Kohta Thomas Mannin perhe tunnetaan enää neurooseistaan

Kirjailijan perheen surullinen saaga kiinnostaa vuodesta toiseen

berliini. "Miten erikoinen perhe olemmekaan! Meistä tullaan kirjoittamaan myöhemmin kirjoja", totesi kirjailija Thomas Mannin vanhin poika Klaus aikoinaan. Mutta tuskin hänkään osasi kuvitella, kuinka laajaa tämä kiinnostus on ja kuinka pitkään se kestää. Mannin perheestä on kirjoitettu lukemattomia teoksia, ja vuosien mittaan niissä on ryhdytty kaivamaan esiin myös perheen neurooseja.

Viimeksi perheen tarinaa on kertonut Thomas Mannin kuopuksen Michael Mannin poika Frido Mann kirjassaan Achterbahn (Vuoristorata).

Siinä kysytään rivien välissä, oliko onni vai kirous syntyä Mannin perheeseen.

Kyse ei ollut vain "normaaleista" tunnetun kirjailijan lapsena olemiseen liittyvistä eduista ja haitoista, vaan Thomas Mann oli "itsekeskeinen, itserakas, häikäilemätön ja välistä jopa julma myös omille lapsilleen", kuten kriitikko Marcel Reich-Ranicki kirjoittaa alkujaan jo vuosia sitten ilmestyneessä, sittemmin toistamiseen uudistetussa teoksessaan Thomas Mann und die Seinen (Thomas Mann ja perhe). "Epämiellyttävä henkilö", hän kuittaa, "kuten nerot usein".

Suurempi arvoitus liittyy Reich-Ranickin mielestä Thomas Mannin elämän ja tuotannon väliseen ristiriitaan – siihen, kuinka "hän osasi kuvata kirjoissaan lähes kaiken", vaikka "hän koki kovin vähän".

Tämä ihailtu ja kadehdittu perhe lausui julki epämieluisia totuuksia ja tuulettivat ilmapiiriä. Samalla perheen sisällä rakennettiin omaa tabujen maailmaa.

Se oli tukahdutettujen tunteiden, ahdistuksen ilmapiiri, jossa vaiettiin. "Neuroottinen perhe", jonka lapset tekivät paria poikkeusta lukuun ottamatta "asteittaista itsemurhaa" huumeita ja alkoholia käyttäen, kuten Frido Mann muotoilee.

On tuskin sattuma, että Frido Mann opiskeli teologiaa ja on ollut psykoanalyytikkona.

Thomas ja Katia Mannilla oli kuusi lasta. Kaksi vanhinta, Erika ja Klaus, olivat erikoisasemassa. Heitä suosittiin.

Silti myös Klausin ja isän välit olivat vaikeat: "Thomas ihaili poikaansa, mutta ei kyennyt rakastamaan häntä".

Kirjailijana Klaus oli isälleen vain "hulivilipoikanen", Reich-Ranicki kirjoittaa. Poika tunnusti avoimesti homoseksuaalisuutensa, mutta isä lähestyi miehiä vain kirjoissaan.

Varsinkin Klausin nuoremmat veljet, historioitsijana ansioitunut Golo ja aluksi alttoviulistina ja sitten germanistina toiminut Michael, kärsivät isänsä rakkauden puutteesta.

Golo Mann on sanonut myöhemmin toivoneensa isänsä kuolemaa. Hänen kirjallinen tuotantonsa alkoi vasta isän kuoltua, jolloin Golo oli jo 46-vuotias.

Vuonna 1994 kuollut Golo Mann on haudattu Sveitsiin Kilchbergin hautausmaalle, kuten vanhempansakin, mutta hän määräsi testamentissaan, ettei halunnut samaan hautaan.

Michael Mann alkoi lukea vähän ennen kuolemaansa isänsä päiväkirjoja ja sai vahvistuksen tuntemuksilleen olleensa ei-toivottu lapsi. Tämä siirtyi seuraavaan sukupolveen. Myös hänen omat lapsensa jäivät vanhempien rakkautta vaille.

Michaelin mielestä "isien ja poikien on paras mennä pois toistensa tieltä". Samanaikaisesti hän joutui seuraamaan, miten Fridosta tuli isoisän rakastettu lapsenlapsi.

Frido ja Toni jätettiin jo pieninä pitkiksi aikoja isovanhempien huostaan ensin Yhdysvalloissa ja sitten Euroopassa. Vuonna 1952, Fridon ollessa 12-vuotias, vanhemmat muuttivat Yhdysvaltoihin ja lapset jätettiin kokonaan Euroopassa asuvien isovanhempien luokse.

Pelkkää iloa ei ollut Fridonkaan suhde isoisäänsä. Frido kantoi pitkään kaunaa siitä, että Thomas oli ikuistanut hänet kuolevaan lapseen romaanissaan Tohtori Faustus. "Se loukkasi, ettei asiasta puhuttu."

Rakkaan isoisän kuolema "ei merkinnyt vain surua, vaan siihen liittyi salainen voiton tunne. Tunsin itseni vapaaksi," Frido Mann sanoo Die Welt -lehden haastattelussa.

Ei kuitenkaan täysin vapaaksi. Kesti 30 vuotta, kunnes hän saattoi jälleen lukea isoisänsä teoksia. Ja nyt hän pystyy myös sanomaan saaneensa isovanhemmiltaan kaiken sen rakkauden, jota vanhemmat eivät kyenneet hänelle antamaan.

Frido Mann: Achterbahn. Rowohlt. 381 s.

Marcel Reich-Ranicki: Thomas Mann und die Seinen. DVA. 61 s.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi