Israelin pitäisi tunnustaa olevansa osa Lähi-idän kulttuuripiiriä

Rachel Shabi kirjoittaa, mitä on olla arabi ja juutalainen

Moskovan euroviisuissa juutalainen ja palestiinalainen laulaja edustivat yhdessä Israelia. Esityksen symbolista merkitystä ei pidä vähätellä, mutta asetelma voi vahvistaa yleistä väärinkäsitystä Lähi-idästä.

Israel ei ole jakautunut yksinkertaisesti "eurooppalaisiin" juutalaisiin ja "itämaisiin" arabeihin. Israelin juutalaisesta väestöstä noin puolet on lähtöisin arabi- tai muslimimaista.

Yksi heistä on Rachel Shabi, joka kertoo tuoreessa kirjassaan Not the Enemy: Israel's Jews from Arab Lands kulttuuriseen ja poliittiseen hämärään jääneestä juutalaisesta kansanosasta.

Nämä ihmiset tai heidän perheensä ovat tulleet 1948 perustettuun juutalaisvaltioon Algeriasta, Egyptistä, Irakista, Iranista, Jemenistä, Libanonista, Marokosta, Syyriasta, Tunisiasta ja Turkista. Shabin juutalaiset vanhemmat muuttivat Irakista Israeliin 1950-luvun alussa, ja sieltä Englantiin.

Shabi on arabi ja juutalainen.

Euroopasta tulleet israelilaiset tunnetaan nimellä ashkenazi. Shabin mukaan he ovat muodostaneet Israelin poliittista ja kulttuurista valtaa käyttävän eliitin juutalaisvaltion perustamisesta lähtien. Mizrahi-nimellä tunnetut juutalaisyhteisöt ovat jääneet heidän valtansa ja syrjintänsä varjoon.

Shabi valottaa Israelin mizrahi-yhteisöjen perinteitä ja kokemuksia elävän elämän esimerkkien kautta.

Vallastaan huolimatta länsimainen ashkenazi-väestö kasvoi itämaisen mizrahi-väestön mittaluokkaan vasta hiljattain, kun Israeliin alkoi virrata juutalaisia Itä-Euroopasta kommunismin romahdettua.

Mutta kun lasketaan yhteen Israelin arabijuutalaiset ja Israelin kansalaisina elävät palestiinalaiset, "eurooppalaisuus" ja "länsimaalaisuus" jäävät juutalaisvaltiossa vähemmistöominaisuuksiksi.

Shabin mukaan poliittisten ja kulttuuristen konfliktien ratkaisemista voisikin edistää, jos Israel tunnustaisi ja hyväksyisi olevansa olennaisesti osa Lähi-itää ja sen kulttuuripiiriä.

Shabi esittelee kirjassaan mizrahi-kulttuurin perinteitä ja rikkauksia, mutta aina hän ei itsekään ole osannut olla ylpeä etnisestä ja kulttuurisesta taustastaan. Shabi kasvoi aikuiseksi Englannissa, missä hän vähätteli etniskulttuurista taustaansa mukautuakseen valtaväestöön.

Vasta vuosia myöhemmin hän kiinnostui vanhempiensa kulttuurista ja sen monimuotoisuudesta.

Nykyään Tel Avivissa asuvan Shabin mukaan Israelin mizrahi-juutalaiset näkevät yhä ja mielellään yhteisiä kulttuuritekijöitä, jotka he jakavat palestiinalaisten kanssa. Siitä huolimatta, että Gazan puolelta ammutaan raketteja heidän kotikaupunkiinsa.

Kirjansa julkaisun jälkeen Shabi on jatkanut kirjoittamista Israelin kansanryhmistä brittiläisissä laatulehdissä. Hänen kirjansa oli mennyt painoon ennen Israelin tammikuussa tekemää hyökkäystä Gazaan. Palestiinalaisuhrien määräksi on arvioitu 1 300. Heistä valtaosa oli siviilejä, aikuisia ja lapsia.

Shabin kirja julkaistiin alun perin Yhdysvalloissa provokatorisella nimellä We Look Like the Enemy (Näytämme viholliselta), joka antaa harhaanjohtavan kuvan teoksen sisällöstä. Shabi ei pidä ei-juutalaisia arabeja vihollisina, vaan pyrkii edistämään kansanryhmien välistä vuoropuhelua.

Shabi muistuttaa lukijoitaan historiasta, josta on hänen mukaansa syytä ottaa paitsi opikseen myös mallia. Hänen haastattelemansa vanhemmat israelilaiset muistavat aikoja, jolloin arabit ja juutalaiset olivat toistensa kulttuureista kiinnostuneita naapureita ja kauppakumppaneita.

Shabi rohkenee käyttää Lähi-idän ihmisryhmien välisistä suhteista myös sanaa "ystävyys".

Rachel Shabi: Not the Enemy: Israel's Jews from Arab Lands. Yale University Press 2009. 27 e.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi