Miksi nettikeskustelu karkaa käsistä?

Digitaalisessa mediassa ihmisten roolit menevät sekaisin.

Mistä johtuu vihapuhe? Mistä johtuu huomaavaisuuden täydellinen unohtuminen yhteiskunnallisesta keskustelusta? Professori Howard Gardner Harvardin yliopistosta väittää, että holtiton keskustelukulttuuri johtuu kahdesta asiasta: postmodernismista ja internetistä. Ratkaisu löytyy moraalin ja etiikan uudesta tulemisesta.

Kuulostaako vanhanaikaiselta tai peräti taantumukselliselta? Psykologian professori Gardner ei ole kapeakatseinen kulttuurikonservatiivi eikä kiiluvasilmäinen teknologian vihollinen. Kaikkea muuta. Hän on yksi aikamme merkittävimmistä lahjakkuuden, ammattietiikan ja hyvän työelämän tutkijoista. Hänen sanoillaan on kantavuutta.

Gardner ei vastusta postmodernismia tai internetiä sinällään. Hän väittää, että näillä kahdella on ollut kielteinen yhteisvaikutus perinteisiin hyveisiin, joista hänen kirjansa käsittelee kauneutta, totuutta ja hyvyyttä. Kauneuden ja totuuden hän uskoo selviytyvän nykyisestä myllerryksestä – vaikka on vakuuttunut siitä, että vanhemmilta, kouluilta ja yliopistoilta tarvitaan voimakkaampaa kasvatuksellista otetta. Hyvyyden suhteen hän ei ole yhtä varma.

Mitkä ovat postmodernismin ja digitaalisen median synnit? Postmodernismi on tuonut mukanaan "kaikki käy" relativismin, jossa totuus, järjenkäyttö ja moraali ovat suhteellisia. Kun opiskelijoilta kysytään, mitä mieltä he ovat Hitleristä, Stalinista tai Saddam Husseinista, heille tulee Gardnerin mukaan kiire löytää hyviä selityksiä näiden hirmuhallitsijoiden teoille. Kun heitä pyydetään nimeämään esimerkillisiä ihmisiä, ei listalle tule nimiä. Kysymys on siitä, että postmodernismi on opettanut meidät ymmärtämään eri ilmiöitä ja ihmisiä, mutta vienyt meiltä kyvyn tehdä moraalisia valintoja.

Digitaalinen media – internetin keskustelupalstat, sosiaalinen media, tekstiviestit ja chatit – ovat Gardenerin mukaan muuttaneet ihmisten välistä kanssakäymistä perusteellisesti. Digitaalisen median synti on, että se on poistanut rajan perinteisen "naapurimoraalin" ja "roolietiikan" välillä.

Naapurimoraali tarkoittaa vuosisatojen saatossa kehittynyttä käsitystä siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Naapurimoraali toimii yhteisöissä, joiden jäsenet tuntevat toisensa ja joutuvat vastaamaan teoistaan tuttujen ihmisten edessä. Roolietiikka liittyy ihmisten rooleihin yhteiskunnassa. Usein roolit ovat ammatteja. Lääkärin roolissa toimivalta henkilöltä odotetaan tietynlaista toimintaa, journalistilta toisenlaista. Vanhemman rooli eroaa koululaisen roolista. Julkista debattia käyvän intellektuellin rooli on erilainen kuin huutosakkiin kuuluvan lätkäfanin.

Digitaalinen media on luonut tilanteen, joissa nämä roolit menevät iloisesti – tai ehkä pitäisi sanoa surullisesti – sekaisin.

Facebookin kaverit ovat tuttuja ja ystäviä, kaukaisia kontakteja ja sukulaisia. Päteekö heihin naapurimoraali vai roolietiikka? Vai ei kumpikaan? Miten on YouTuben laita? Gardner antaa esimerkin siitä, kuinka nuori on ajautunut itsemurhaan siksi, että netissä on levinnyt video, joka on paljastanut hänen seksuaalisuudestaan asioita, joista hän ei ole uskaltanut kertoa edes kavereilleen. Hän toteaa, että poliitikon on tärkeämpää vaikuttaa aidolta mediassa kuin puhua totta. Hän päivittelee sitä, että "kaikki käy" relativismin ainoa vastapooli tuntuu olevan järjetön absolutismi: fanaattinen usko oman näkökannan oikeutukseen millä hinnalla tahansa. Tämänkin ilmiön leviämisessä digitaalinen media on ratkaisevassa asemassa: ilman sitä eri maiden fanaatikot eivät voisi lyöttäytyä vaivattomasti yhteen.

Mitä pitäisi tehdä? Sain aavistuksen Gardnerin vastauksesta kun hän vieraili Suomessa viime vuonna. Käytyään tutustumassa Tehtaankadun kouluun, hän oli liki haltioissaan. Hän oli kysynyt opettajalta: Mikä on koulun tehtävä tai missio? Mitä koulu toivoo saavansa aikaan? Opettaja oli vastannut: "yritämme kasvattaa lapsista kunnon kansalaisia".

Kansalaisuus on keskeinen osa Gardnerin ratkaisua. Kansalaisuuteen liittyvä vastuu on nostettava uudelleen vapauden rinnalle. Kansalaisuus ei voi perustua sille, että jokaisella on oma käsitys hyvästä ja pahasta. Kansakunnalla täytyy olla yhteinen käsitys hyvästä. Eikä Gardner panisi pahakseen vaikka koko maailmalle kasvaisi yhteinen käsitys globaalista kansalaisuudesta. Tärkeintä on kuitenkin palauttaa arvoon naapurimoraali ja eri ammatteihin liittyvät eettiset roolit. Lisäksi on välttämätöntä keskustella siitä, mikä on hyväksyttävää käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa. Moraalinen ja eettinen ulottuvuus kuuluu kaikkeen inhimilliseen toimintaan – niin myös sosiaaliseen mediaan. "Mikä tahansa käy" ei enää käy.

Howard Gardner, Truth, Beauty, and Goodness Reframed, Educating for the Virtues in the Twenty-First Century, Basic Books, 2011.

Kirjoittaja on Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi