Elää ja kuolla keskilännen pikkukaupungissa

Esseet tyhjenevältä maaseudulta kiinnostavat amerikkalaisia lukijoita

maailman kirjat

Amerikkalaiselle kirjailijalle Michael Perrylle, 42, ei ole Suomessa oikein vastinetta.

Perry syntyi keskilännen Wisconsinissa, pienessä New Auburnin kaupungissa, pikkutilalla jolla hänen vanhempansa kasvattivat lampaita ja maitokarjaa.

Hän opiskeli lähicollegessa sairaanhoitajaksi ja kierteli sitten maailmaa erilaisissa ruumiillisissa töissä kunnes sai 1989 myytyä ensimmäisen lehtikirjoituksensa.

Siitä urkeni ura amerikkalaisessa kulttuurissa niin tyypillisen (ja meillä melko vieraan) narratiivisen journalismin parissa. Yhdysvalloissa riittää markkinoita ja lukijoita pitkille, esseemäisille, persoonallisille ja sangen usein kaunokirjallisuutta hipoville lehtijutuille. Siis sellaisille, joita Ilkka Malmberg kirjoittaa HS:n Kuukausiliitteeseen.

Hänestä Perryn erottaa se, että tämä muutti 1995 takaisin maalle. Tänäkin päivänä Perry asuu kotikaupunkinsa Main Streetin varrella ja kirjoittaa kuvauksia "kylästään", niin kuin hän yhdentoista kadun New Auburnia kutsuu.

Niitä sitten julkaistaan Esquiren, Utne Readerin ja New York Timesin kaltaisissa kulttuurilehdissä. Perryn esseitä on ilmestynyt myös neljänä kokoelmana. Eniten New Auburnin elämästä kertoo Population: 485 (Asukasmäärä 485).

Myös Perryn nettisivuilla riittää kävijöitä.

Vaatimattomassa verkkopäiväkirjassaan hän kertoo arjestaan, jota luentokeikkojen lisäksi rikkovat sen kaltaiset matkat, jota kuvattiin alkuviikon merkinnässään. Perry vietti viikon Wyomingissa, auttelemassa sairaalaan joutuneen ystävänsä ranchilla kastelutöissä.

"Kun olen viikon lapioinut ja nostellut kiviä jääkylmästä vedestä, pehmeät kirjailijansormeni ovat rohtuneet ja haavoilla. Se muistuttaa mukavasti siitä, miten onnekas olen, kun saan istua suurimman osan ajastani kirjoituskoneen ääressä. Ystävänikin paranee. Kun hän pääsee kotiin, ruoho on jo vihreää."

Tällaisilla teksteillä on ilmeisesti Yhdysvalloissa nyt kysyntää - samanlaista kuin Ang Leen menestyselokuvalla Brokeback Mountain.

Perry voi kuitenkin olla suurta yleisöä vielä lähempänä. Harva amerikkalainen tuntee homocowboyn, mutta monella on vielä joku side maaseutuun, jolla tuotetaan pientilalla maitoa tai viljellään maissia, perunaa tai sinimailasta.

Kiinnostavasti Population: 485 -teoksen tarinat vievät hänet myös lähelle sellaisia suomalaiskirjailijoita kuin Heikki Turunen, Heli Laaksonen tai Eeva Heilala.

Perry on samanlainen maaseutuelämän tarkkailija ja sen perusarvojen intohimoinen puolustaja. Globalisaation ja yhteiskunnan rakennemuutokset kun ajavat Yhdysvalloissakin ihmisiä maalta lähiöihin, perinteisistä tuotantoammateista toisiaan palvelemaan.

Vielä parempi suomalaisverrokki on elokuvaohjaaja Veikko Aaltonen, jonka pitkä Maa-dokumentti (2001) tutustutti katsojat intiimisti moniin nykymaaseudun asukkaisiin. Niin tekee myös Perry, eikä hänenkään katseensa aina ole nostalgisen mairitteleva.

Maalla asuu paljon köyhiä ja onnettomia ihmisiä, Population: 485 kertoo. Niitä, jotka eivät ole muualle kyenneet. Jopa silkkaa roskaväkeä, white trash.

Yöllisillä lenkeillään kirjailija juoksee heidän talojensa ohi. Tuossa asui Herbie Gravunder, jolta vuosikymmenet kunnan kivimurskaamolla veivät kuulon. Silti hän jaksoi myös pitää maitokarjaa, takoa hevosenkenkiä ja ajaa koulubussia - ja hurjastella serkkunsa Delmarin kanssa ilmatyynyaluksella lähijärvillä.

Matka jatkuu ohi baptistikirkon, resuisten asuntovaunujen ja amishien naapuruston. New Auburnin amishit ovat Perryn mukaan jossain määrin luopuneet uskonnollisesta vakavuudestaan: kun kaikki moottorit on kielletty, heistä on tullut innokkaita rullaluistelijoita.

Lisäksi he heittelevät hevoskärryistään roskia maantielle!

Juoksulenkin kuvaus poukkoilee ajasta ja tasosta toiseen. Perry pitää lukijansa koko ajan tietoisena siitä, että autioituneella New Auburnilla on takanaan rikas menneisyys, vaurasta maataloutta ja teollisuutta vaikka muille jakaa.

Lisäksi ympärillä on koko muu maailma kulttuurihistorioineen. Kirjoittajan assosiaatiot lentelevät Freudista ja Durkheimista punkrockiin.

Eniten Perry viittailee toki omaan amerikkalaiseen perinteeseensä, josta ovat kummunneet niin kaunokirjallisuuden herkistyneet pikkukaupunkikuvaukset kuin Studs Terkelin haastattelukirjojen kaltaiset ihmisen työtä kunnioittavat dokumentit.

Niiden tapaan Perrykään ei ikinä pilkkaa ketään kuvaamistaan henkilöistä, ei edes roskaväkeä.

Kirjoittamisen lisäksi Perryn aikaa vie työ vapaapalokunnassa ja ensiapupalvelussa, joille valtio ja kunta ovat lähiseudun hälytystehtävät delegoineet.

Tarinat niistä vievät likelle Wisconsinin maaseudun ongelmia, jotka kuulostavat tutuilta. New Auburnin asukkaat ajavat humalassa kuin hullut, tappelevat ja ammuskelevat, ja muovipäällysteiset asuntovaunut syttyvät turhan herkästi tuleen.

Kun hakulaite piippaa keskellä yötä, Perry nousee ja lähtee liikkeelle.

Ikinä ei tiedä, mitä on edessä. Ehkä autosta kaarteessa ulos sinkoutunut, kahtia taittunut naapurinpoika. Ehkä satakiloinen nainen, joka on juuttunut vessaansa ammeen ja pytyn väliin ja oksentaa taukoamatta.

Ensiapumiehen näkökulmasta Amerikan maaseudullakin autot tappavat tehokkaimmin. Perry joutuu todistamaan myös kälynsä kuolemaa maantiellä.

Seuraavana päivänä hän paalittaa leskeksi jääneen veljensä niittämät heinät.

Tähän kuvaan mahtuu oikeastaan koko moderni maaseutu - missä tahansa maailmassa. Vanhaksipojaksi luultu mies sai vaimon ja menetti tämän. Elämä ja kuolema kohtaavat päivittäin, ja silti ulkotyöt on tehtävä.

Tietysti Perry käy läpi vielä hautajaisetkin, rituaalin joka yhdistää kyläläisiä liiman lailla. Maan alla esi-isät, veli, sisar. Maan päällä äiti, isä, naapurit ja muut kylänmiehet.

Michael Perry: Population: 485. Meeting Your Neighbors One Siren at a Time. Perennial. 234 s.

Michael Perryn nettipäiväkirja verkkosivuilla www.sneezingcow.com. Häneltä ilmestyy syksyllä uusi teos Truck: A Love Story, joka kertoo vuoden 1951 International-kuorma-auton kunnostuksesta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi