Kuuluisin slovenialainen on filosofi!

Slavoj Žižekin teksteissä on klassikon ainesta

Maailman kuuluisin slovenialainen ei ole tennistähti tai mäkihyppääjä, ei taiteilija tai sotarikollinen, vaan – filosofi.

Slavoj Žižekiä (s. 1949) on luonnehdittu mitä ristiriitaisimmilla sanapareilla kulttuuritutkimuksen Elviksestä filosofiseen rokkitähteen, ja kaikissa näissä luonnehdinnoissa tulee esiin, että häneen on lähes mahdotonta suhtautua neutraalisti.

Joka tapauksessa hän on ehdottomasti yksi viitatuimpia kulttuuriteoreetikkoja: Googlen pikahaku löysi hänestä 1 440 000 osumaa.

Jugoslavian aikana Žižek toimi Puolueen nuorena virkamiehenä, koska ei ollut tarpeeksi ortodoksimarxilainen opettaakseen filosofiaa yliopistossa.

Maailmanmaineeseen hän ponkaisi vuonna 1989 julkaistulla kirjallaan Ideologian ylevä objekti.

Kun Jugoslavia alkoi natista liitoksistaan, Žižek osallistui aktiivisesti Slovenian itsenäistymisprosessiin. Vuonna 1990 hän asettui ehdokkaaksi kollektiivisen presidentti-instituution vaaleihin ja sijoittui viidenneksi.

Sittemmin Žižek on jättäytynyt kauemmaksi reaalipolitiikasta ja keskittynyt kirjoittamiseen – mistä onkin lähtenyt uskomattomaan vauhtiin kymmenien ellei satojen kirjojen, artikkelien ja luentojen teoriamylly. Taustaa luo ennen kaikkea Jacques Lacanin psykoanalyyttinen teoria ja saksalaisen idealismin filosofinen perintö.

Tyypillistä Žižekin teksteille on ehtymätön esimerkkien poimiminen niin elokuvien, kirjojen, kansainvälisten poliittisten tapahtumien kuin ihmisten yksityiselämän puolelta.

Suomeksi hänen kirjoistaan on julkaistu Ideologian ylevän objektin lisäksi syyskuun 11. päivän jälkimaininkeja käsittelevä Tervetuloa reaalisen autiomaahan!, molemmat Apeiron Kirjoilta.

Koska Žižek tunnetaan ennen kaikkea elokuvateoreetikkona, on ollut vain ajan kysymys, milloin herra itse siirtyy valkokankaalle.

Viime vuonna ilmestyikin Sophie Fiennesin ohjaama The Pervert's Guide to Cinema 1, 2, 3, joka on suurelle yleisölle suunnattu johdanto žižekiläiseen teoriaan ja tapaan lähestyä elokuvia.

Nyt myös dvd:nä saatavilla oleva dokumentti kartoittaa Žižekin peruskäsitteistöä lähtien liikkeelle halusta ja halun objektisyystä ja päätyen Hitchcockin, Marx-veljesten, David Lynchin ja muiden elokuvaklassikkojen kautta fantasian ja nautinnon käsitteisiin.

Lopuksi Žižek keskittyy pohtimaan elokuvan erityispiirteitä tiettynä taidemuotona. Koko dokumentin perusajatus kiteytetäänkin elokuvan paradoksaalisesti lopettavaan toteamukseen:

"Jos etsit sitä, mikä on todellisuudessa todellisempaa kuin todellisuus itse, katso elokuvafiktioon."

Viime vuonna Žižek julkaisi myös teoksen The Parallax View, jota on luonnehdittu hänen pääteoksekseen. Siinä hän pyrkii rakentamaan uudelleen eurooppalaista vasemmistolaista filosofiaa – irtautuen kuitenkin selvästi klassisesta marxismista.

Tärkeimmät viittauskohdat ovat samat kuin Ideologian ylevässä objektissa (Lacan, Hegel, Schelling, Marx), mutta näiden rinnalle on noussut jo koko 2000-luvun ajan uusia nimiä, tärkeimpänä ehkä ranskalainen Alain Badiou, johon Žižek tekee kirjassaan myös pesäeroa.

The Parallax View jakautuu kolmeen osaan: ensimmäinen käsittelee ainakin periaatteessa filosofiaa, toinen tiedettä ja kolmas politiikkaa.

Käytännössä ero näiden kolmen osan välillä ei kuitenkaan ole selvä: tyypilliseen tapaansa Žižekin teksti liikkuu eteenpäin sitä vauhtia ja niin yllättäviä mutkia tehden, että lukija tuntee väistämättä joko vauhdin hurmaa tai matkapahoinvointia – omien mieltymystensä mukaisesti.

Kylmäksi teksti ei jätä. Tässä mielessä Žižekin teksti muistuttaa hänen tärkeimmän "oppi-isänsä" Lacanin kirjoituksia: ainoa tie ulos niistä on tie sisään.

Toisin sanoen, olipa lukija kiinnostunut mistä tahansa kulttuurintutkimuksen alasta, Žižek toimii viitepisteenä, johon on otettavaa kantaa, tavalla tai toisella.

Yksi Žižekin tekstin merkittävimpiä piirteitä onkin, että lähes jokainen lukija löytää siitä jotain kritisoitavaa. Tekstissä on niin paljon tarttumapintaa, että jokainen saa siitä kyllä jonkinlaisen, mutta aina lipsuvan otteen.

Eikö tämä ole ennenkin ollut tulevien klassikoiden tunnusmerkki omana aikanaan?

Slavoj Žižek: The Parallax View. Cambridge & London: The MIT Press. 434 s.

Sophie Fiennesin 150-minuuttinen The Pervert's Guide to Cinema 1, 2, 3 osoitteessa www.thepervertsguide.com.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi