Mustien vuorten varjossa

Montenegron historiaan on mahtunut kuninkaita ja kommunisteja, mutta kaikki ovat ylpeitä Njegošin säkeistä

maailman kirjat

cetinje. Auto lipuu läpi Cetinjen hiljaisen pääkadun. Montenegron entinen, kuninkaallinen pääkaupunki heräilee horroksestaan. Eilisillan juhlinnan jäljet näkyvät katujen varsilla.

Historiallinen krapula kannatti.

Niukka enemmistö 650000 montenegrolaisesta äänesti toukokuussa itsenäisyyden puolesta. Hävinneet olisivat halunneet säilyttää Serbian ja Montenegron valtioliiton.

Balkanin historia on samanlaista sekamelskaa kuin edelleen jugoslaaviksi itseään kutsuvan serbialaistuneen bosnialaisohjaajan Emir Kusturican elokuvat - räminää ja rätinää. Ota heistä selvää.

Cetinjen pääkatu on edelleen Leninin bulevardi. Parvekkeilla hulmuavat Montenegron punaiset kotkaliput, joita itsenäisyyden kannattajat liehuttelevat autojen ikkunoista läpi vuoristoisen valtakunnan.

Yhdellä pääkadun parvekkeista sojottaa punalipun vieressä iso Yhdysvaltain lippu. Täällä uskotaan länteen.

Länteen uskoo myös piskuisen Montenegron älymystö. Sattumaa tai ei, mutta juuri itsenäisyysjuhliin on valmistunut vuosien työ, Montenegron historia muinaisuudesta nykyaikaan.

Professorit Živko Andrijaševic ja Šerbo Rastoder joutuivat karsimaan 700 sivun versiota ronskisti, mutta vakuuttavat teoksen objektiivisuuden säilyneen niin serbiankielisessä kuin englanniksi käännetyissä laitoksissa.

Kirjan kuvat ovat upeita kuin Montenegron merkittävimmän runoilijan Petar II Petrovic Njegošin tuliset silmät. Njegošin runoelma Gorski vijenac (Vuoren seppele, 1847) on montenegrolaisille maailmankirjallisuutta, josta he ylpeilevät.

Kirjakauppoja on köyhässä Montenegrossa harvassa. Yksi löytyy Adrianmeren rannalta Budvan vanhasta kaupungista. Myyjä on onnellinen esitellessään olemattomalla englannillaan tuoretta historiikkia, kolmenkymmenen euron kulttuuritekoa. Montenegrolaisten keskipalkka on 150 euroa.

Adrianmeren aurinko häikäisi turistien silmät Titon Jugoslaviassa sukupolvi sitten. Montenegron vuoristokylissä vallitsi taivaallinen rauha. Köyhät vuoristolaiset kaitsivat lampaitaan kaukana etnisistä ristiriidoista. Ei ollut televisiota, ei sähköä, eikä kunnon lukutaitoakaan.

Kaiteettomat serpentiinitiet kiemurtelivat läpi vuoriston tuhannen metrin korkeudessa. Ristejä oli tiuhaan tien penkereillä onnettomuuksien uhrien muistoksi. Autoromut makaavat yhä rotkojen pohjalla.

Adrianmeren aurinko häikäisee myös sodan jälkeen palailevia turisteja. Serpentiiniteitä reunustavat kaiteet ja ristejä on vähemmän, vaikka montenegrolaiset hurjastelevat autoillaan kuin kaistapäät.

Kun kommunismi romahti Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa, romahti myös Jugoslavia. Nyt ovat entisen Jugoslavian kaikki osavaltiot itsenäisiä; Serbia, Montenegro, Makedonia, Bosnia-Hertsegovina, Kroatia ja Slovenia.

Montenegro säilyi lähes ehjin nahoin Jugoslavian hajoamissodilta, joissa kuoli neljännesmiljoona ihmistä.

Montenegro on serbiaksi Crna Gora, musta vuori. Ja vuoria riittää maassa, joka on ylpeä historiastaan, kuninkaistaan, kommunisteistaan ja uunituoreesta itsenäisyydestä.

Živko M. Andrijaševic - Šerbo Rastoder: The History of Montenegro from Ancient Times to 2003. Montenegro. (Istorija Crne Gore od najstarijih vremena do danas.) Käänt. Olivera Kusovac, Uroš Zekovic. Montenegro Diaspora Centre. 302 s. 30 e.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi