Putro, PMMP ja Jung

Plussa-pisteet, kultainennoutaja, Radio Nova, sähkösauna, Paulo Coelho. Näitä asioita Ylioppilaslehden toimitus rakastaa vihata. Lista keski-ikäisen keskiluokan tunnusmerkeistä jatkuu: ay-liike, hunajamarinoidut broilerisuikaleet, Bauhaus, luterilainen kirkko, Škoda Octavia.

Ylioppilaslehden toimitus selvitti, mikä arkisessa aikuiselämässä on niin ahdistavaa. Itseironisissa jutuissa yksi toimittaja tutustui omakotiasujiin, toinen kävi autokaupassa, kolmas hankki bonuskortin ja neljäs yritti kuunnella Radio Novaa.

Ei se lopulta ollutkaan niin ahdistavaa. Keskiluokan kliseet saivat armon (paitsi Radio Nova).

Vanhenemista käsittelee myös popyhtye PMMP synkällä Veden varaan -levyllään. Seksi ei suju, ja avioliitto tuhoutuu. Taajama nukkuu, ja muut ovat lähteneet. "Tällaiseksi luullut en, arkipäivää aikuisen", PMMP laulaa Lapsuus loppui -kappaleessa. Vain Octavia puuttuu pihasta.

Tympeimmillään keskiluokan angstia kuvataan kuin Zen Café -yhtyeen vanhassa kappaleessa Aamuisin.

Samuli Putro ivasi renkutuksessaan keski-iän ja keskiluokkaisuuden jäykistämää miestä, joka laittaa riippukeinun kiinni keväällä ja pitää jemmarahaa pankkitilillä: "Osta asunto, hoida koira, pidä pihaa vaimon kanssa." Laulun miespolo jurnuttaa turvallisuushakuista elämänuraansa kuin raitiovaunu: "Hanki lapset, jos on saumaa. Yks tai kaks, mut hankkikaa ne."

Eihän keski-ikäistymisessä näistä asioista ole kyse.

Sen on oivaltanut Putrokin. Nyt hän on tehnyt soololevyn, jonka nimi kuulostaa pölynimurikaupat elämänhallintakonsultointiin vaihtaneen helppoheikin omakustannekirjalta: Elämä on juhla. Mutta nimi ei ole ironinen.

Elämä on juhla on tunnustuksellinen teemalevy aikuistumisesta ja ihmiselon hauraudesta. "Elämällämme on tarkoitus, ja joka hetkessä kauneutta. Emme ole automaatteja, virhelyöntejä ruudulla", Putro laulaa.

Kappaleissa vilahtelevat lapsentekosuunnitelmat, kariutuneet tai orastavat. Nuoruus on murhenäytelmä ja aikuisuus armeliasta itsensä ja toisten vajavaisuuden hyväksymistä.

Keski-ikäistyvä rokkari kokee käännekohtansa, kun hän näkee kauhukuvan itsestään tärisemässä vuosien päästä krapulaisena Ruisrockin lavalla. Levystä tuli mieleen vanha kunnon Jung.

Sveitsiläinen psykiatri Carl Gustav Jung oli erityisen kiinnostunut siitä, mitä ihmiselle tapahtuu keski-iän kynnyksellä, karkeasti ottaen 35 vuoden iässä. Jungin mukaan individuaatioprosessissa on kaksi vaihetta: elämän alkupuolella ihminen suuntautuu ulospäin ja jälkipuoliskolla kääntyy sisäänpäin. Ensin ihminen on minä, sitten hänestä tulee itse. Kun ihminen tulee omaksi itsekseen, hän löytää persoonallisuutensa syvimmän sisäisen alueen. Sielun.

Kun sitä kaivelee, vastaan voi kävellä karua tavaraa. Ei mitään Paulo Coelhon kvasisyvällisyyksiä. Kaiken tämän sielullistumisen kanssa samaan syssyyn osuu paljon muutakin ruuhkaa. Parisuhteen kunnossapitoa, perhettä, uraa, vanhemmista huolehtimista. Horisonttiin hiipii kuolemanpelko. Pelotellaan kakkostyypin diabeteksella. Pitää venyä ja paukkua joka suuntaan.

Raskainta keski-ikäistyminen on ammateissa, joissa nuoruus on lähtökohta. Raainta on rockbisnes.

Mutta keski-ikäistyminen on myös vapauttavaa. Olen tällainen, ottakaa tai jättäkää. Kun hyväksyy pakon edessä omat puutteensa, on varaa suvaita myös muiden valintoja.

Rokkarilla on kaksi vaihtoehtoa, joista Putro on valinnut sen toisen. Toinen vaihtoehto on kieltäytyä kasvamasta. Siihen PMMP tutustui Juvan Puustockissa pari kesää sitten kivutessaan lauteille Popedan kanssa.

Mira Luoti ja Paula Vesala todistivat vierestä, kun Pate Mustajärvi hoippui lavalla henkihieverissä. He lauloivat yhdessä "on pitkä kuuma kesä, ja mä aion elää sen". Paten kohdalla oli epävarmaa, pitääkö lupaus.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi