Hélène Berr on kuin Anne Frank

Opiskelijan rakkaus vaihtui keskitysleirin kauhuun

Pariisi. Tammikuussa Ranskan kirjakauppoihin ilmestyi teos, jota maan lehdistö on pitänyt merkittävänä kustannustapahtumana. Miehitetyssä Pariisissa eläneen ja natsien keskitysleirissä kuolleen Hélène Berrin vasta julkaistu päiväkirja Journal on "ainutlaatuinen dokumentti ja kirjallinen työ" (Libération), joka "pitäisi saattaa kaikkien tietoisuuteen" (Le Figaro).

Berrin tekstiä on verrattu saksalaishollantilaisen Anne Frankin (1929–45) päiväkirjaan. Molemmat aloittivat päiväkirjansa vuonna 1942 ja kuolivat Bergen-Belsenin keskitysleirissä Saksassa vuonna 1945.

Berr oli kohtalosisartaan kahdeksan vuotta vanhempi. Hän syntyi Pariisissa vuonna 1921 juutalaisen insinöörijohtajan kulttuuriperheeseen. Hänen päiväkirjansa alkaa huhtikuussa 1942, jolloin Sorbonnen yliopistossa englantia opiskellut ja kotona klassista musiikkia viululla soittanut nuori nainen tapaa tulevan sulhasensa Jean Morawieckin.

Päiväkirjan alku on viattoman oloista ja riemukastakin luonto- ja tunnekuvasta. Pian sen rinnalla alkaa kulkea kasvava huoli natsimiehityksestä ja lähestyvästä tuhosta.

Berr havahtui vainojen todellisuuteen kuultuaan kesäkuussa 1942 äidiltään uutisen, että kaikkien juutalaisten on merkittävä itsensä keltaisella tähdellä. Isän pidätys avasi sulhasensa ja kirjallisuuden lumoissa eläneen Berrin silmät arkeen hiipineelle kauhulle.

Berrin isä oli pidätetty, koska hän ei ollut kiinnittänyt keltaista tähteä takkiinsa asianmukaisesti. Berr kirjoittaa, että "he eivät anna kaikkien nauttia valosta ja vedestä."

Päiväkirjan vuosina Ranskasta karkotettiin yli 70 000 juutalaista keskitysleireihin Itä-Eurooppaan. Kiihtyvistä vainoista ja lähipiirin varoituksista huolimatta Berr ei pitänyt matalaa profiilia saati paennut. Hän liittyi vapaaehtoistyöläisenä Ugif-järjestöön, jonka kautta hän huolehti keskitysleireihin karkotettujen vanhempien lapsista.

Berr sai tietoa vainoista karkotusten hajottamilta perheiltä, ja tallensi tapahtumat päiväkirjaansa. Kasvavan huolen ja pelon välissä Berr kertoo pariisilaiskatujen ja lukemiensa romaanien yksityiskohdista, jotka muistuttivat miehitystä edeltäneistä ajoista.

Berr kuitenkin tallentaa havainnollisesti myös todistamansa kauhut: "Mietin tänään metrossa, moniko ihminen kertoo hirvittävistä kärsimyksistä kahdenkymmenen vuoden iässä, jolloin kuuluisi alkaa vastaanottaa elämän kauneutta ja luottaa toisiin ihmisiin."

Berr kirjoitti päiväkirjaa ensin sulhaselleen: "Haluan että [tämä päiväkirja] annetaan Jeanille, jos en ole itse täällä hänen palatessaan [Ranskan vapautusjoukoista]. En halua kadota ilman, että hän tietää minusta kaiken, tai ainakin osan."

Vuonna 1943 Berrin päiväkirjassa on yhdeksän kuukauden dramaattinen tauko, jonka jälkeen Berr jatkaa:

"Minun täytyy kirjoittaa voidakseni myöhemmin näyttää ihmisille, minkälainen tämä aikakausi on ollut. Tiedän että monilla olisi suurempia opetuksia annettavana ja kauheampia tekoja paljastettavana. Ajattelen kaikkia karkotettuja ja vankiloissa lojuvia ihmisiä."

Maaliskuussa 1944 Berr ja hänen vanhempansa pidätettiin ja kuljetettiin Drancyn kautta Auschwitziin. Perheen taloudenhoitaja säilytti päiväkirjan alkuperäisen käsikirjoituksen, jonka Hélènen veli toimitti sisarensa toiveen mukaisesti Jean Morawieckille.

Sukulaisille jäi päiväkirjasta kopioita, jotka he pitivät salassa. Vasta kuusikymmentä vuotta myöhemmin alkuperäinen käsikirjoitus pääsi esille Pariisin Shoah-museoon, joka on muistomerkki juutalaisten tuhoamisen uhreille.

Museoyleisön osoittama kiinnostus ja Berrin sisarentytär Mariette Job saivat perikunnan viimein suostumaan päiväkirjan julkaisemiseen kirjana. Teos ilmestyi tammikuun alussa Patrick Modianon esipuheella varustettuna.

Job ja Modiano esitelmöivät Berrin päiväkirjasta Le Mémorial de la Shoah -museossa Pariisissa 7. helmikuuta.

Päiväkirja loppuu helmikuun 15. päivänä 1944 eli muutamaa viikkoa ennen perheen karkotusta Auschwitziin. Berrin viimeiseksi jääneen sivun viimeinen sitaatti on englantilaispuolalaisen Joseph Conradin romaanista Pimeyden sydän: "Kauhua, kauhua, kauhua."

Päiväkirjan tekijä Berr siirrettiin Auschwitzista Belsenin keskitysleiriin, missä hän kuoli huhtikuussa 1945, todistajanlausuntojen mukaan joko lavantaudin tai väkivallan väsyttämänä.

Joitakin päiviä myöhemmin liittoutuneiden sotilaat vapauttivat leirin.

Hélène Berr: Journal. Tallandier. 32 e.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi