citroënin tehtaasta. Yhdeksän kymmenestä potkut saaneesta oli alle 35-vuotiaita. Yksi heistä oli Lorena Domínguez. Time-lehti kutsuu 23-vuotiasta Lorenaa ja hänen kohtalontovereitaan Euroopan petetyksi sukupolveksi.

"Luulin aina, että pärjäisin paremmin kuin vanhempani. Mutta nyt se näyttää mahdottomalta unelmalta", Lorena sanoo. Kuvassa hänen katseensa on apea ja ryhti lysähtänyt. Lorenan työ tehtaassa oli määräaikainen mutta palkka hyvä. Hän oli juuri hankkinut poikaystävänsä kanssa uuden asunnon. Kesälomalla piti lähteä ulkomaille. Sitten iski la crisis.

Espanjan talouskasvu oli rakennettu rantahiekalle. Määräaikaisia on ollut suhteessa eniten EU:ssa, ja suurin osa heistä oli nuoria. Lorenan sukupolvi ehti kasvaa kuluttamiseen ja tottua talouskasvuun. Nyt tarjolla on alipalkattuja pätkätöitä, joista saa hyvässä lykyssä tonnin kuussa, vaikka plakkarissa olisi korkeakoulututkinto ja viiden kielen taito. Alipalkattuja nuoria kutsutaan nimellä mileurista, tonnari. Kreikassa kapinoivia nuoria kutsutaan 600-sukupolveksi. Euroopan valtaa epätoivo, mutta Yhdysvalloissa nuorisosta odotetaan pelastajaa.

Yhdysvalloissa alle kolmekymppisiä (1978–2000 syntyneet) on alettu kutsua nimellä Generation We, me-sukupolvi. Sitä edelsivät väliinputoajien X-sukupolvi (1965–1977) ja suurten ikäluokkien mahtava baby boomers -sukupolvi (1946–1964).

Me- tai millennium-sukupolveen kuuluu peräti 95 miljoonaa amerikkalaista. Millaisia he ovat? Optimistisia, vastuuntuntoisia, solidaarisia, suvaitsevaisia, ekohenkisiä, rauhantahtoisia ja verkottuneita teknotaitureita. Näin väittävät Eric Greenberg ja Karl Weber kirjassaan Generation We. Kirja on toiveikas pamfletti siitä, miten me-sukupolvi pelastaa maailman.

Me-sukupolvella olisi syytä katkeruuteen, toteavat Greenberg ja Weber. Me-sukupolvi perii suurilta ikäluokilta ympäristötuhon partaalla hoippuvan maan ja maailman, jota vaivaa talouskriisi. Mikä pahinta, vapauden valtakunnasta Yhdysvalloista on tullut kansalaisoikeuksien karsimisen takia liki totalitaristinen.

Me-sukupolvi puhaltaa amerikkalaisen unelman taas henkiin, uskovat Greenberg ja Weber. Me-sukupolvi on poliittisesti aktiivista, mutta post-ideologisella tavalla. Me-sukupolvi ei lähesty ongelmia jäykästi liberaalista tai konservatiivisesta näkökulmasta, vaan tarttuu niihin ennakkoluulottomasti ja käytännönläheisesti. Kirja päättyy me-sukupolven julistukseen, joka on kuin Lorenan suusta: "Liika on liikaa. Ensimmäistä kertaa maamme historiassa meidät on jätetty kurjempaan jamaan kuin edeltävä sukupolvi."

Aiemmin samaa porukkaa on kutsuttu muun muassa MeWe- eli minä–me-sukupolveksi. "He sukkuloivat arvomaailmasta toiseen ja hallinnoivat elämäänsä kännykällä. He vannovat opportunismin, kokemusrikkaan elämän ja supersosiaalisen verkostoitumisen nimeen", kuvattiin City-lehdessä jo 2005.

He kammoavat ennalta määrättyä urapolkua. Itse asiassa he haluavat joustavia työmarkkinoita. Mutta ehkä muunkin kuin selkänahan pitäisi joustaa.

Karl Mannheimin klassisen sukupolviteorian mukaan ikäpolvesta tulee sukupolvi vasta yhteisen avainkokemuksen kautta. Se vaatii itsestään tietoiseksi tulemista. Muutenkin kuin kuluttamalla.

Vanhan valtaajat tietävät, että avainkokemukset ja yhteisen tietoisuuden määrittelee se, joka nappaa megafonin.

Miten nuoren sukupolven pettymys purkautuu? Lähiörähinät ja opiskelijamellakat saattavat olla vasta introa.

Tai sitten toivo voittaa epätoivon.

Viime marraskuussa me-sukupolvi väläytti voimaansa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Nuorten äänestäjien aktivoituminen oli avainkokemus, jossa we selätti me:n. Yes We Can.

Ehkä Lorenan pitäisi muuttaa Amerikkaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi