12.10.2008 0:00
Taleban-taistelijoita itä-Afganistanissa helmikuussa 2007.
Maailma on paljon epävakaampi kuin ennen syyskuun iskuja 2001. Talebanit ovat palaamassa valtaan Afganistanissa ja al-Qaidan leireillä opetetaan eurooppalaisille itsemurhaiskujen tekniikkaa heidän omalla äidinkielellään.
Näin väittää maineikas pakistanilainen journalisti Ahmed Rashid. Hän nousi Yhdysvalloissa parrasvaloihin julkaistuaan ennen terrori-iskuja bestseller-teoksen Talebaneista.
Nyt hän kysyy: miksi Afganistanin jälleenrakentaminen epäonnistui? Entä miksi Pakistan osoittautui käenpoikaseksi?
Yhdysvallat epäonnistui Afganistanissa, koska se siirsi voimavaransa Irakiin. Afganistan jätettiin sivuraiteelle 3–4 vuodeksi. Se riitti talebaneille, jotka pystyivät kokoamaan rivinsä uudelleen.
Maatalouden kehittämiseen ei investoitu. Se oli toinen virhe. Samaan aikaan yli kaksi miljoonaa pakolaista palasi Afganistaniin. Viljelijöille jäi vain yksi vaihtoehto: laajentaa unikon viljelyä. Se ei vaatinut keinokastelua, eikä kemiallisia lannoitteita. Nyt maa tuottaa 93 prosenttia maailman heroiinista.
Kun huumetuotanto kattaa lähes puolet bruttokansantuotteesta, Afganistania pitäisi kai kutsua Narkostaniksi.
Huumerahat vaikuttivat merkittävästi vuoden 2005 parlamenttivaaleihin. Valituista kansanedustajista usealla kymmenellä oli suorat yhteydet huumebisnekseen.
Vaalit saivat muutenkin farssin piirteitä: yli puolet väestöstä ei edes tiennyt, että maassa pidettiin vaalit. Ja ne jotka tiesivät, eivät tienneet mitä parlamentti tarkoittaa.
Huumekaupan voitoista suuri osa menee talebanien taskuihin. Näin ne pystyvät maksamaan taistelijoilleen kaksi kertaa enemmän kuin valtio sotilailleen.
Kun Yhdysvallat keskittyi Irakiin, vastuu talebanien kukistamisesta jäi Pakistanille. Se oli kolmas virhe.
Pakistanin tiedustelupalvelu joutui kääntämään takkinsa nopeasti, sillä ennen se oli tukenut talebaneja. Järjestö omaksui kaksoisroolin: julkisesti se tuki länsimaita, mutta käytännössä jatkoi yhteistyötä talebanien kanssa.
Pakistanissa armeijan asema on kiistaton. Vääräleuat ovatkin todenneet, että tavallisesti valtioilla on oma armeijansa, mutta Pakistanissa armeijalla on oma valtio.
Rashid arvioi, että Yhdysvallat on avustanut seitsemän vuoden aikana Pakistania 11 miljardilla dollarilla. Tästä 80 prosenttia on mennyt suoraan armeijalle. Aseisiin on käytetty 7–8 miljardia. Mutta aseistus on sijoitettu etupäässä Intian rajalle, eikä suinkaan talebanien vastaiseen taisteluun.
Miksi Intian rajalle?
Rashidin mielestä Pakistanin politiikkaa ei voi ymmärtää ottamatta huomioon sen traumaattista suhdetta Intiaan. Nyt maat kilpailevat vaikutusvallasta Afganistanissa. Kabulista on tullut uusi Kashmir.
Yhdysvallat kohdensi osan avustaan koulujen kehitykseen, jotta ne pystyisivät kilpailemaan koraanikoulujen kanssa. Vuonna 2002 tähän annettiin 100 miljoonaa dollaria, mutta Pakistan sijoitti varat uusiin hävittäjiin.
Maan eliittiä koulutuksen kehittäminen ei ole kiinnostanut. Naisista yli 70 prosenttia on yhä lukutaidottomia. Eikä korkeamman koulutuksen tasossa ole kehumista. Vuosituhannen vaihteessa tohtoritutkinnon suoritti vuodessa vain 50 opiskelijaa.
Rashidin arvio opetuksen laadusta on tyly. "Oppilaita aivopestään hyväksymään jatkuva jännite Intian kanssa ja kasvava viha ei-islamilaisia vastaan."
Syyskuussa presidentiksi valittiin Benazir Bhutton leski Asif Ali Zardar. Se oli askel ojasta allikkoon. Zardaria on vaadittu vastaamaan rahanpesusyytöksiin Eurooppaan. Mies kieltäytyi hankkimalla psykiatreilta lausunnot, joiden mukaan hän kärsii dementiasta.
Pakistanissa onkin irvailtu, että ydinasevaltion johdossa istuu nyt dementikko, joka ei pysty muistamaan edes lastensa nimiä.
Rashidin perusteelliset analyysit Yhdysvaltojen ja Keski-Aasian nykyjohdon toimista ovat purevia ja ilmeisen osuvia.
Ainoastaan hänen ystävänsä presidentti Karzain rooli jää auki.
Ahmed Rashid: Descent into Chaos. The United States and the Failure of Nation Building in Pakistan, Afghanistan, and Central Asia. Viking. 484 s.
Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi