Bushin lähimiehen syyttelykirja aiheutti suuren porun USA:ssa

McClellan: Presidentti halusi suurmiesten joukkoon Lähi-idän muokkauspolitiikallaan

Washington. Historian surkeimman presidentin kruunua päähänsä koetteleva George W. Bush halusi olla suurmies. Amerikkalaisen supervallan voiman "juovuttamana" hän ajatteli, että jättäisi perinnöksi demokraattisen Lähi-idän.

Unelman piti käynnistyä Irakin sodasta, joka saataisiin aikaan Saddam Husseinin joukkotuhoaseiden uhkaa paisuttelevalla propagandalla. "Sota ei ollut tarpeellinen."

Yllä oleva kritiikki on jo haukotuttavan tuttua. Mutta harvoin, tai tähän mennessä ei koskaan, sellaista esittää kirjansa sivuilla Bushin lähipiiriin kuulunut, jo Texasin ajoilta periytyvä poliittinen apuri.

Siksi ei ole ihme, että tämän viikon suurimmasta poliittisesta mylläkästä Yhdysvalloissa on vastannut Scott McClellan, joka oli Valkoisen talon tiedottaja 2003–2006. Bush palkkasi hänet riveihinsä jo Texasin kuvernöörinä 1999, ja aiemmin häntä on pidetty ehdottomana Bush-lojalistina.

McClellanin What Happened eli Mitä tapahtui vuoti otteina julkisuuteen alkuviikosta ja nousi heti ostetuimmaksi kirjaksi, vaikka julkaisupäivän piti olla vasta maanantaina.

Valkoisen talon tukijoukot panivat heti tykit laulamaan McClellanin mustamaalaamiseksi, kun taas media kihisi innosta ja jonotti haastatteluja käännynnäiseltä.

Bushia inhoavan MSNBC-kanavan juontajan Keith Olbermannin torstaisessa haastattelussa McClellan vihjaisi jopa, että hän saattaa äänestää marraskuun vaaleissa demokraattien Barack Obamaa.

McClellan kertoi muun muassa tuskastuneensa siihen, kuinka hänelle valehdeltiin Irakin sodan tiedusteluun liittyneessä CIA-vuotojupakassa, johon oli syyllistynyt Bushin aivoiksi kutsuttu Karl Rove ja liuta muita hallituksen jäseniä.

McClellanin, 40, työtä taas oli mennä "tietämättään" valehtelemaan lehdistölle ja siten amerikkalaisille. Se oli raskasta idealistiseksi itseään kuvaavalle uskovaiselle miehelle.

Kirjoittaessaan Katrina-hirmumyrskyn hoitamisesta 2005, McClellan huokaisee avuttoman kysymyksen: "Kuinka me saatoimme kusta tämän niin pahasti?"

Hän luonnehtii Bushin johtamistapaa "enemmän vaistonvaraiseksi kuin syvään älylliseen debattiin pohjautuvaksi".

Bushin tukijoukkojen hyökkäyksissä McClellania syytettiin tuntemattomasta syystä katkeroituneeksi petturiksi, joka ei ollut vallan keskiössä ja joka yrittää rahastaa ennen kuin presidentin kausi loppuu. "Vaikuttaa vasemmistobloggaajan tekstiltä", sanoi Rove.

Republikaanien senaattori Bob Dole parjasi McClellania "surkeaksi otukseksi".

Oikeistossa ja vasemmistossa kysyttiin, miksi McClellan nyt heittää likapyykkinsä Bushin niskaan, kun ollessaan lähipiirin jäsen hän olisi voinut tehdä asioille jotain. Valkoisen talon mukaan hän ei virassa ollessaan valittanut mistään.

Liberaali bloggari Arianna Huffington totesi, että kyseessä on taas yksi kirja, jossa entinen bushilainen "pesee käsiään verestä ja lisää rahaa pankkitililleen".

McClellanin 343-sivuisen opuksen luettua on todettava, ettei miehellä kovin suurta lisättävää ole historiankirjoitukselle. Sen lisäksi hän ei tunnu olevan kovin varma siitä, mitä haluaisi sanoa: välillä sävy on kova ja analyyttinen, toisinaan epäröivä ja lässyttävä.

Kirjassa on myös hämmästyttävän lapsenomaisia ajatuskulkuja, kun ottaa huomioon kirjoittajan työhistorian.

"Tarpeettoman sodan käynnistäminen on paha virhe. Mutta kun mietin kaikkea, mitä Bushin aikana on tapahtunut, olen tullut siihen uskoon, että jopa perustavanlaatuisempi virhe tehtiin: käännyttiin pois vilpittömyydestä ja rehellisyydestä, kun noita piirteitä olisi eniten tarvittu."

McClellanin kirjassa jätetään täysin huomiotta Guantánamon vankileiri. Abu Ghraibin vankilaskandaalin hän mainitsee kerran. Äänessä siis on Valkoisen talon maineesta vastannut ja Bushin perintöä arvioiva henkilö.

Sen sijaan McClellan pakottaa lukijan tutustumaan hänen mainioon texasilaiseen isoisäänsä ja vielä mainiompaan texasilaiseen äitiinsä, ja heti kirjan ensimmäisellä sivulla.

Scott McClellan: What Happened. Inside the Bush White House and Washington's Culture of Deception. PublicAffairs.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi