3.8.2008 0:00
Christopher Hitchens tunnetaan ilkeäsanaisena kirjoittajana.
Uskonnoissa ei ole mitään hyvää. Kaikista surkeimpia uskontoja ovat monoteistiset kristinusko, islam ja juutalaisuus. Niiden jumala on kaikkivaltias salakuuntelija ja massamurhaaja, jonka moraalisesta kelvottomuudesta ei ole epäilystäkään, ja jonka olemassaolonkin kanssa on niin ja näin.
Uskonto myrkyttää kaiken.
Tällaisia ajatuskulkuja löytyy Christopher Hitchensiltä (s. 1949), englantilais-amerikkalaiselta toimittajalta. Hänen kokoamansa ja toimittamansa The Portable Atheist sisältää 47 kirjoitusta, jossa Aabrahamin perillisten innovoimat uskonnot ammutaan alas loogisin, tiedollisin ja moraalisin perustein.
Hitchens tunnetaan ilkeäsanaisena kirjoittajana, jonka kynästä ovat saaneet osansa niin Äiti Teresa kuin Bill Clintonkin, ja jonka viime vuonna ilmestynyt God is not Great: Why Religion Poisons Everything on viime vuoden myydyimpiä kirjoja Yhdysvalloissa.
Hitchens on poleemikko ja tiukka valistusfilosofian ystävä, jonka vasemmistolaismenneisyys ei ole estänyt häntä kannattamasta esimerkiksi Bushin Irakin sotaa tai veljeilemästä uusliberaali Paul Wolfowitzin kanssa, ja jonka juomat viinamäärät ylittävät terveysnormit.
Hitchens ottaa jumalauskonnon tosissaan, koska sadat miljoonat uskovaiset ympäri maailman ottavat sen tosissaan. Koska uskonto on fundamentalistisessa muodossaan kuolemanvaarallista, sitä vastaan pitää taistella.
Laimeassa muodossaan – esimerkiksi kädenlämpöisessä luterilaisuudessa – se ei ehkä ole kovin vaarallista, mutta ärsyttävää perustelujensa puolinaisuudessa ja joka suuntaan ulottuvassa älyllisessä epärehellisyydessään kyllä.
The Portable Atheistissa kirjoittavat kuitenkin muut kuin Hitchens: muiden muassa David Hume, Albert Einstein, Lucretius, Mark Twain, Karl Marx, Bertrand Russell, Carl Sagan, Steven Weinberg, Ayaan Hirsi Ali, Salman Rushdie, Richard Dawkins ja myös Joseph Conrad.
Kuten Hitchens esipuheessaan huomauttaa, ateismia puoltavissa argumenteissa keskitytään joko kieltämään Jumalan olemassaolo tai sitten niissä arvioidaan jumalauskon moraalisia ja sosiaalisia seurauksia.
Yleensä ateistit tyytyvät näyttämään, että Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa ja siirtävät todistustaakan uskoville. Esimerkiksi arkkiateisti Richard Dawkinsin kanta on se, että koko ajan vahvistuva luonnontieteellinen todistusaineisto riittää osoittamaan, että Jumalaa ei mitä todennäköisimmin ole olemassa, mutta varmuutta olemattomuudesta ei ole.
Yksi kirjoittajista, Victor Stenger, menee Dawkinsia pidemmälle. Stengerin mukaan luonnontieteellinen todistusaineisto riittää jo nyt osoittamaan, että Jumalaa ei ole olemassa. Vanhaan Jumalan olemassaoloa toivovaan tai olettavaan kysymykseen "miksi ennemmin jotakin kuin ei mitään?" Stengerin nykyfysiikan tulkintaan perustuva vastaus kuuluu:
"Lyhyesti, asioiden luonnollinen tila on ennemmin jotakin kuin ei mitään. Tyhjä maailmankaikkeus vaatii yliluonnollisen väliintulon, ei täysinäinen."
Jumalauskoa puoltavat esittävät joskus, että vain Jumalan olemassaolon olettaminen takaa moraalisen järjestyksen: jos Jumalaa ei ole olemassa, kaikki on sallittua.
Elisabeth Anderson osoittaa kirjoituksessaan, että asia on päinvastoin. Koska Raamatun ilmoitus on ristiriitainen, siihen vetoaminen on turhaa perusteltaessa moraalisia kannanottoja. Pikemminkin käytämme Raamatusta riippumatonta moraalisäännöstöä kertomaan, mikä Raamatussa on moraalista, mikä ei.
Ayaan Hirsi Alin omakohtaisiin kokemukseen perustuva kirjoitus uskosta luopumisen ilosta kertoo korutonta kieltään uskonnon "eettisyydestä": "Koko elämäni olin halunnut olla klaanini hyvä tytär, joka oli oppinut alistumaan Jumalalle – mikä käytännössä merkitsi veljeni, isäni ja myöhemmin aviomieheni valtaa."
Kun isä määräsi tyttärensä menemään naimisiin täydellisen ventovieraan kanssa, Ayaan Hirsi Ali karkasi Eurooppaan, jossa hän kasvoi pikkuhiljaa ateistiksi. Islamilaisten fundamentalistien silmätikuksi joutuneen Ayaan Hirsi Alin karkumatka jatkuu.
The Portable Atheist. Toim. Christopher Hitchens. Essential Readings for the Non-Believer. Da Capo Press. 499 s.
Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi