Hyvä arkkitehti ei tallaa muiden varpaille

New Yorkin Grand Central -juna-aseman upeuden tajuaa parhaiten keskellä sen järjestäytynyttä kiirettä, ja Chartresin katedraalin monumentaalisuus vaikuttaa syvimmin silloin kun kävelee sen sisään. Mutta jos haluaa ymmärtää arkkitehtuuria ja sen vaikutusta jokapäiväiseen elämään laajemmin, kannattaa tutustua aikakauslehti New Yorkerin kriitikon Paul Goldbergerin kirjaan Why Architecture Matters.

Goldbergerin teos on helppolukuinen kiertomatka maailman parhaisiin rakennuskohteisiin. Vaikka kirjan pääpaino on yhdysvaltalaisessa rakennusperinnössä, jota Goldberger esittelee upeiden rakennusten ja hienojen kaupunkimaisemien avulla, hän haastaa lukijan kiinnittämään huomiota rakennuksiin missä tahansa liikkuukin.

Viime vuosina arkkitehtuuri on nostanut profiiliaan kaikkialla, mutta usein se on tapahtunut mauttomiksi ja kohtuuttomiksi haukuttujen projektien myötä. Goldberger sen sijaan tutkii rakennustaiteen kaarta hyväntuulisesti.

Hänen intohimonsa on urbaani maisema, kaupunkiin sisäänrakentunut inhimillisen vuorovaikutuksen näyttämö. Kirja palaa toistamiseen näkemykseen rakennustaiteesta kontekstisidonnaisena taiteenlajina, jonka korkein saavutus on kokonaisuus, eikä irrallaan ympäristöstään leijuva rakennus.

Goldberger onnistuu tukemaan näkemystään esittelemällä vapautuneesti rakennushistoriaa, arkkitehtuurin kritiikkiä, lapsuuden muistoja ja New Yorkin arkea. Pulitzer-palkitulta veteraanilta sellaista saa odottaakin.

Goldberger muistuttaa, ettei rakennusperintö ole nerouden tuote vaan yhteinen projekti. Hyvät arkkitehdit, hän väittää, "yrittävät olla tallaamatta muiden varpaille".

Goldberger ei tarkoita, että kaupunkimaiseman tulisi koostua monotonisesta keskinkertaisuudesta. Eri osapuolten tulee vain kunnioittaa toinen toisiaan ja tuntea taustan ja etualan välinen ero.

Epäonnistumisen esimerkiksi Goldberger tarjoaa Pekingin. Kohinalla kasvavan kaupungin näyttävät projektit ja tähtiarkkitehtien rakennukset ovat tuottaneet vain mitäänsanomatonta sekamelskaa.

Eero Saarinen mainitaan kirjassa usein hyvänä esimerkkinä. Hän oli näyttävän ja mielikuvituksellisen arkkitehtuurin pioneeri Yhdysvalloissa, juuri Saarisen ansiona – tai syynä – moni pitää ns. wau-arkkitehtuurin nousua.

Saarisen John F. Kennedy -lentokentälle suunnittelema kurvikas TWA-terminaali oli kuitenkin sekä tarkoituksenmukainen että aistillisen mukava – ja sitä paitsi parhaan barokkiajan rakennustaiteen suora perillinen, väittää Goldberger.

Arkkitehtuurin käyttöön maamerkkinä voi olla aihettakin. Goldberger ihailee esimerkiksi Frank Gehryn Bilbaon Guggenheim Museota, joka sai päättäjät ympäri maailmaa matkimaan "Bilbao-ilmiötä" kotikaupungeissaan.

Gehry halusi toki rakennuksensa erottuvan joukosta, mutta Goldberger arvioi onnistuneen lopputuloksen perustuvan siihen, että Gehry arvosti ympäröivää kontekstia.

Kierrettyään maailman arkkitehtuurin parhaimmiston ja muisteltuaan lapsuutensa katuja, Goldberger päätyy tummiin sävyihin. Rakennustaidetta leimaa nyt lähiöelämän arvomaailma, joka välttää urbaaneja kohtaamisia ja kaihtaa yllättäviä elämyksiä.

Kun yksityisyys ja turvallisuus korostuvat liikaa, kaupunkirakenteen perusta, katu, menettää sivistävän merkityksensä. Urbaania politiikkaa ohjaa toisaalta paikallisuutta hälventävä teknologia ja toisaalta turismi, jolloin arkkitehtuurin rooliksi jää vain tuottaa turvallista hauskuutta ja jännitystä.

Kirjoittaja on Lontoossa asuva antropologi, kirjoittaja ja kaupunkitutkija.

Paul Goldberger: Why Architecture Matters. Yale University Press. 304 s.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi