Juutalaiskirjallisuus palaa Venäjälle

MOSKOVA. Venäjän myydyimpien kirjojen listan kärjessä ei ole mikään tavanomainen rakkaustarina, vaan paksu, yli viisisataasivuinen romaani Daniel Stein perevodshik (Daniel Stein, kääntäjä), joka kertoo itäeurooppalaisten juutalaisten kohtaloista ja heidän elämästään tämän päivän Israelissa.

Kirjoittaja on meilläkin tunnettu Ljudmila Ulitskaja, joka voitti 2001 ensimmäisenä naisena arvostetun Venäjän Booker-palkinnon. Perestroikan aikana juuri hänen kirjoissaan henkilövalikoima laajeni käsittämään ryhmiä, joilla ei ollut sijaa neuvostokirjallisuudessa, heidän joukossaan olivat myös juutalaiset.

Juutalaisten paluu kirjallisuuteen on myös merkinnyt antisemitistisiä purkauksia, etenkin vulgaarikirjallisuudessa. Antisemitismi on edelleen voimissaan siitä huolimatta, että juutalaisten määrä on Venäjällä voimakkaasti laskenut. Kulttuurin alueella vaikuttaa kuitenkin siltä, että muukalaisviha on löytänyt toisia kohderyhmiä. Venäjänjuutalaiset kirjailijat elävät renessanssia samalla kun esimerkiksi venäläisen, georgialaissyntyisen kirjailijan Boris Akuninin (eli Grigori Tshartishvilin) kimppuun käydään ja hänestä on tehty tiedotusvälineissä persona non grata.

Kuudesta tämän vuoden Booker-finalistista kaksi asuu Israelissa: Dina Rubin ja Denis Sobolev. Palkinnon voitti tosin suursuosikki Olga Slavnikova kohutulla romaanillaan 2017, mutta molemmat maasta muuttaneet kirjailijat ovat saaneet osakseen paljon huomiota ja Rubinin romaani Kadun aurinkoisella puolella on nimetty myös toisten palkintojen voittajaehdokkaaksi.

Moskovan suurissa kirjakaupoissa on siis tapuleittain Ljudmila Ulitskajan romaania. Puolidokumentaarinen kirja kertoo merkillisestä ihmiskohtalosta: nuoresta puolalaisesta juutalaisesta, joka sodan aikana teki töitä saksalaisille, mutta myös vapautti kolmesataa juutalaista Mirin getosta kääntyäkseen sitten katolilaisuuteen ja muuttaakseen munkiksi israelilaiseen luostariin.

Miten tämä tiukka ja runsas romaani on onnistunut puolustamaan paikkaansa venäläisen populaarifiktion sankassa virrassa?

Se voi johtua siitä, että Ulitskaja on onnistunut saavuttamaan lukijoitten suosion sukukronikoillaan ja ihmissuhderomaaneillaan. Venäjällä myös kirjoitetaan nykyään historiaa, jossa ei enää puhuta yleisesti natsismin uhreista, vaan tunnustetaan toisen maailmansodan erityinen juutalainen tragedia – joka ulottui myös Venäjälle.

Moskovan mielenkiintoiset Non/fiction-kirjamessut, jotka painottavat laatukirjallisuutta ja nimestään huolimatta esittelevät myös kaunokirjallisuutta. Tänä vuonna teemana oli Israel, mutta venäjänjuutalainen kirjallisuus oli vähintään yhtä paljon esillä näyttelyissä, kirjailijatapaamisissa ja keskusteluissa.

"Me haluamme esitellä juutalaista kulttuuria venäläisille yleensä ja erityisesti venäjänjuutalaisille, jotka ovat olleet niin kauan erillään perinteestään", sanoi Juri Sorotshkin Eschkol-järjestöstä, joka oli järjestänyt useimmat tilaisuudet. Messuilla oli useita kustantamoita, jotka ovat erikoistuneet juutalaiseen historiaan ja kulttuuriin – jo kymmenen vuotta toimineesta Gescharimista Dom jevreshkoi knigiin, "Juutalaisen kirjan kustantamoon".

Myös muilta kustantamoilta löytyi kirjoja, joilla oli oma erityinen juutalainen teema, kuten Limbus Pressin julkaisemalla Aleksandr Melihovin surumielisellä romaanilla Krasnyi Sion (Punainen Siion), joka kertoo Stalinin Amur-joen rantamille pystyttämän autonomisen juutalaisen alueen epäonnistuneesta yrityksestä.

Tekst-kustantamo on puolestaan julkaissut novelliantologian juuri aloitetun Proosaa juutalaisesta elämästä -sarjan ensimmäisenä osana.

Suomellakin oli messuilla jotakin esiteltävää: Suomalaisen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen suositulla osastolla väki kerääntyi kauniin pienen kirjan ympärille. Daniel Katzin Kun isoisä Suomeen hiihti eli Kak moi pradedushka na lizhah pribezhal v Finlandiju on äskettäin käännetty venäjäksi.

Katzin kirjaa kommentoi erityisen innokkaasti sielunveli ja kirjailija Jevgeni Popov, joka itsekin kirjoittaa iloisen railakkaita tekstejä.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi