Kulttuurin alussa oli murha

René Girardin kulttuuriteoria jäljittää väkivallan alkunäyttämöä.

Ranskalais-amerikkalainen ajattelija René Girard (s. 1923) sai pitkään pysytellä marginaalin marginaalissa. Jo itsessään oudossa ranskalaisessa filosofiassa hän oli outo lintu, jonka töihin harva oli perehtynyt.

Girardin tietoteoreettinen realismi ja luottamus yhden teorian selitysvoimaan ihmistieteissä tekivät hänestä yksinäisen suden niin Amerikassa kuin Ranskassakin. Filosofeille Girard oli teoreettisesti naiivi, antropologeille liian spekulatiivinen.

Vuonna 2005 Girard kuitenkin sai korkeimman tunnustuksen tieteellisistä ansioistaan, kun hänet valittiin Ranskan Akatemian jäseneksi. Tämä symboloi laajempaa tunnetuksi ja tunnustetuksi tulemista.

50-luvulta asti Girard on kehittänyt niin sanottua "mimeettistä teoriaansa", joka pyrkii selittämään koko ihmisluonnon ja kulttuurin lähtien muutamasta yksinkertaisesta perusajatuksesta.

Ensimmäinen niistä on halumme jäljittelevä luonne. Ihminen ei halua sisäsyntyisesti ja suoraan, vaan halun herättää malli, jota haluaja alkaa matkia. Halun kohdetta tärkeämpi on samaa haluava toinen.

Kreikan kielen jäljittelyä tarkoittavan mimesis-sanan mukaisesti Girard nimesi tällaisen halun "mimeettiseksi haluksi". Niinpä Girardin elämäntyön nimeksi on vakiintunut "mimeettinen teoria".

Girardin toinen pääajatus on uhri ja syntipukki. Kun ihmiset haluavat toistensa haluja, halut ajautuvat konfliktiin. Kilpailevat halut johtavat väkivaltaan, ja lopulta joku tulee tapetuksi.

Silloin ihmiset havahtuvat, että he ovat vaarassa tuhota toinen toisensa. He syyttävät tuota tapettua koko tilanteesta – ja samalla ikään kuin kiittävät häntä väkivallan kierteen katkeamisesta.

Satunnaisesti tapetusta yhdestä tulee syntipukki ja uhri, joka ottaa kaikkien väkivallan kantaakseen. Tämä alkumurha tapahtuu esihistorian hämärässä. Uhrista syntyy uhriuskonto ihmiskunnan varhaisimpana instituutiona ja kulttuurievoluution alkupisteenä.

Rituaalisesti toistettu murha pitää yllä uhrin kaksoisluonnetta. Uhri on paha, koska se ruumiillistaa väkivaltaa. Uhri on hyvä, koska se suojelee ihmisiä heiltä itseltään.

Ikään kuin tämä ei jo olisi tarpeeksi hämmentävää, Girardin kolmas pääteesi on melkeinpä skandaali. Kristinusko on historian käännekohta, koska se on ensimmäinen uskonto, joka kieltää uhrin!

Aiemmat uskonnot ovat olleet uhriuskontoja, jotka eivät tiedosta omaa syntipukkilogiikkaansa. Jos uhri tiedostettaisiin syntipukiksi, uhraaminen väkivallan estokeinona lakkaisi toimimasta.

Mutta kristinusko paljastaa kaiken. Se tuo päivänvaloon aina kätkettynä olleen totuuden: uhrin viattomuuden. Jeesus on uhri, jonka välttämättömyyteen ei enää uskota. Uhrin viattomuuden näkeminen on kristinuskon ydin.

Girardin elämäntyö jatkuu yhä. Yhdeksänkymmenen ikävuoden lähestyessä hän on aktiivinen keskustelija. Uusia haastatteluja ja haastattelukirjoja ilmestyy jatkuvasti.

Sellainen on myös Evolution and Conversion. Kirjan muoto on avoin dialogi. Tekijöinä mainitut kaksi muuta tutkijaa haastattelevat Girardia teorian avainkysymyksistä.

Dialogi-muoto ei ole Girardille uutta. Hänet maailmanmaineeseen nostanut teos Things Hidden since the Foundation of the World (1978, "Maailman perustamisesta saakka salatut asiat") rakentui samalla tavalla.

Itse asiassa nyt käsillä oleva kirja pyrkiikin olemaan eräänlainen Things Hiddenin päivitys. Silloin hajalleen jääneitä ajatuslankoja solmitaan nyt yhteen Girardin koko pitkän uran perspektiivistä.

Tässä pyrkimyksessä Evolution and Conversion onnistuu varsin hyvin.

Girardia ennalta tuntevalle teos tarjoaa selvennyksiä ja tarkennuksia. Mimeettiseen teoriaan ensikertaa tutustuvalle se toimii kiehtovana johdantona Girardin ajatteluun.

Haastattelumuotoisessa kirjassa Girardin teorian suhde ajankohtaisiin akateemisiin ja kulttuurisiin kysymyksiin tulee erityisen terävästi esiin.

Mimeettinen teoria näyttäytyy juuri sinä mitä se on: älyllisenä ja eettisenä haasteena, jota ei ole helppo noin vain ohittaa.

Teorian torjuja joutuu äkkiä miettimään, onko hän todella tarpeeksi puhdas heittääkseen sen ensimmäisen kiven.

Kirjoittaja on runoilija. Hän on suomentanut René Girardin teoksen Väkivalta ja pyhä.

René Girard, Pierpaolo Antonello, Joao Cezar de Castro Rocha: Evolution and Conversion. Dialogues on the Origins of Culture. Continuum.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi