lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MAAILMAN KIRJAT

Historian sotamies

28.1.2007 0:00

Kirjeenvaihtaja Robert Fisk Pakistanin Quettassa joulukuussa 2001.

Kirjeenvaihtaja Robert Fisk Pakistanin Quettassa joulukuussa 2001.

Englantilainen Robert Fisk on ehkä maailman tunnetuin sotakirjeenvaihtaja. Itse hän ei nimityksestä pidä. Se haiskahtaa väärältä romantiikalta. Sodassa on kysymys kuolemasta ja kärsimyksestä.

"Lähi-idän kirjeenvaihtaja on tavallaan säädytön ammatti . . . Jos haluaisin lähteä, voisin vain pakata tavarani ja lentää kotiin bisnesluokassa, samppanjalasi kädessä."

Miehityksen alla elävät ihmiset eivät sitä voi tehdä.

Fisk on asunut Lähi-idässä, Beirutissa, 30 vuotta ja nähnyt läheltä sodat, vainot ja väkivaltaisuudet, raportoiden niistä ensin The Timesille ja sitten The Independentille.

Hän näki Afganistanissa neuvostoliittolaisten miehittäjien tulon, hän oli eturintamalla Iranissa, kun Irak hyökkäsi, hän näki Israelin invaasion Libanoniin ja sen siirtomaasodan miehitetyllä Länsirannalla ja Gazan kaistalla, hän oli Algeriassa, kun armeija aloitti sodan islamisteja vastaan.

Hän oli Kuwaitissa, kun Saddam Husseinin armeija karkotettiin, ja YK:n yleiskokouksessa, kun George W. Bush puhui Saddamin olemattomista joukkotuhoaseista. Hän haastatteli Afganistanin vuorilla Osama bin Ladenia ja kuuli tämän ensimmäisen kerran uhkaavan suoraan Yhdysvaltoja.

Hän matkusti viimeisellä lennolla Bagdadiin Yhdysvaltain hyökkäyksen edellä, kun kollegat pakenivat päinvastaiseen suuntaan, ja näki, miten "vapautus" nopeasti muuttui raa'aksi miehitykseksi.

Näkemänsä ja kokemansa Fisk kirjoitti uudelleen kertomukseksi siitä, miten länsi – Yhdysvallat ja Britannia – valtasi Lähi-idän. The Great War for Civilisation ei ole vain 1 300 sivua loistavaa reportaasia ja puistattavia silminnäkijäkuvauksia.

Fisk sitoo tapahtumat historialliseen taustaansa, jotta lukija ymmärtäisi nykyistä Lähi-itää. Ja monesti hän näkee pitkälle tulevaisuuteen.

Fiskin kertomus alkaa ensimmäisestä maailmansodasta. Voittajat lupasivat arabeille itsenäisyyden ja juutalaisille kansallisen kodin Palestiinaan, ja niin miljoonat arabit ja juutalaiset tuomittiin elämään sen petoksen seurausten kanssa, Fisk kirjoittaa.

Petos ja valhe ovat sanoja, jotka toistuvat, kun Fisk kertoo lännen politiikan seurauksista Lähi-idässä. Hän muistuttaa, että Saddam Hussein oli 12 vuotta lännen paras ystävä alueella, pato Iranista vyöryvää islamia vastaan, liittolainen, jolle myytiin aseita, muun muassa materiaalia kemiallisten aseiden valmistamiseen, ja sitten 12 vuotta pahin vihollinen.

Yhdysvaltain, Britannian ja Israelin lisäksi Fisk sättii arabihallitukset, jotka vaikenivat, kun Saddam surmasi iranilaisia sotilaita ja kurdisiviilejä kaasulla, ja kun satoja tuhansia irakilaisia lapsia kuoli YK:n sanktioiden takia.

Journalistina Fisk haluaa olla yksi "historioitsijoiden pikku armeijasta, joka kirjoittaa historiaa tykin piipun vieressä". Toisaalla hän siteeraa arvostamaansa israelilaista kollegaa Amira Hassia, joka pitää journalistin tärkeimpänä tehtävänä "vallanpitäjien haastamista", varsinkin silloin, kun nämä ovat viemässä kansalaisia sotaan.

Fisk on purevan ivallinen niitä kollegojaan kohtaan, jotka matkustavat armeijoiden mukana, suurlähetystöjensä avustamina, sensuroituina ja paimennettuina.

Fisk on rohkea, ei vain siksi, että hän on monesti laittanut henkensä peliin, vaan myös siksi, että hän uskaltaa kysyä tärkeitä kysymyksiä.

Yksi sellainen kysymys oli "miksi", heti syyskuun 11. päivän iskujen tapahduttua. Hän kysyi, miksi ne tehtiin, ja ennusti, että pian sellaiset kysely-yritykset tukahdutetaan. Hän ei kiistänyt, että syylliset olivat arabeja, mutta liitti rikokset Yhdysvaltain kunniattomaan politiikkaan Lähi-idässä.

Sitä ei olisi saanut sanoa. Fisk, joka Israelin politiikkaa arvostelevien kirjoitustensa takia oli jo aiemmin leimattu antisemitistiksi, julistettiin terrorismin tukijaksi, antiamerikkalaiseksi ja fasistiksi.

Opetus oli, että jos journalisti haluaa elää rauhassa, hänen tulee pysyä rivissä, lakata arvostelemasta Israelia tai Yhdysvaltoja.

Asuin muutaman vuoden Fiskin naapurina Beirutissa Libanonin sisällissodan aikana ja Israelin miehittäessä Beirutia. Tiedän, ettei hän alistu kumpaankaan.


Robert Fisk: The Great War for Civilisation: The Conquest of the Middle East. Fourth Estate. 1 366 s.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.