Näen paremmin jaloillani

Turvallisuuden sijasta James Holman alkoi matkustella ihan mihin tahansa

Luutnantti James Holman kuoli vuonna 1857 70-vuotiaana saamatta osakseen suurempaa huomiota. Muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin hän oli ollut kansainvälinen kuuluisuus, joka tunnettiin lähes kaikille mantereille ulottuneista matkoistaan ja kirjoistaan.

Charles Darwin mainitsi hänet Intian valtameren faunan tuntijana, Richard F. Burton kulki hänen jalanjäljissään ja Royal Society kunnioitti häntä jäsenyydellään. William Jerdan kirjoitti, että Holman oli "yksi sen maailman ihmeistä, jota hän niin viisaasti tutki" (Men I Have Known, 1866).

James Holman oli täysin sokea.

Harvinainen ja nopeasti edennyt sairaus vei nuoren meriupseerin näön 25-vuotiaana. Onnekseen hänet hyväksyttiin lahjoitusvaroin perustettuun Windsorin Ritarien seitsenhenkiseen joukkoon (Naval Knights of Windsor), jonka jäsenet saivat sairautensa tai korkean ikänsä perusteella kohtuullisen eläkkeen ja asunnon.

Onnenpotku – mutta turvatun loppuelämän sijasta Holman valitsikin toisin. Hän alkoi matkustella.

Holmanin ensimmäinen matka Pariisiin 1819 oli lämmittelyä.

Toisellakin matkallaan hän pysytteli vielä Euroopassa. Italiassa hän tutustui klassisiin taideteoksiin, joita hän sai ystävien avulla ja vahtimestareiden katseen välttäessä kosketella. Sveitsissä hän tutustui aikansa "kuuluisimpaan sokeaan", luonnontutkija Francis Huberiin, ja tapasi yllättäen nuoruudenystävänsä Colebrookin, joka oli tällä välin kuuroutunut yhtä peruuttamattomasti kuin Holman oli sokeutunut.

Vuonna 1822 alkanut kolmas matka vei Holmanin Pietariin, jossa hän viihtyi vuoden päivät, Colebrookin esitellessä häntä seurapiireille. Kaupunkiin sattui samoihin aikoihin John Dundas Cochrane, "Pedestrian Traveller", joka oli palannut patikkamatkaltaan Siperiasta – kuuluisuus hänkin.

Tämän ja muiden neuvoilla varustettuna Holman eteni ensin Moskovaan ja edelleen Omskiin, Tomskiin ja Baikalin järven tuntumaan, Irkutskiin. Suunnitelman mukainen eteneminen Kiinaan ei kuitenkaan toteutunut, sillä vakoilijaksi epäilty sokea mies pidätettiin ja lähetettiin takaisin Moskovaan.

Krakowan ja Wienin kautta Lontooseen 1824 palannut Holman ryhtyi kirjoittamaan matkakirjaa ja sai luvan omistaa sen kuninkaalle, Yrjö IV:lle, sikälikin sattuva suosionosoitus, että "vanha ystävä" Cochrane oli vastikään omassa Siperia-kirjassaan ikävällä tavalla epäillyt sokean kilpailijansa havaintojen validiteettia.

Kolme vuotta myöhemmin Holman lähti viisi vuotta kestäneelle matkalle Länsi-Afrikkaan, Brasiliaan, Itä-Afrikkaan, Intiaan, Kiinaan ja Australiaan ja palasi Lontooseen 1832. Myöhemmin hän matkusteli vielä Norjassa ja Ruotsissa, Vähässä Aasiassa, Egyptissä ja Palestiinassa sekä Balkanilla alueella.

Palattuaan lopullisesti Lontooseen 1846 "Blind Traveller" oli tehnyt matkaa 350 000 kilometrin verran.

Holman matkusti enimmäkseen yksin, ainakin aluksi vailla sanottavaa kielitaitoa ja enimmäkseen jalan, ratsain tai rattaissa.

Hän sai kaikkialla osakseen kunnioitusta ja ihailua, ja ilmeisesti vain luonteenomainen hyvätapaisuus esti häntä menemästä yksityiskohtiin, kun hän viittaa tapaamiensa naisten taholta kokemaansa suopeuteen.

Jason Robertsin kirjoittama elämäkerta on perusteellisesti tutkittu ja kiehtova dokumentti miehestä, jonka tahdonvoima oli vahvempi kuin ne esteet, joita näkövammaisuus, ajan yleiset olosuhteet ja matkojen rasitukset asettivat.

Jason Roberts: A Sense of the World. How A Blind Man Became Historýs Greatest Traveller. Simon & Schuster 2006. Pocket Books. 379 s.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi