New Orleansissa auttajat aiheuttivat tuhoa

Katrina-hirmumyrsky osui loppujen lopuksi vain yhteiskunnan heikoimpiin.

Käsityksemme luonnonkatastrofeista on pistetty viime päivinä uusiksi. Tulevaisuuden kannalta oleellisempaa kuin luonnon ennakoimaton voima on kuitenkin yhteisön voima. Japanissa sitä näyttäisi olevan, toisin kuin kuusi vuotta sitten New Orleansissa hirmumyrsky Katrinan jälkeen.

Dave Eggersin Zeitoun Katrinasta näyttää vastakohtaisuuden. Myrskyn aiheuttamia menetyksiä karmaisevampaa tuhoa loivat inhimilliset tekijät, ennen kaikkea vainoharhaisuus.

Menestyskirjailija Eggersin mukaan mikään ei oikeastaan toiminut New Orleansissa hirmumyrskyn jälkeen: padoista poliisivoimiin ne koneistot, joiden tarkoitus oli suojella, kylvivät tuhoa.

Näin päätteli syksyllä 2005 syyrialaissyntyinen Abdulrahman Zeitoun, Eggersin kirjan sankari. Evakuointikehotuksista huolimatta hän oli tapansa mukaan jäänyt myrskyn lähestyessä kaupunkiin. Vaimo Kathy, lapset ja koira olivat lähteneet sukulaisten luo.

Zeitoun pelasti kotinsa alemmista kerroksista mitä pelastettavissa oli, kiipesi yläkertaan ja selvisi myrskystä. Sitä seuranneina päivinä hän kulki kaupungissa vanhalla kanootilla tarkastamassa omistamiaan rakennuksia ja ennen kaikkea auttamassa hädässä olevia.

Kun hän oli viipynyt yli viikon katastrofin tuhoamassa kaupungissa, ennennäkemätön aineellinen tuho ja vähitellen myös turvattomuus saivat hänet pohtimaan lähtöä.

Käsittämättömästi Zeitoun yhdessä kolmen hänen kanssaan olevan miehen kanssa kuitenkin vangittiin. Heidät vietiin myrskyn jälkeen kyhättyyn Camp Grayhoundiksi nimitettyyn väliaikaiseen vankilaan, missä olosuhteet toivat mieleen Guantanamo Bayn vankileirin.

Pian kävi selväksi, että muslimit olivat valtiokoneiston ja aseistettujen "lainvalvojien" erityisen kiinnostuksen kohde. Kolmen viikon helvetin jälkeen Zeitoun vapautettiin yhtä epämääräisin perustein kuin hänet oli vangittukin.

Zeitoun on sujuvasti etenevää asiaproosaa. Teos tosin alkaa melkein siirappisella sankarihahmon ylistyksellä ennen muuttumistaan karmaisevaksi kuvaukseksi yhteiskuntajärjestelmästä, joka ei huolehdi heikoimmistaan.

Jo pian myrskyn jälkeenhän Katrinaa alettiin julkisuudessa käsitellä paitsi luonnonkatastrofina myös yhteiskunnallisena häpeäpilkkuna. Etniseen identiteettiin Yhdysvalloisakin edelleen tiukasti kietoutunut eriarvoisuus paljastui rumassa valossa.

Myrskyn tuhoista kärsivät ylivoimaisesti eniten mustat, köyhät, sairaat ja vangitut – tai ne, jotka kuuluivat näihin kaikkiin ryhmiin.

Kansainvälinen ja amerikkalainenkin yleisö järkyttyi, tosin vähitellen useat kauhutarinat laittomuuteen syöksyneestä kaupungista osoittautuivat perättömiksi. Selvisi, että pahimpien väkivaltaisuuksien taustalla oli usein poliisivoimat tai alueelle tuodut kymmenettuhannet aseistetut järjestyksen turvaajat, joista monilla oli kokemusta Irakin ja Afganistanin sodista.

Katrinan tragedian tajuaa pikemminkin ihmisen ja yhteiskunnan haavoittuvuutena kuin luonnon ennakoimattomana voimana. Kaiken tietämämme huomioon ottaen Eggersin kerronta on varsin maltillista.

Yhden perheen tragediaan keskittyvä kirja herättää kysymyksen: oliko New Orleansin inhimillinen katastrofi organisaatiokyvyn puutetta vai sen sairaalloisella tavalla vääristynyt huipennus?

Bussiterminaaliin rakennettu ulkoilmavankila ei ollut mikään hetken päähänpisto vaan osa sisäisen turvallisuuden (Homeland Security) niin kutsuttua puolustusvalmiutta.

Se, että vangitseminen tapahtui ilman papereita ja toistuvan verbaalisen ja fyysisen nöyryytyksen siivittämänä ei tarkoita, ettei se ollut systemaattista.

Eggers vie lukijan kaunokirjallisuuden keinoin päivä päivältä ja kerros kerrokselta syvemälle Zeitounin tavallisen ihmeelliseen elämään. Hän kertoo sankarin perheestä, sekä Yhdysvalloissa että lapsuuden maisemissa Syyriassa.

Monille lukijoille kulttuurierojen kanssa hyvin pärjänneiden Zeitounin ja Kathyn tarina olisi kiinnostava ja inspiroiva itsessään, ilman Katrinaa ja vankilan järkyttävyyttä.

Vain se häiritsee, että Eggers kehuu Zeitounin perhettä ja ystäviä niin vuolaasti. Liekö sekin kulttuurien välinen ero.

Dave Eggers: Zeitoun. Penguin. 368 s. Kirjan tuotto kanavoidaan Zeitounin nimeä kantavaan säätiöön, joka työskentelee New Orleansin uudelleen rakentamisen puolesta ja uskontojen välisten ymmärryksen parantamiseksi.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi