Grass joutui toimimaan itse skandaalin kätilönä

Uutinen kirjailijan SS-taustasta jäi huomaamatta 550 kriitikolta

maailman kirjat

Berliini. Tätä Günter Grass ei osannut odottaa.

Saksan kirjallisuuden keulakuva ei kaihda konflikteja ja osaa itse provosoida niitä. Mutta kun maan omanatuntona pidetty nobelisti kertoi Frankfurter Allgemeine -lehden haastattelussa kuuluneensa 17-vuotiaana Waffen-SS -joukkoihin sodan lopulla, uutinen sai Saksan kuohumaan. Median reaktiot lainehtivat hämmästyksestä epäuskoon, ivasta vahingoniloon, ja se puhuu vuosikymmenien kirjallisuusskandaalista.

Kun on kyse älymystön moraalis-poliittisesta käyttäytymisestä, Saksassa kaikki ovat äänessä. Jopa liittokansleri Angela Merkel näki asiakseen nuhdella Grassia. Vain kirjallisuuskriitikko Marcel Reich-Ranicki, joka 1995 repi Spiegel-lehden kansikuvassa Grassin romaanin Avarammille aloille, on vaiennut mielenosoituksellisesti. Reich-Ranicki oli itsekin median hampaissa, kun hänen aiemmat yhteytensä Puolan kommunistiseen turvallisuuspalveluun taannoin paljastuivat.

Grassin kustantaja Gerhard Steidl hämmästeli Die Welt -lehdessä "naiiviuttaan" kannattaessaan haastattelun antamista Frankfurter Allgemeinelle. Sillä monet kysyvät nyt, olisiko Grassin omaelämäkerrallinen teos Beim Häuten der Zwiebel (Sipulia kuoriessa) saanut yksin aikaan samanlaisen kohun.

Kun skandaali syntyi, jo noin 550 toimittajalla oli Grassin uusi kirja kädessään, toteaa Cristof Siemes Die Zeitissa. Joko he eivät vielä olleet lukeneet kirjaa sivulle 126, jossa kerrotaan Grassin ensimmäisestä marssikäskystä Waffen-SS-joukoissa, tai lauseen merkitys oli jäänyt heiltä huomaamatta. Siemesin mielestä "varsinainen sensaatio on se, että näin pienestä voi syntyä niin suuri kohu".

Kirja ilmestyi etuajassa ja nousi heti bestseller-listalle. 150000 kappaleen ensimmäinen painos myytiin kahdessa viikossa.

Grass ei ole koskaan kieltänyt olleensa Kolmannen valtakunnan ideologian sokaisema. Mutta kirjailija Juli Zeh'n mukaan Grassin olisi kokeneena kirjailijana pitänyt antaa kirjan puhua puolestaan. Nyt sitä luetaan haastattelun herättämän skandaalin varjossa.

Kirjan alku sijoittuu sodan alkuun vuoteen 1939, kun 12-vuotiaan Grassin lapsuus päättyy. Kirja päättyy vuoteen 1959, kun Peltirumpu ilmestyi ja kirjailijan matka maailmanmaineeseen alkoi.

Kirjassa kerrotaan elämästä Danzigissa. Ihmisiä katosi, mutta heistä vaiettiin. Keskenkasvuinen Günter marssi natsien nuorisojärjestön riveissä ja uskoi loppuun asti. Pelkäämään hän oppi sodan loppuvaiheessa vapaaehtoisena Waffen-SS:n panssarisotilaana.

Sodanjälkeisenä vuosina" ei katsottu taaksepäin", podettiin elämännälkää ja nautittiin vapaudesta. Grass aloitti taideopinnot ja myöhemmin taiteilijasta tuli myös kirjailija.

Monen arvostelijan mielestä moralisti Grass on pantu viralta, mutta kirjailijana hän säilyttää paikkansa. Frankfurter Allgemeinen arvostelijan Hubert Spiegelin mielestä Beim Häuten der Zwiebel on parasta mitä Grass on kirjoittanut ns. Danzigin trilogian ( Peltirumpu, Kissa ja hiiri, Koiranvuosia) jälkeen.

Kirjailijalle pelkkää kiitosta jakaa myös Fritz J. Raddatz Die Zeitissa. Hänen mielestään Grass ei kaunistele sitä, että "tuli sokeaksi alati kasvavalle vääryydelle", mutta ei myöskään vastaa kirjassaan siihen, miten se oli mahdollista.

Vertauskuvia harrastava Grass tarkastelee elämäänsä sipulin avulla. Kerros kerrokselta menneisyys kuoritaan esiin. Joidenkin arvostelijoiden mielestä kuva toimii hyvin: työ tuo silmiin kyyneleitä ja haittaa joskus näköä. Süddeutsche Zeitungin arvostelijan Ijoma Mangoldin mielestä Grass taas haluaa sanoa vertauksellaan: "Katsokaa kuinka kyynelehdin."

Grassin vaikeneminen ei kohun jälkeen enää ihmetytä. Monet ovat silti pahoitelleet, että juuri Grass, joka aina korosti menneisyyden selvittämisen tärkeyttä, vaikeni omalla kohdallaan. Itävallan television haastattelussa Grass myönsi, ettei hänellä ole yksiselitteistä vastausta, eikä hän halua puolustella vaikenemistaan.

Historioitsija Hans Mommsen pitää "miksi vasta nyt" -kohua tekopyhänä - niin monissa saksalaisperheissä menneisyydestä on vaiettu.

Nuoren polven kirjailijoiden Eva Menassen ja Michael Kumpfmüllerin hätähuuto Süddeutsche Zeitungissa uhkaa hukkua yleiseen kohuun. "Ei enää tunnustuksia", kirjailijat vetoavat. He kirjoittavat saaneensa tarpeekseen "vanhojen saksalaisintellektuellien luokkakokouksista", joissa tunnetaan vain yksi aihe: "Hitler ja minä". Näiltä itsetutkiskeluilta ei nuorille jää tilaa.

Menassen ja Kumpfmüllerin mielestä on häpeä, että saksalaisissa tiedotusvälineissä käsiteltiin kolmessa päivässä enemmän Grassin tapausta kuin 33 päivässä Israelin hyökkäystä Libanoniin.

Vain yksi Grassiin liittyvä aihe on jäänyt käsittelemättä: miten ensi vuonna juhlitaan 80 vuotta täyttävää nobelistia.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi