lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MAAHANMUUTTAJAKESKUSTELU

Näyttelijä Jani Toivola: Olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi ihonvärini takia

Väliaikaisilla luvilla Suomessa olevien kokemukset järkyttivät

29.11.2006 0:00

pertti nisonen

Jani Toivola uskoo, että pystyy ymmärtämään maahanmuuttajien tuntemuksia omien kokemustensa pohjalta.

Jani Toivola uskoo, että pystyy ymmärtämään maahanmuuttajien tuntemuksia omien kokemustensa pohjalta.

 "Muutos Helsingissä näkyy minulle tilannekuvina", näyttelijä Jani Toivola miettii.

Hän kertoo havahtuneensa pääkaupungin kansainvälisyyteen hiljattain, kun käveli Kalliossa ja näki näyteikkunan läpi kuuden arabimiehen kokoontuneen parturiliikkeeseen vaihtamaan kuulumisia ja viettämään aikaansa.

"Tuntui, ettei nyt olla Helsingissä ollenkaan. Täällähän maahanmuuttajat eivät näy vielä katukuvassa samalla tavalla kuin vaikkapa Oslossa."

Toivolan mukaan kansainvälistyminen näkyy myös mediassa.

"Tiedotusvälineillä ja taiteella alkaa olla kasvava tarve käsitellä maahanmuuttajia. Se puolestaan näkyy minun työtilanteessani", Toivola naurahtaa.

Jani Toivola on toinen Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen maahanmuuttaja-aiheisen Uusia helsinkiläisiä – kaikki hyvin? -keskustelutilaisuuden juontajista. Tilaisuus järjestetään huomenna torstaina, ja toisena keskustelun vetäjänä toimii HS:n toimittaja Kaius Niemi.

Toivola itse ei tummasta ihonväristään huolimatta ole maahanmuuttaja, vaan syntyperäinen suomalainen. Hän on saanut nimensä ja kasvatuksensa suomalaiselta äidiltä. Ihon tumma pigmentti on muistutus kenialaisesta isästä.

Tumma ihonväri on tehnyt Toivolasta erilaisen suomalaisuuden puhemiehen. Suurelle yleisölle hän on varmasti tutuin ensi kevään Idols-laulukilpailun juontajana, mutta hän on aiemmin pohdiskellut identiteettiään suomalaisena Kansallisteatterin erilaisuutta käsittelevässä Sorsastaja-näytelmässä ja nauranut suomalaisuuden stereotypioille Ähläm Sähläm -sketsisarjassa.

"Tumman ihonvärin takia erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunne on minulle tuttu", Toivola sanoo. Hän arvelee voivansa siksi ymmärtää myös maahanmuuttajien tuntemuksia uudessa maassa.

Maahanmuuttajien suhteen Toivola sanookin olevansa välittäjä. Hänen oma identiteettinsä on jossain perinteisen, stereotyyppisen suomalaisuuden ja maahanmuuttajien muukalaisuuden välillä.

Elämä on kuitenkin helppoa Helsingin keskustassa, Toivola myöntää.

Viittakiven opistolla hän tutustui oleskelulupaa odottaviin 17–20-vuotiaisiin pakolaisnuoriin. Ilman perhettään Suomeen tulleet nuoret odottavat kohtaloaan väliaikaisella oleskeluluvalla, joka ei anna mahdollisuutta opiskeluun eikä työntekoon.

"Jotkut ovat odottaneet kaksi vuotta, mikä on tuon ikäiselle mielettömän pitkä aika olla tekemättä mitään!" Toivola puuskahtaa. "He elävät tilanteessa, jossa saattavat joutua karkotetuksi maasta jo seuraavalla viikolla, mutta samalla heidän pitäisi yrittää sopeutua Suomeen kaiken varalta."

Toivola koki hankalaksi joidenkin nuorten turhautumisen ja uhon. "Teki mieli sanoa, että älkää tehkö noin, tuosta on teille itsellenne haittaa."

Toisaalta kapinointi kuuluu itse kunkin nuoruuteen, Toivola miettii.

Mieleen jäi myös, että nuoret kutsuivat asuntolaansa nimellä camp, pakolaisleiri.

"Sitä ajattelee, että vastaanottokeskus on ihan eri juttu kuin pakolaisleiri. Heille se oli kuitenkin sama asia."

Teatteri on viemässä Jani Toivolan jatkamaan maahanmuuttaja-aiheiden pohdiskelua. Hän on yhdessä Amira Khalifan kanssa aloittamassa vuodenvaihteessa maahanmuuttajanuorten unelmia käsittelevän teatterityöpajan. Nuorten unelmien ja kokemusten pohjalta on tarkoitus kirjoittaa Suomea kiertävä näytelmä.

Toivola toivoo, että yksilöllisten unelmien ja epäonnistumisen pelon käsittelemisen kautta saadaan kurotettua maahanmuuttajailmiön yli ja kerrottua ihmisten omista ajatuksista yksilöinä.

"Nuoret ovat nuoria. Eivät he halua edustaa maahanmuuttajia vaan olla rauhassa ja elää omaa elämäänsä."

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.