lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MAAHANMUUTTAJAKESKUSTELU

"Koulussa olemme tasa-arvoisia"

Hesan nuorten foorumi keskusteli huonosti käyttäytyvistä vartijoista

14.11.2006 0:00

karoliina paatos

Äänestys innosti Nuorten Ääni -foorumissa Vuosaaressa marraskuussa 2006.

Äänestys innosti Nuorten Ääni -foorumissa Vuosaaressa marraskuussa 2006.

 "Keitä teistä vartijat ovat kohdelleet huonosti?" Hesan nuorten ääni -keskustelutilaisuuden juontaja, kaupunginvaltuutettu Osku Pajamäki (sd) kysyy Kallahden nuorisotalon salin yläaste- ja lukioikäiseltä yleisöltä.

Kahdeksastakymmenestä paikallaolijasta parisenkymmentä nostaa punaisen lapun merkiksi siitä, että kahnausta on ollut. "Se potkaisi mun reppua", yksi nuorista vastaa Pajamäelle.

Nuoret ovat kokoontuneet keskustelemaan virkamiehistä ja kaupunginvaltuutetuista koostuvan paneelin kanssa siitä, mikä nuorten mielestä Helsingissä mättää.

Valtuutetut nyökyttelevät, kun nuoret vaativat vartijoille soveltuvuuskokeita ja parempaa koulutusta. He kuitenkin muistuttavat, että vartiointia tarvitaan – ja sen myöntävät myös salin koululaiset.

Keskustelu vartijoista jatkuu nuorten kesken vielä tilaisuuden jälkeen. Daniela Lindroos, 15, Enoma Edevbaro, 14, Almiina Nykänen, 14, Sonja Sandell, 15, Hyomyung Kakuta, 16 ja Marwan Muhtasam, 16, kertovat etenkin tumman ihonvärin tai erikoisen pukeutumisen altistavan kyttäämiselle kaupoissa ja metroasemilla.

Tilaisuudessa oli määrä keskustella laajemminkin eriarvoisuudesta, mutta kysymykset koulujen ja nuorisotalojen lakkauttamisista veivät suurimman huomion.

Nuorten mielestä rasismi olisi kuitenkin ollut tarpeellinen puheenaihe. "Syrjintää on paljon", Edevbaro toteaa. Kuuden hengen ryhmä on yksimielinen siitä, että etenkin vanhempi suomalaisväki katsoo ulkomaalaistaustaisia kieroon. "Ei auta, vaikka kuinka yrittäisi käyttäytyä hyvin."

Sitten hyviä uutisia: Nuorten mielestä he ovat ikäistensä joukossa tasa-arvoisia. "Meidän ikäisemme ovat tottuneet hyväksymään erilaisuutta, koska erilaisia ihmisiä on niin paljon", Almiina Nykänen sanoo.

"Kouluissa syrjintä ei tosiaankaan ole ongelma", ryhmä säestää.

Hesan nuorten ääni -kampanjan foorumeita järjestetään kerran vuodessa. Kallahden jälkeen valtuutetut ja virkamiehet käyvät kuulemassa nuoria vielä Oulunkylässä sekä kahdesti Malmitalolla.

"Ensi kerralla tapahtuma saisi olla kaksipäiväinen", Hyomyung Kakuta lähettää terveisiä. Nyt kysymysten valmisteluun eri koulujen oppilaista kootuissa ryhmissä jäi liian vähän aikaa.

"Lisäksi meiltä nuorilta pitäisi kysyä, mistä aiheista me haluamme keskustella", Marwan Mahtasam täydentää.

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.