Kypsä broileri haluaa maan äidiksi

Mona Sahlinin pitkä ura kulminoituu Ruotsin ensi viikonlopun vaaleihin.

Mona Sahlin on ollut niin pitkään keskeisillä paikoilla ruotsalaisessa politiikassa, että hieman hätkähdyttää huomata hänen olevan vasta 53-vuotias. Siis poliitikko parhaassa iässä (jos sellaista ylipäätään voi olla): repussa kokemusta, mutta voimat tallella.

Tämä nainen on epäilemättä kaikin tavoin valmis astumaan Ruotsin johtoon 19. syyskuuta pidettävien vaalien jälkeen. Valtiopäiville jo 1982 noussutta poliittista broileria on kypsennetty vuosien saatossa niin, että näkemyksissä on nyt koettelemusten tuomaa perspektiiviä, ellei viisautta.

Vai onko?

Sahlinia on arvosteltu siitä, että hän liihottaa enemmän tunteen ja intuition kuin syvällisen paneutumisen varassa. Karismaattisena kasvona hän saa sosiaalidemokratian perinteiset iskusanat elämään, muttei lopultakaan niihin suurta, saati uutta sisältöä.

Kesäkuussa julkaistu Möjligheternas land on Sahlinin vastaus syytöksiin pinnallisuudesta. Se esittelee vision Ruotsista, jota hänen punavihreä hallituksensa toteuttaa, jos äänestäjät suovat.

Kansankodin isät tunnistavat kyllä kirjasta tyttärensä, joka asemoituu sosiaalidemokraattisten johtajien suureen jatkumoon. Kipinä ja missio ovat tallella. Sahlin suorastaan palaa politiikalle, jonka päämääränä on parantaa Ruotsia ja pelastaa maailmaa.

Itsetuntoa ruotsalaisilla on aina riittänyt, aina moraaliseksi suurvallaksi asti. Politiikka on yhä palmelaisittain tahdon asia. Pahat porvarit vain tahtovat jättää sen markkinoiden armoille.

Sahlin polarisoi asetelmaa tutun oloisesti. Sosiaalidemokraatit ovat vuosikymmeniä rakentaneet esikuvallista hyvinvointimallia, joka on vaarassa romuttua. Yksi vaalikausi oikeistohallitusta on avannut tuholle tietä, toinen olisi jo kohtalokasta.

Arvostelu kohdistuu ennen muuta yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvuun, johon ideologisesti motivoidut ja rikkaita suosivat veronalennukset johtavat. Sahlin ottaisi yhteiseen pottiin yhä kaikilta kykyjensä mukaan, jotta jokaisen tarpeet voitaisiin tyydyttää.

Yhteiskuntaa ei saa päästää köyhtymisen kierteeseen, vaan aktiivinen panostus työllisyyteen ja koulutukseen luo edellytykset taloudelliselle kasvulle, joka tekee jatkossakin Ruotsista mahdollisuuksien maan – kaikille.

Tyylilleen ominaisesti Sahlin panee itsensä täysillä peliin ja pudottelee monet pätevyyttä korostavat tehtävänsä sekä verkostojensa laajuutta todistavat tapaamisensa kuin ohimennen. Tarkemmin hänen karaktääriään ja uraansa kannattaa kuitenkin hahmottaa Christer Isakssonin parin vuoden takaisesta henkilökuvasta.

Se muistuttaa, kuinka sosiaalidemokraatit halusivat Göran Perssonin jälkeen keulakuvakseen nimenomaan naisen, mutta eivät välttämättä Mona Sahlinia. Edesmennyt Anna Lindh olisi ollut ykkösvaihtoehto, tehtävästä kieltäytynyt Margot Wallström kakkonen.

Sahlinin hetki oli oikeastaan 1990-luvun puolivälissä, jolloin se tuhraantui onnettomaan luottokorttisähläilyyn. Häntä voi tuskin pitää tuoreena voimana, toisin kuin punavihreää liittoutumaa, jonka sosiaalidemokraatit ovat muodostaneet yhdessä vihreiden ja vasemmistopuolueen kanssa.

Ratkaisussa oli alun alkaen riskinsä, jotka ovat realisoitumassa Sahlinin kannalta ikävällä tavalla. Kun hänet maaliskuussa 2007 valittiin puoluejohtajaksi, sosiaalidemokraattien kannatus liikkui yli 45 prosentissa.

Kuluneen kesän aikana heille on mitattu kaikkien aikojen pohjalukema 30 prosentin pinnassa, samalla kun porvariallianssi on työntynyt niukasti punavihreän blokin edelle.

Kuviossa on toisaalta niin monta muuttujaa, että vaalin tulos voi lopulta mennä arpapeliksi.

Tulevan hallituskoalition saattaa hyvinkin ratkaista se, ketkä kaikki ylittävät neljän prosentin äänikynnyksen. Niin keskustapuolueella, kristillisillä kuin vasemmistopuolueella voi olla sen kanssa vaikeuksia, ja oikeistonationalistien ruotsidemokraatit taas saattavat nousta jokeriksi.

Sahlin on nimennyt edessä olevan koitoksen kohtalonvaaliksi 2010. Sitä se onkin – jos ei koko Ruotsille, niin hänelle itselleen ainakin.

Mona Sahlin: Möjligheternas land. Min vision för Sverige. Norstedts. 288 s.

Christer Isaksson: I väntan på Mona Sahlin. Norstedts. 417 s.

Kirjoittaja on poliittisen historian dosentti ja valmistelee parhaillaan Sdp:n historiaa.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi