lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
Jaakko Lyytinen jaakko.lyytinen@hs.{filig Kyllästyttääkö kakofonia, ällöttääkö älämölö? Tällä palstalla kolumnisti etsii hälinän keskeltä säväyttäviä ilmiöitä ja hiljaiseksi vetävää puhetta.

Uusi Finanssi

21.12.2008 8:37

Tällä viikolla tuli niitti. Tilanne on synkempi kuin 1990-luvun lamassa, tunnusti vakava valtiovarainministeri Jyrki Katainen keskiviikkona Ylen A-Plus-ohjelmassa. Saa nähdä, tuleeko Kataisesta vielä samanlainen ikävien uutisten evankelista kuin Iiro Viinasesta viime kierroksella.

Torstaina rahaministeriön virkamiehet säestivät suruvirttä. Suomen talous sukeltaa niin rajusti, ettei ministeriö suostu edes ennustamaan kuopan syvyyttä. "Ei me lähdetä tähän desimaalipilkkukilpaan", sanoi kansantalousosaston suhdanneyksikön päällikkö Hannu Jokinen.

Turha puhua desimaaleista, kun maalikin on hukassa.

Että rauhaisat joulut vain sinne pirtteihin pienoisihin.

Tällä viikolla paljastui myös, että Nasdaqin hallituksen entinen puheenjohtaja Bernard Madoff on pyörittänyt maailmanhistorian suurinta kusetusta. Nasdaqhan on se teknopörssi, joka ristittiin uuden talouden kuumina vuosina leikkisästi Nasseksi.

Kun WinCapita-pyramidihuijauksen laajuus alkoi taannoin selvitä, suomalaispankkien edustajat hurskastelivat mediassa, miksi ihmiset olivat ahneuspäissään syytäneet rahansa epämääräiseen valuuttasysteemiin eivätkä pankkien luotettaviin käsiin.

Nyt olisi kiinnostavaa kuulla tarkemmin Suomessa toimivien pankkien sijoitusten ahneusindekseistä. Sekä Nordea Henkivakuutus että OP-Pohjola ovat nimittäin sijoittaneet varojaan epäsuorasti Nasse-sedän 50 miljardin dollarin pyramidibisnekseen. Suomeksi Madoff tarkoittaa suunnilleen "hullu irti".

Kuinka sen paremmin sanoisi.

Jos haluaa tänä jouluna yrittää hahmottaa, mistä finanssikriisissä oikein on kyse, kannattaa kaivaa kaappien perukoilta Uusi Finanssi -lautapeli. Se yritti 1970–80-luvulla haastaa rahapelien kuninkaan Monopolin. Siinä missä Monopoli perustuu lähinnä tuuriin (mihin osoitteisiin silitysrautasi sattui alussa osumaan), Uusi Finanssi vaatii taitoa.

Se oli meidän 1980-luvun kakaroiden kauppakorkeakoulu:

Uusi Finanssi -peli antaa Teidän kokea todellisen liike-elämän jännitystä taloudellisen tilanteen nopeasti vaihdellessa. Pelissä vaaditaan arvostelukykyä ja johdonmukaisuutta, ja pelaajan on osattava sijoittaa rahansa oikealla tavalla.

Arvostelukykyä ja johdonmukaisuutta. Muillekin Uuden Finanssin vaatimille taidoille olisi ollut kysyntää tänä syksynä.

Pelissä ei ole Monopolin silinterihattuherran leikkisyyttä. Se on raaempi ja – jos mahdollista – kapitalistisempi. Ennen kaikkea se on monimutkaisempi:

Rahojen lunastus saa tapahtua pelaajan ollessa pankin pääkonttorissa (ruudut 40–53) tai pankin sivukonttorissa (ruutu 17). Pelaaja, joka saapuu ruutuun 17 tai ruutuun 53, saa 10 % korkoa sijoittamalleen pääomalle. Rahojen nosto saa tapahtua ainoastaan pelaajan ollessa pääkonttorissa tai sivukonttorissa.

Yrittäkääpä tavata ohjeita parin glögin jälkeen. "Yli 8-vuotiaille" on katteeton suositus.

Uudessa Finanssissa pitää rakentaa tehtaita, ostella obligaatioita, liikutella vekseleitä. Pelissä muut saattavat muodostaa kartellin yhtä vastaan, jos tämä saa haalituksi itselleen teollisuustontit tai megaosakkeen. Pelissä on myös Finanssilehti: "Vilkasta pörssillä. Pankki ostaa osakkeita kaksinkertaisella takaisinostohinnalla." Vain islantilaiset puuttuvat.

Ja aivan kuten Monopolissa, Uudessa Finanssissakin saattoi joutua vankilaan. Kerrottakoon, että eräs tuttavani kanniskeli vuosikaudet lompakossaan Monopolin vapaudut vankilasta -korttia. Kun poliisi kerran pysäytti hänet, kaveri kaivoi kortin esiin. Ja pelastui ylinopeussakoilta.

Uudessa Finanssissa voittaa nopein rikastuja – se, joka ensin saa kasaan pelaajien keskenään sopiman rahamäärän. Mutta todellisen 2000-luvun lamasimulaattorin pelistä tekee sen pahin puute. Peli keskeytyy usein ennen kuin kukaan ehtii rikastua tavoitesumman verran.

Pankista loppuvat rahat.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.