Leo Afrikkalainen yhdistää itää ja länttä

1500-luvun oppineesta on tullut symboli kulttuurien vuoropuhelulle

Leo Afrikkalainen alias Al Hassan Ibn Muhammad Ibn Ahmad Al Wazzan oli renessanssiajan arabioppinut, joka koki kummia islamilaisen ja kristityn maailman välillä. Hänen tarinansa on herättänyt sekä tutkijoiden että kaunokirjailijoiden mielenkiintoa.

Natalie Zemon Davis, Princetonin yliopiston emeritusprofessori ja mikrohistorian uranuurtaja, kertoo Leo Afrikkalaisen tarinan uusimmassa teoksessaan Trickster Travels. Häneltä on suomennettu teokset Kolme naista: kolme elämää 1600-luvulla (1997) ja Martin Guerren paluu (2001).

Al Hassan Al Wazzan syntyi yläluokkaiseen islaminuskoiseen sukuun Granadassa vähän ennen kristittyjen 1492 tekemää valloitusta, jonka jälkeen perhe pakeni Marokkoon. Hän oli lahjakas nuorukainen ja lienee opiskellut Al Qarawiyyinin moskeijassa Fesissä. Hän toimi Fesin sulttaanin lähettiläänä ja kävi Timbuktussa asti.

Vuonna 1518 palatessaan diplomaattisista tehtävistä Levantista hän jäi Välimerellä kristittyjen kaapparien vangiksi. Vangitsijat olivat johanniittaritareita. Tajuttuaan vangin oppineisuuden ja ylhäisen syntyperän he lahjoittivat hänet paavi Leo X:lle. Al Hassan Al Wazzan suljettiin vuodeksi Castel Sant'Angelon vankilaan, mutta hän sai elää siellä mukavasti ja muun muassa lainata teoksia paavin kirjastosta.

Leo X oli Medici-sukuinen renessanssipaavi, joka sponsoroi Michelangeloa ja Raffaelloa ja keräili eksoottisia eläimiä, joskus ihmisiäkin. Hänellä oli muun muassa valkoinen elefantti ja nyt siis myös sivistynyt arabi, jonka tiedot Afrikasta hämmästyttivät oppinutta Eurooppaa.

Paavi kävi ystävällisiä keskusteluja vankinsa kanssa ja päätti käännyttää hänet kristityksi. Vangilla tuskin oli muuta vaihtoehtoa kuin suostua.

Pietarinkirkossa loppiaispäivänä 1520 hän sai kasteessa paavin oman nimen mukaisen uuden nimen Joannes Leo de Medici. Pian "Leo Afrikkalainen" sai töitä paavin kirjastonhoitajana. Tässä roolissa hän kirjoitti tutkielmia kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden eroista ja yhtäläisyyksistä.

Kiinnostavaa Leo Afrikkalaisessa on se, että hän tutkijana kykenee asettumaan ikään kuin puolueettomalle tieteelliselle maaperälle, uskontojen ulkopuolelle, ja tarkastelemaan niitä kiihkottomasti.

Leo Afrikkalaista voi sanoa uskonkiihkoisen aikansa ensimmäiseksi uskontotieteilijäksi. Bolognassa hän laati latinan, arabian ja heprean välisen sanakirjan yhteistyössä erään juutalaisen ystävän kanssa.

Arabisyntyisestä renessanssioppineesta on tullut Välimeren uskontojen ja kulttuurien välisen vuoropuhelun tärkeä symboli. Hän on myös kiistelty ja legendaarinen henkilö, jonka eri ryhmittyvät haluaisivat valjastaa omaksi miehekseen.

Leo Afrikkalaisen kuuluisin teos on italiankielinen Descrittione dell' Africa (Afrikan kuvaus), joka painettiin Venetsiassa 1550. Se säilyi pitkään ainoana Euroopassa tunnettuna lähteenä varsinkin Sudanin alueen asioista.

Natalie Zemon Davis aloitti Leo Afrikkalaisen tutkimisen jo 1950-luvulla "Afrikan kuvausta" lukemalla. Davis edustaa monioppineisuutta, joka liittää historiantutkimukseen antropologiaa, etnologiaa ja kirjallisuudentutkimusta.

Davisin massiiviseen teokseen sisältyy lähteitä ja viitteitä yli 150 sivua. Siteerattujen joukossa on kaksi suomalaista: Jaakko Hämeen-Anttila ja Pekka Masonen.

Leo Afrikkalaisen tarinaan jää monia arvoituksellisia aukkoja. Emme tiedä, miten hänelle lopulta kävi.

Davisin tutkimus poikkeaa tavanomaisista lähdepositivistisista teoksista siinä, että hän esittää monia hypoteeseja siitä mitä ehkä tapahtui, kysyen esimerkiksi mahtoiko Leo mennä Italiassa naimisiin. Davis on muista lähteistä tarkkaan tutkinut, millainen aikakauden yleinen tapakulttuuri oli.

Historiallisen tarinan aukkojen täyttäminen sopii kuitenkin paremmin romaanikirjailijalle. Tätä työtä on tehnyt libanonilais-ranskalainen Amin Maalouf romaanissaan Léon l'Africain, joka ilmestyi jo vuonna 1986.

Maalouf sijoittaa Leo Afrikkalaisen elämään lukuisia vaimoja ja rakastajattaria, sotia ja seikkailuja. Romaanin päähenkilö on toisaalta veijarimainen selviytyjä, toisaalta oppinut pohdiskelija. On kiehtovaa lukea samasta henkilöstä kertovaa tieto- ja kaunokirjallista tekstiä rinnakkain.

Suomessa tunnemme Amin Maaloufin parhaiten Kaija Saariahon oopperoiden libretistinä. Itää ja länttä yhdistävän oopperan Kaukainen rakkaus kertomassa tarinassa on varmasti kaikuja Leo Afrikkalaisen tarinasta sellaisena kuin nuori Maalouf sen kaksikymmentä vuotta sitten romaaniaan varten kuvitteli. Tuoreessa väitöskirjassaan tunisialainen Monia Brahim-Zemni on verrannut Maaloufia kertojana Mika Waltariin.

Maaloufin romaaneja on käännetty lähes neljällekymmenelle kielelle, muun muassa kaikkien naapurimaidemme kielille eli norjaksi, ruotsiksi, venäjäksi ja viroksi. Annikki Suni ryhtyy nyt viimein kääntämään Maaloufia myös suomeksi. Ensimmäisenä ilmestyy romaani Samarkand, mutta ehkäpä vielä saamme tutustua myös Leo Afrikkalaisen seikkailuihin.

Natalie Zemon Davis: Trickster Travels. A Sixteenth-Century Muslim Between Worlds. Faber & Faber. 436 s.

Amin Maalouf: Léon l'Africain. Jean-Claude Lattès. 350 s.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi