15.8.2010 3:00
Olof Palme (kesk.) piteli sadetta Kalevi Sorsan ja Jermu Laineen (oik.) kanssa Suomen suvessa vuonna 1974.
Ruotsissa toukokuussa julkaistu 22 pienoiselämäkertaa Ruotsin sadan viime vuoden pääministereistä on erikoislaatuinen kirja. Oikeastaan kyse ei ole kirjasta, vaan laatikosta, johon on pakattu 22 pienoiselämäkertaa, joista jokainen on noin 120 sivun mittainen.
Kirjat eivät ole varsinaista historiantutkimusta, enemminkin journalismia, mikä tekee niistä erinomaisen luettavia.
Ruotsin pääministereiden vuosisadan voi jakaa kolmeen aikakauteen.
Ensin oli porvarillisten hallitusten kausi, jota kesti vuoden 1905 Karl Staaffin hallituksesta vuoden 1932 Felix Hamarinin hallitukseen. Tälle kaudelle oli tyypillistä lyhyet hallituskaudet ja usein vaihtuvat pääministerit, jotka edustivat oikeistoa ja liberaaleja, joita kutsuttiin silloin vasemmistoksi. Aikakauteen mahtuu myös kaksi sosiaalidemokraattista pääministeriä, Hjalmar Branting ja Rickard Sandler.
Kuningas vaikutti ratkaisevasti pääministerin valintaan, ja joukossa oli puhtaita virkamies- tai oikeastaan kuninkaan hallituksia. Ruotsin tuon ajan pääministereistä ovat monet painuneet unholaan.
Toisaalta jos ruotsalaiset eivät muista, että heillä on ollut pääministereinä Louis de Geer ja Oscar von Sydow, niin ei moni suomalainenkaan muista, että Suomen hallitusta ovat johtaneet Rainer von Fieandt ja Reino Lehto.
Toinen kausi on sosiaalidemokraattien hegemonian aika, jota kesti Per Albin Hanssonin ensimmäisestä hallituksesta 1932 aina Olof Palmen ensimmäisen hallituskauden loppuun 1976. Aikakauteen sisältyy toisen maailmansodan kaikkien puolueiden koalitiohallitus ja lyhytikäinen silloisen talonpoikaspuolueen, nykyisen keskustan Axel Pehrsson-Bramstorpin lomahallitus vuonna 1936.
Tämä kausi oli Ruotsin kulta-aikaa. Ruotsalaisten mieliin iskostettiin ensin käsite kansankoti ja sitten hyvinvointivaltio, joista tuli myös vientitavaraa.
Kolmas kausi on porvariblokin ja vasemmiston valtataistelun aika, joka alkoi Thorbjörn Fälldinin porvarihallituksesta 1976 ja joka jatkuu edelleen tämän syksyn vaaleissa.
Nyt kilpailevia leirejä kutsutaan alliansseiksi. Vasemmiston leiriin ovat liittyneet vihreät ja porvareihin kristilliset. Fälldinin ensimmäinen hallitus oli sosiaalidemokraateille suuri sokki, koska he olivat aina luottaneet siihen, että keskenään kilpailevat porvaripuolueet eivät pysty hallitusyhteistyöhön.
Kirjan Ruotsissa saamassa vastaanotossa on ollut silmiinpistävää turhautuminen siitä, että sukupuolten tasa-arvon mallimaassa Ruotsissa ei ole ollut yhtään naispääministeriä.
Göran Perssonin hallituksen ulkoministeristä Anna Lindhistä olisi hyvin todennäköisesti tullut Ruotsin ensimmäinen naispääministeri, ellei murha vuonna 2003 olisi tullut väliin. Punavihreää allianssia johtavasta sosiaalidemokraattien Mona Sahlinista voi tulla syksyn vaaleissa Ruotsin ensimmäinen naispääministeri, mutta vaaleissa voivat painaa myös muut seikat kuin pääministeriehdokkaan sukupuoli.
Joka tapauksessa Ruotsin pääministerin valitsevat vaaleissa nyt äänestäjät eikä enää kuningas.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva
Satamaliiton toimitusjohtaja ja entinen liikenneministeri.
Mats Bergstrand & Per T. Ohlsson (toim.) Sveriges statsministrar under 100 år. Albert Bonnies Förlag.
22 osaa, noin 2 600 s.
TAUSTARuotsin pääministereitä 15.8.2010
Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi